26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Matilda Castren kansainvälisen juniorikisan voittoon

Matilda Castren haluaa ammattilaiseksi LPGA:lle. (kuva Pasi Kokko)

Espoon Golfseuraa edustava Matilda Castren otti hienon voiton viikonloppuna Hollannissa pelatussa Dutch Junior Mastersissa. Vasta 14-vuotias Matilda on noussut tällä kaudella lupaavien juniorityttöjen kärkijoukkoon. Pitkänhuiskea Matilda voitti alle 21-vuotiaiden tyttöjen sarjan ylivoimaisesti, kuuden lyönnin erolla seuraavaan. Hänen neljän kierroksen tuloksensa oli haastavalla Westfriese Golfclubin kentällä +7. Tämä kausi on ollut Golfliiton aluevalmennuksen tehoryhmään kuuluvalle Matildalle loistava. Hän aloitti kauden voittamalla Meri-Teijossa pelatun Finnair Junior Tour -osakilpailun. Finnish Golf Tourillakin hän sijoittui Pickalassa neljänneksi. Sekä reikäpelistä että lyöntipelistä hän on napannut SM-pronssia. Lisäksi Matilda oli EGS:n joukkueessa mukana voittamassa naisten joukkueiden SM-kultaa. Hollannin voitto on kuitenkin uran hienoin. USA:ssa syntynyt Castren käy 9.luokkaa aloitettuaan koulun vuotta nuorempana kuin muut. Hänen suunnitelmissan on lähteä lukion jälkeen synnyinmaahansa yliopistoon opiskelemaan ja pelaamaan golfia. Matilda Castren Seura: EGS Valmentaja: Ville Kalliala Tasoitus: 1,1 Syntymävuosi 1995 TT

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje