16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Lin ensimmäiseen voittoon Euroopan Tourilla, Wilson hyytyi taas loppuhetkillä

Juhliiko Mikko Ilonen voittoa ET:lla kaudella 2009?. Ensimmäinen yritys on loppuviikosta Hongkongissa © Getty Images

Wen-tang Lin oli Hongkongissa rautaa. &copy Getty Images Hyvätasoisen ja kiehtovan Hong Kong Openin viimeisellä kierroksella kolme pelaajaa päätyi samaan lopputulokseen. Oliver Wilson, Bernhard Langer ja Jeev Milkha Singh? Ei, ei kukaan heistä. Valtaosa vedonlyöjistä jäi tällä kertaa nuolemaan näppejään, kun Wen-tang Lin, Francesco Molinari ja Rory McIlroy kärrättiin sunnuntaina uudelleen Hong Kong Golf Clubin 18. väylän lyöntipaikalle 72 reiän jälkeen. Kärkiryhmän pelaajista kenties kevyimmäksi paineensietokyvyiltään veikattu Lin otti monien yllätykseksi haasteen vastaan ja pysytteli sitkeästi pitkin päivää kärjen tuntumassa. Kun samassa ryhmässä pelanneet Wilson ja Langer eivät pysyneet Linin kyydissä, taisteli taiwanilainen yksin edellä menneitä ja vahvasti pelanneita Francesco Molinaria ja Rory McIlroyta vastaan. Kuten niin tavallista, voittoa tarjottiin varsinaisella ”peliajalla” koko uusintaan päässeelle ryhmälle, kullekin vuorotellen. Molinari meni 14. reiällä yksin johtoon, tehtyään peräjälkeen eaglen ja birdien. Seuraavan reiän avaus lipsahti kuitenkin vesiesteeseen ja johto vaihtui nopeasti yhden lyönnin takaa-ajoasemaan. Italialainen oli uudelleen voitossa kiinni viimeisellä reiällä, mutta pitkä birdieputti jäi roikkumaan vain muutamien millimetrien päähän reiästä. Sen lähemmäksi voittoa ei Molinari enää päässytkään. Häkellyttävän vauhdikkaasti maailman huipulle noussut 19-vuotias Rory McIlroy pelasi neljännellä kierroksella kypsästi. Ensimmäisen päivän jälkeen kokonaan bogeista luopunut nuorukainen nosteli sunnuntaina viisi birdietä, ja paljon enempäänkin oli mahdollisuuksia. Useat birdieputit kuitenkin pyörähtelivät kohtalokkaasti reiän reunalla. McIlroy ansaitsi varmaotteisella pelillään paikan Molinarin kanssa playoffiin. ”Yläkerta” Linin apuna Kun 65 pelanneet ja lopputuloksessa -15 Linin viimeisen reiän edesottamuksia seuranneet Molinari ja McIlroy valmistautuvat uusintaan puttigriinillä olisi taiwanilaisella ollut mahdollisuus kuitata homma kotiin birdiellä. Lin hukkasi tässä vaiheessa tarjolle langenneen hyvän voittosauman ja liittyi kolmantena miehenä verryttelemään uusintaa varten. Linin tilanne näytti ensimmäisellä reiällä huolestuttavalta, kun hän löi avauksensa vasemmalle puiden sekaan. Omien sanojensa mukaan hän luotti jatkolyönnissään Jumalaan, ja pallo lensi kaikkien hämmästykseksi metrin päähän reiästä. Birdiet Linille ja McIlroylle. Molinarin par lennätti italialaisen katsomon puolelle. Toisella uusintareiällä McIlroy ajautui vuorostaan vasemmalle puiden siimekseen. Myös pohjoisirlantilaisen jatkolyönti onnistui vaikeasta paikasta mainiosti, mutta parimetrinen birdieputti ei mennyt sisään. 34-vuotias Lin löi hienon avauksensa jälkeen toisen lyönnin 30 senttiin reiästä ja 327 383 euroa plakkariinsa kuitannut voittaja oli selvillä. Ovi sulkeutui jälleen Wilsonin nenän edestä Pöydän piti olla sunnuntaina katettuna kakkostiloihin erikoistuneelle ja lauantain jälkeen johdossa olleelle Oliver Wilsonille, mutta englantilainen ei päässyt tällä kertaa lähellekään voittoa. Kaikki näytti Wilsonin (-12) kohdalla hyvältä vielä 14:nnellä, jolloin hän oli jaetulla johtopaikalla, mutta 15. reiällä Wilson missasi jotenkin enteilevästi helponnäköisen metrin putin. Kun seuraavalla reiällä duffattu chippi lipsahti vielä bunkkeriin, oli maailmanlistan 42:s menettänyt pelin voittoon – taas kerran. Wilson on ilman muuta tällä hetkellä yksi maailman parhaista vielä vailla voittoa olevista huippupelaajista. Hieman huonovointinen Mikko Ilonen ei onnistunut alittamaan sunnuntaina kentän par’ia. Tulos 70 on kuitenkin ihan asiallinen, vaikka 15:nnen ja 16:nnen bogeyt nakersivat jonkun verran lopputulosta -4. Ilman mainittuja bogeja Ilonen olisi ollut 30 parhaan joukossa, mutta sijoitusta (T42) jatkoon päässeiden puolivälissä voidaan pitää kauden alkajaisiksi tyydyttävänä suorituksena. <a href=Mikko Ilonen ylsi Hong Kong Openissa perussuoritukseen. &copy Getty Images"> ”Tänään oli hiukan alakuloinen fiilis. Yöllä iski viluinen olo ja seurauksena oli jomotusta koko kropassa, mikä näkyi kentällä. Paras terä oli kateissa ja reiän reunoja kulutettiin. Alla on kuitenkin kokonaisuudessaan hauska viikko ja nyt kasaillaan kamoja kohti Melbournea. Parempaa menestystä haetaan”, Ilonen sanoi. Retsillä suomalainen sijainen Ilosen bägiä kantoi Hongkongissa poikkeuksellisesti Archipelagia Golfin pro Jan Vellamo, jolle tarjoutui yllättäen mahdollisuus lähteä haistelemaan kiertueen tuulia. ”Aikaa sitten juteltiin Mikon kanssa aiheesta ja nyt sitten ilmaantui tilaisuus, joka sopi myös omiin aikatauluihin. Hong Kong Open oli äärimmäisen hieno kokemus ja koko viikko todella mukava ja opettava, mikä oli reissun tarkoituskin. Aluksi paikat kipeytyivät kantamisesta, mutta sitten löytyi oikea tekniikka. Jos uusi tilaisuus joskus aukeaa, lähden varmasti mukaan, sillä tällainen kokemus antaa runsaasti korvaamatonta vietävää kotiin valmennettaville”, Vellamo sanoi. Mikko Ilosen vakio-caddie Reginald ”Retsi” Mokhosi palaa tehtäviinsä Euroopan kiertueen Abu Dhabin osakilpailussa tammikuun puolivälissä. Warning: Big-John is coming Suurimpien salamavalojen varjossa sunnuntaina pelannut John Daly (-9) antoi jatkoa ajatellen myrskyvaroituksen. Siitä kiistämättömänä todisteena on kolmen pelaajan kesken jaettu kilpailun kovin rundi 62. Bogittomalla kierroksellaan Daly ahnehti kahdeksan birdietä, puttisaldolla 25. Kirkkaammalla katseella aikoihin Hongkongissa esiintynyt Daly nousi lopputuloksissa sijalle T17. Jaetulle 24. tilalle sijoittunut Miguel Angel Jiménez (-7) löi myös neljännellä kierroksella Dalyn tavoin 62. Euroopan Tourin seuraava turnaus, Australian Masters, pelataan ensi viikolla Melbournessa. Kommentti: Hong Kong Open oli jälleen kaikesta päätellen hyvin hoidettu urheilutapahtuma. Ympäristö oli siisti ja mielenkiintoinen kenttä huippukuntoiseksi trimmattu. Mukaan oli saatu myös paljon kiinnostavia pelaajia Euroopan Tourin ulkopuolelta, kuten John Daly, Nick Faldo, Bernhard Langer ja Rory Sabbatini. Kiertueen omasta pelaajistosta ei ollut liikkeellä aivan edellisviikon kaltaista edustusta, mutta se ei latistanut kilpailua millään tavalla. Paikallinen, asiantunteva yleisö osaa myös kannustaa pelaajia juuri niin osallistuvasti ja etiketin mukaisesti kuin kuuluukin. Yksi pieni kauneusvirhe kuitenkin sattui ennen Linin voittoputtia. Juuri kun taiwanilainen oli aloittanut tähtäämisensä palloon kuului katsomosta äänekäs ”get in the hole” -huuto. Tällaista käytöstä pelaajat saavat joskus kestää PGA Tourin kisoissa, mutta Euroopan Tourin turnauksissa tällainen kannustuksen ajoitusvirhe on perin poikkeuksellista ja epäasiallista. Murrr… Marko Kuivasaari

Wilson tarrasi toisella k&#228,dell&#228,&#228,n kiinni uran ensimm&#228,isest&#228, voitosta, Ilosella kirjava pelip&#228,iv&#228,

Kakkostiloilla kyllästetty Oliver Wilson haluaa sunnuntaina takuulla päästä voittajien kirjoihin. &copy Getty Images Hong Kong Open jatkui lauantaina tilanteesta, jossa Oliver Wilsonin seurana johtopaikalla olivat Chawalit Plaphol, Oliver Fisher sekä Louis Oosthuizen. Plaphol (-8) pystyi 70 lyönnin kierroksellaan säilyttämään jollain tavalla näköetäisyyden leaderboardin yläpäähän, mutta Fisher ja Oosthuizen putosivat seiskakolmosellaan 20 parhaan ulkopuolelle. Oosthuizen olisi normaalilla viimeisen reiän pelillään pitänyt itsensä top-kympissä, mutta huonon jatkolyönnin seurauksena hän sähläsi vielä reiän lähietäisyydeltä kolme puttia. Tuplabogeihin ei Hongkongin kisan kärkikamppailuissa ole varaa. Kisan parhaan kierroksensa, 65, pelannut Oliver Wilson aloitti lauantaina bogeyllä, mutta jatkossa pelistä huokui harmonisuus ja sellainen tasapaino, jota turnausvoittajilla on yleensä otteissaan. Hong Kong Openia on kuitenkin jäljellä täydet 18 reikää, sen myötä asetelmat voivat vielä muuttua aivan toisenlaisiksi. Jopa kahdeksan kertaa vuonna 2005 alkaneella ET-karriäärillään kakkoseksi sijoittunut Wilson on silti vääjäämättä kulkemassa kohti ensimmäistä voittoaan. Tapahtuuko se syksyn Ryder Cup -pelaajan kohdalla tulevana sunnuntaina tai jonain muuna sunnuntaina on vain ajan kysymys. 28-vuotiaan Wilsonin edellisestä kakkostilasta on kulunut ainoastaan kaksi viikkoa, jolloin hän kärsi Kiinassa pelatussa HSBC Championsissa uusintatappion Sergio Garcialle. Garcian upotettua voittoputtinsa, oli Wilsonin katse paljon puhuva, mutta ei millään tavalla periksi antanut. Päivän parasta peliä tarjoili Hongkongissa Wilsonia 23 vuotta vanhempi Bernhard Langer. 63 lyönnin kierros osoitti, että 51-vuotias saksalainen on edelleen varteenotettava pelaaja millä tahansa kiertueella kun vain oikeat tekijät loksahtavat kohdalleen. Yhteistilanteeseen -11 venynyt Langer on nyt kolmantena, lyönnin kakkoseksi noussutta Taiwanin Wen-tang Liniä jäljessä. ”On aina hienoa olla tulosluettelon kärkipäässä, mutta senhän takia tässä tehdään töitä ja harjoitellaan, että sunnuntai-iltapäivisin olisi mahdollisuus voittaa turnaus”, Langer sanoi pilke silmäkulmassa. Langer osallistuu edelleen mielellään niin PGA Tourin kuin Euroopan Tourinkin isompiin kilpailuihin, vaikka ikinuoren pelaajan varsinainen työmaa on nykyisellään Yhdysvaltain Champions Tourilla. Hän voitti tällä kaudella kiertueen ansiolistan yli 2 miljoonan dollarin tienesteillään. Mikko Ilosen kierrokseen sisältyi lauantaina kaikenlaista. Rundi käynnistyi upeasti kolmella birdiellä, mutta siitä eteenpäin kympille saakka hän oli tehnyt jo kolme bogia ja yhden tuplan. Päivän kaikkiaan kahdeksan birdietä pitivät kuitenkin huolen, että kierroksesta muodostui siisti 67. Birdieistä kuusi tuli kahdessa ”kolmen suoran erässä”, joista jälkimmäinen tärkeillä rei’illä 15-17. ”Tuli paljon birkkuja ja hyvä niin, koska kortista löytyy pari muutakin (3 bogia ja tupla). Aamulla oli sellainen fiilis, että jos saan luotua paikkoja, tulosta tulee. Putteri tuntui nimittäin ennen lenkkiä ja itse asiassa koko kierroksen ajan sen verran hyvältä käteen, että osasin odottaa säkityksiä. Oli hauska pelata tänään ja hyvän loppurutistuksen ansiosta saamme huomenna nauttia hotellilla kaikessa rauhassa kaupungin parasta brekkaria ennen viimeistä kierrosta”, Ilonen myhäili. Ilosen (-4) sijoitus ennen päätöskierrosta on jaettu 29:s, josta matkaa 20 parhaan joukkoon on nyt kaksi lyöntiä. Lahtelainen starttaa neljännelle kierrokselleen sunnuntaina klo 4.30 Suomen aikaa yhdessä Thongchai Jaideen sekä Paul Waringin kanssa. Johtopallossa pelaavat Wilson, Lin ja Langer lähtevät matkaan klo 6.15. Marko Kuivasaari

Ilosen ote herpaantui Hongkongissa, k&#228,rki hyvin tasainen

Mikko Ilosen aloitukset eivät tahtoneet pysyä perjantaina väylillä. &copy Getty ImagesMikko Ilonen lähti perjantain kierrokselleen jaetulta yhdeksänneltä sijalta tuloksessa -3. Hartaasti odotettua birdieryöppyä ei tullut ulosmenossa, vaan Ilonen selvitti ensimmäisen puolikkaan sinänsä siististi yhdeksällä par’illa. Takaysi alkoi kuitenkin murheellisesti. Kympin bogeytä seurasi 11:nnen tupla, ja suomalaisen sijoitus putosi samassa nelisenkymmentä pykälää. Onneksi kuitenkin birdiet väylillä 12 ja 13 tasasivat hieman tilannetta, eikä jatkoonpääsy lopulta käynyt liian tukalaksi. Tulos 72 vei Ilosen 36 reiän jälkeen yhteistulokseen 139 (-1), ja hän jakaa tässä vaiheessa sijaa 46. Tilastollisesti Ilosen toisen kierroksen akilleen kantapää oli avauslyönneissä. Hän osui ainoastaan neljään väylään 14:stä! Myös puttien lukumäärä lisääntyi kolmella ensimmäisestä kierroksesta. ”Väyläosumat olivat tänään hieman kateissa. Siihen nähden etulenkki sujui todella hyvin. Kenttä on vaikea, jos on kaiken aikaa raffeissa. Nurmen pohja on täällä niin kova, että sieltä on hankalaa löydä kontrolloituja lyöntejä. Reiän numero 14 jälkeen lupasin caddie Jan Vellamolle, että nyt lyödään palloa väylälle. Päätös piti ja oli hauska pelata loppupätkä. Huomenna jatketaan siitä, mihin tänään jäätiin”, Ilonen sanoi. Odotukset lahtelaisen vahvasta kauden aloituksesta kokivat toisella kierroksella hienoisen takaiskun, mutta kilpailu on vasta puolivälissä. Terästäytynyt ilme ja muutama birdie huomisen kierroksen alkuun nostaisi Mikon nopeasti 15 parhaan joukkoon. Parasta mallia noususta kohti kärkeä esitti perjantaina Etelä-Afrikan Louis Oosthuizen pelaamalla 62. Eteläafrikkalaisen puhdas kortti sisälsi kahdeksan birdietä ja kymmenen par’ia. Oosthuizen meni huippukierroksellaan suoraan kilpailun johtoon, oltuaan ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen vasta sijalla T47. Louis Oosthuizen täräytti perjantaina tauluun 62 ja loikkasi kaukaa kärjen takaa suoraan johtopaikalle. &copy Getty Images 26-vuotias Oosthuizen (-8) on pelannut Euroopan Tourilla vuodesta 2003 lähtien. Paras sijoitus kiertueen ansiolistalla on menneeltä kaudelta, jolloin hän oli 485 000 euron tienesteillään 62:s. Oosthuizenilla ei ole kärjessä yksinäistä, sillä yhä ensimmäistä voittoaan Euroopan Tourilla tavoittelevat britit Oliver Fisher ja Oliver Wilson sekä Thaimaan Chawalit Plaphol ovat myös tuloksessa -8. Lyönnin päässä johtonelikosta seuraa viiden pelaajan letka, joista Johan Edfors (65) ja vuonna 2005 Hong Kong Openinin voittanut Colin Montgomerie (65) tekivät perjantaina näkyvimmät siirrot kohti parrasvaloja. Muut viidettä sijaa jakavat pelaajat ovat Marcus Fraser, Francesco Molinari sekä Richard Sterne. Kilpailun toisella kierroksella tehtiin myös Euroopan Tourin historiaa, sillä Hongkongin 14-vuotiaasta amatööristä Shun Yat Jason Hakista tuli kautta aikain nuorin kiertueen turnauksessa cut’in selvittänyt pelaaja. Lyönnin turvin itsensä viikonlopun kierroksille selvittänyt Hak (par) oli ennätyksen tehdessään 107 päivää nuorempi kuin edellisen ennätyksen haltija, nykyinen maailmanlistan kakkonen Sergio Garcia. Aina oman erityishuomionsa yleisöltä saava John Daly (-4) jatkoi perjantaina ryhdikkäitä otteitaan. Toistamiseen 68 pelannut ”Big John” on sijalla T15, mm. yhdessä Berhard Langerin kanssa. Pitkästä aikaa Euroopan Tourilla näyttäytynyt Nick Faldo (+2) ei puolestaan selvittänyt turnauksen cut-rajaa, jääden siitä kaksi lyöntiä. Marko Kuivasaari

Liang ja Sterne johdossa, Mikko Ilosella mainio avauskierros Hongkongissa

<a href=Mikko Ilonen oli tyytyväinen avauskierroksen putteihinsa. &copy Getty Images"> Isäntämaan Wen-chong Liang oli aamupäivän pelaajista paras Euroopan Tourin Hongkongin kisassa torstaina. Maailmanlistalla sijalla 112:s oleva Liang teki kierroksen aikana seitsemän birdietä ja bogeyn, josta muodostui tulos 64. Kiinalainen pysytteli pitkään yksin kisan kärjessä, kunnes melkein viisi tuntia myöhemmin startannut Etelä-Afrikan Richard Sterne ylsi samaan tulokseen. Parivaljakolla Liang & Sterne on ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen lyönnin johto kolmatta sijaa jakaviin Taiwanin Wen-tang Liniin sekä Filippiinien Frankie Minozaan. Wen-chong Liang on Kiinan ehdoton ykköspelaaja. Vasta 16-vuotiaana aloittanut entinen yleisurheilija on kehittynyt viimeisten vuosien aikana hurjasti, ET:lta hänellä on voitto Singaporesta vuodelta 2007, viimeisin ykköstila on Intiasta muutaman viikon takaa. Hongkongissa Liang tulee olemaan seuraavien päivien aikana kovassa yleisön ja median puristuksessa, kiinalaisvoitto viikonloppuna olisi kuin bensaa liekkeihin viikon päästä torstaina käynnistyvään World Cupiin, joka pelataan Mission Hillsissa. Edellisvuonna Liang sekä Kiinan golfin pioneeri, 42-vuotias Lian-wei Zhang (Hongkongissa +2) olivat hienosti 11:siä, nyt odotukset ovat korkeammalla. Vuonna 2003 toisenkin jalkansa Euroopan Tourin ovesta sisään kammennut Richard Sterne oli yksi torstain valopilkkuja. Johtoasema olisi ollut yksinkin tarjolla, mutta viimeisen reiän birdieyritys epäonnistui niukasti. Sternen toistaiseksi paras kausi Euroopan Tourilla on vuodelta 2007, jolloin hän sijoittui kiertueen ansiolistalla 14:nneksi. Kauden 2009 avausturnauksessa Singaporessa Sterne oli 18:s. Harjoitusnarkomaanina tunnettu Kiinan Wen-chong Liang oli avauspäivän tähtiä Hongkongissa &copy Getty ImagesMikko Ilonen aloitti vahvasti ollen jo kuuden reiän jälkeen kolme alle. Viimeisen reiän bogeysta huolimatta tulokseksi tuli 67, jolla suomalainen on avauspäivän jälkeen lupaavasti sijalla T9. ”Oli mainio avauskierros. Puttaaminen sujui kerrassaan mukiinmenevästi, vain 29 kertaa. Parviitosilla en saanut sen erikoisempaa aikaiseksi, sillä chipit olivat huonoja. Päivän parasta antia olivat ehdottomasti draivit. Nasevasti lähti kausi ja kisa liikkeelle”, Ilonen sanoi. Iloisena yllätyksenä voidaan pitää John Dalyn (68) suoritusta, joka lupailee jatkopaikkaa viikonlopun kierroksille. Kaksinkertainen major-voittaja on noussut viimeisten vuosien aikana otsikoihin lähinnä kentän ulkopuolella aiheuttamiensa hämminkien johdosta. Yleisin merkintä nimen perässä on ollut tuloslistoilla MC, ”Big Johnin” paras sijoitus viimeisten kahden vuoden aikana on vaatimattomasti 16:s. Hongkongin kisassa on mukana monia mielenkiintoisia pelaajia, joista yksi on eittämättä Nick Faldo. Euroopan Ryder Cup -joukkueen kapteeni esiintyy ensimmäistä kertaa Euroopan Tourin kilpailussa yli vuoteen. Hän pelasi torstain kierroksensa kaksi yli par’in (72), ollen sijalla T100. Marko Kuivasaari/Teemu Tyry

Mikko Ilonen aloittaa kautensa Hongkongissa

Niin se aika rientää Vaikeaa on uskoa, että Mikko Iloselle alkava vuosi ET:lla on käytännössä jo yhdeksäs. Mikko Ilonen aloittaa ET:n kauden 2009 varsin toisenlaisista lähtökohdista kuin edellisen jolloin hän oli maailmanlistalla sijalla joka oli hieman päälle 60:n. Ilonen pelasi vuonna 2008 koko vuoden ilman yhtään sijoitusta kymmenen joukkoon ET:lla ja putosi maailmanlistalla 188:ksi vaikka ET:n rahalistan sijoitus (91:s) oli uran toiseksi paras. Lähimpänä voittoa hän oli Lohjan CT kisassa ( 4:s), edellisessä kisassaan Marokossa Mikko sijoittui 24:n pelaajan joukossa kahdeksanneksi. -Pelaan Hongkongissa sekä Melbournessa, sitten palaan joulukuussa Suomeen. Alkuvuoden ohjelma on vielä osittain auki, olen merkinnyt sinne kahdeksan kisaa, mutta myös yhden reilun tauon. Vuosi alkaa Qatarissa, Dubain pelaan myös, Mikko kertoi edellisviikolla kovan fysiikkatreeninsä jälkeen. Samassa yhteydessä Talin tenniskeskuksessa kaksi suomalaista mailapelitaituria kohtasi tenniksessä. -Oli muuten päivän huippuhetki ja mahtava kokemus, Jarkko Nieminen pelasi kanssani tennistä, Ilonen kertoi silmät innostuksesta kiiluen. Miehet ovat tilaisuuden tullen pitäneet ennenkin yhtä tilaisuuden tullen, mutta golf on kokematta. -Olen oppinut arvostamaan niitä tilanteita kun saa vaihtaa ajatuksia muiden lajien huippujen kanssa. Yhteys ja kieli syntyy yleensä nopeasti, toisten kokemuksista ja tuntemuksista saa usein omaankin tekemiseensä ajateltavaa, Ilonen tietää. Hongkongin kisaan hän osallistuu kolmatta kertaa. Marraskuussa 2004 lahtelainen karsiutui, vuonna 2002 hän oli lyönyt kolmen kierroksen jälkeen vain 198 kertaa ja oli kärjestä vain neljän lyönnin päässä (par 69).Viimeisen 74 pudotti 40:ksi. Miguel Angel Jimenezin arvokkain voitto kaudella 2008 tuli Wentworthin BMW Championshipista &copy Getty ImagesHongkongissa on käsitttämättömän suuri määrä entisaikojen tähtiä mukana. John Daly, Bernhard Langer ja Nick Faldo vetävät yleisömassoja peräänsä. Kolmikosta vain 51-vuotias Langer omaa ennakkoon mahdollisuuksia kärkeen, pelit Champions Tourilla ovat sujuneet erittäin hyvin. Lyhyellä Hongkongin kentällä Langerin tasainen tikutus voi hyvinkin tuottaa tulosta. Nick Faldo on pelannut edellisen kerran avoimissa sarjoissa tasan vuosi sitten samassa kisassa, sijaluku oli 60:s. Vuoden kahdessa aiemmassa kisassaan hän karsiutui.Hän voitti huippuvuonnaan 1990 samalla kentällä Johnnie Walker Classicin. Miguel Angel JImenez voittti syksyllä 2007, Jose-Maria Olazabal 2001 ja Colin Montgomerie 2005. Nuorempia tähtiä edustavat mm. Oliver Wilson, Graeme McDowellRory McIlroy. Pelkästään eurooppalaisten välisiksi kisa ei mene, järjestyksessään 50:s Hongkong Open on myös Aasian Tourin osakilpailu. Jeev Milkha Singhin edellisviikolla varmistamaa rahalistan voittoa ei kukaan kykene kyseenalaistamaan, mukana ovat käytännössä kaikki Tourin tähdet.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje