11.6.–18.6 - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[15][23]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Leif Westerbarg voitti, Mikko Korhonen 29:s Kazakhstanissa

Antti Ahokas tehtaili edellisessä kisassaan 29 birdietä. © Getty Images

<a href=Mikko Korhonen pelasi kaksi hyvää kierrosta ja oli 29:s Kuva Juha Taskinen.">Ruotsin Leif Westerberg voitti Challenge Tourin suurimmnan kisan eksoottisessa golfmaassa Kazakhstanissa tuloksella yhdeksän alle ja varmisti samalla paikkansa ET:lle kaudeksi 2008. Westerberg ansaitsi noin 52.000 euroa ja hän nousee rahalistalla kakkoseksi. Kun kisoja on jäljellä Tour Final mukaanlukien neljä, on hänen paikkansa kymmenen ensimmäisen joukossa käytännössä varma. Westerberg pelasi ET:lla kauden 2006, mutta taso ei riittänyt, ja näin hän haki vauhtia kakkostourilta. Mikko Korhonen (76-69-74-69) nousi viimeisellä kierroksella 29:ksi ja kuittasi noin 2700 euroa. Korhonen on ollut suomalaisista ylivoimaisesti tasaisin koko kauden. Karsiutumisia on vain kaksi, toisaalta kärkisijoille nouseminen on ollut työlästä, paras sijoitus on kymmenes, ja niillä ei kakkostourilta isoja shekkejä revitä. Roope Kakko oli lyönnin heikommalla tuloksella 35:s. Antti Ahokas ja Toni Karjalainen karsiutuivat. Kazakhstanin kisa oli ennakkoon suuri mahdollisuus myös suomalaisille, kokonaismenestys oli reilusti alle odotusten. Yksikään suomalainen ei ole CT:n rahalistalla 50:n joukossa ja toiveet suorasta pääsystä 20:n joukkoon ja ET:lle alkavat olla kovin vähissä. Tämä vaatisi Ahokkaalta tai Korhoselta yhtä voittoa ja sen lisäksi paria muuta hvvää sijoitusta. Realistisempi tavoite on siis karsinnat, 45:n joukkoon tunkeutuminen loppukauedesta avaisi portit suoraan karsintafinaaliin. t.t

Roope Kakko ja Mikko Korhonen jatkoon Kazakstanissa

Mikko Korhonen on päässyt suomalaisista parhaalla prosentilla jatkoon CT:lla. Kuva juha taskinen.Roope Kakko (68-76) putosi kärkikymmeniköstä 34:ksi, Mikko Korhonen (74-69) puolestaan kiri jatkoon (46:s) Challenge Tourin suurimman kisan ollessa puolivälissään. Kisan kärjessä on Ruotsin Leif Westerberg (-9), joten suomalaisten mahdollisuudet voittoon ovat käytännössä teoreettiset. Kazakstanin kisan voittaja kuittaa 52.000 euroa jolla lähes varmistaa paikan ET:lle vuodeksi 2008. Lappeenrannan duo Antti Ahokas & Toni Karjalainen putosi, molempien yhteistulos oli +4. Meneillään olevan kisan merkitys rahalistan osalta on hyvin ratkaiseva, varsinkin Ahokkaan (54:s) mahdollisuudet tunkeutua 45:n joukkoon ja Tour Finaliin heikkenivät putoamisen johdosta melkoisesti. Toni Karjalaiselle (92:s rahalistalla) karsiutuminen oli hälyyttävästi jo kuudes perättäinen. Mikko Korhonen on listan (63:s), Roope Kakko (110:s). Pieniä ovat rahat kuitenkin CT:lla ja pääsy ET:lle muuttaa tulotason aivan uuteen luokkaan.Rahalistan ykkönen Felipe Aquilar on tienannut 110.000 euroa, ET:lla tuolla summalla olisi tällä hetkellä 170:s!!! tt

Roope Kakolla loistava avauskierros Kazakhstanissa

Roope Kakko avasi loistavasti Kazakhstanissa &copy Getty ImagesRoope Kakko avasi loistavasti yhden kauden tärkeimmistä kilpailuistaan. Challenge Tourin huiput pelaavat Almatyssa, Kazakhstanissa. Kakko kiersi Golf Club Nartaun 6709 metrisen kentän tulokseen 68. Roopen kierros alkoi aamulla 10. tiiltä ja ensimmäisellä yhdeksällä reiällä syntyi kolme birdietä ja kaksi bogia. Kentän etysi, joka oli Kakon viimeinen tänään, tuotti 3 birdeätä ja 6 paria. Kakko on tällä hetkellä tiukasti kärkikymmenikössä mukana. Muiden suomalaisten avaus ei sujunut aivan yhtä hyvin. Ahokas (päivän tulos 75), Karjalainen (74) ja Korhonen (76) ovat tuloksillaan cut -rajan väärällä puolella, joten kirittävää riittää perjantaina.

Antti Ahokas jahtaa ET-paikkaa Kazakhstanissa

Kymmenen joukkoon pelaaminen tässä kisassa nostaisi ainakin Ahokkaan ja mahdollisesti myös Korhosen CT-rankingissa 45 parhaan joukkoon, mikä takaisi pääsyn kiertueen finaaliin ja paikan Euroopan Tourin viimeiseen karsintavaiheeseen. Kilpailun voitolla suomalaiset nousisivat jopa 20 parhaan joukkoon, mikä tietää suoraa korttia Euroopan kiertueelle. Paikalla on kuitenkin koko kiertueen kärkijoukko, joten menestyminen vaatii huippukierroksia. Viime viikon neljännen sijan ansiosta Ahokas nousi listalla jo sijalle 54. Korhonen on toiseksi parhaansa sijalla 63. Lappeenrantalainen Ahokas on ehdottomasti nousukunnossa. Viime viikonloppuna hän teki peräti 29 birdietä. Tasaisuutta vaaditaan vielä lisää, jotta bogeyt tai varsinkaan tuplabogeyt eivät pilaa tuloskortin rivejä.

Kilpailun kotisivu

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje