Pitkät lyönnit antavat Adeliina Virtaselle ison edun sekä kotimaassa että kansainvälisillä viheriöillä.
On monia keinoja saada itselleen kilpailuetua suhteessa muihin pelaajiin. Adeliina Virtasen kilpailuetu on pitkälyöntisyys. Hänen mailastaan pallo lähtee parhaimmillaan pidemmälle kuin kenelläkään muulla suomalaisnaisella. Piipahdetaan nopeasti ajassa muutama viikko taaksepäin. Reikäpelin SM-kilpailuissa Tawast Golfissa Virtanen piiskasi vastustajiinsa verrattuna palloa usein niin pitkälle, että on kuin he olisivat pelanneet eri peliä. Tawast Golfin ykkösväylä on siniseltä tiiltä 278 metriä. Virtanen löi avauksensa griinille asti useammassa ottelussa. Välillä pallo oli hieman jopa pitkänä. On melko eri tilanne lähteä lyömään kakkoslyöntiä takaforelta kuin väylältä 70 metrin päästä lipusta, kuten monet hänen vastustajansa joutuivat tekemään. Mukavaan myötätuuleen pelatulla 324-metrisellä viitosväylällä Virtasen avaus kantoi griinin edustalle, samoin seuraavalla väylällä, joka on 264 metriä lievään ylämäkeen. Esimerkkejä on muitakin, mutta idea tuli varmasti kaikille selväksi: Pallo pakenee, kun Virtanen lyö. Tawastista Virtaselle jäi käteen hopeinen SM-mitali, kun kotikentällään pelannut Oona Kuronen kukisti hänet finaalissa 1&0. Paljon on laitettu tunteja sisään, että on pystynyt ottamaan eroa muihin. Golfin kuusivuotiaana Porissa aloittanut Virtanen havaitsi jo juniorina, että hän saa palloon mukavasti lentoa. ”Löin jo juniorina pitkälle, mutta en kuitenkaan huomattavasti pidemmälle kuin muut. Mutta huomasin jo silloin, että tässä olisi mahdollisuus kehittyä. Paljon on laitettu tunteja sisään, että on pystynyt ottamaan eroa muihin”, Virtanen kertoo taustoja pitkälyöntisyydelleen. Monipuolisesti eri urheilulajeja harrastanut Virtanen sanoo olevansa lahjakas yhtä lukuun ottamatta kaikissa lajeissa, mitä on kokeillut. ”Tanssi ei lähde, muuten kaikki sujuvat”, hän nauraa. Kyse ei ole tästä hetkestä, vaan tähtäin on kauempana. Kuten muutkin huippu-urheilijat, Virtanen ei tyydy nykytilanteeseen, vaan haluaa kehittyä edelleen. Hän on sellainen persoona, että hän haluaa kehittää itseään jatkuvasti. Mentaliteettini on olla parempi kuin eilen, huonompi kuin huomenna, hän sanoo. ”Kyse ei ole tästä hetkestä, vaan tähtäin on kauempana. Kun jonain päivänä menen tourille, pyrin siihen, että lyön siellä pitkälle. Lyöntimitat ovat jo nyt pidempiä kuin LPGA Tourilla, mutta eritoten tulevaisuutta varten tässä treenataan.” Lyöntimittoja on nykyään helppo mitata TrackManilla ja muilla vastaavilla laitteilla. Virtasen lyönnit saavat monet miespelaajatkin hieraisemaan silmiään, sillä 162-senttisestä varresta lähtee todella ruudikkaita vetoja. Draiverilla mailanpäännopeus on parhaimmillaan 110 mailin tuntivauhdin kovemmalla puolella. Noilla vauhdeilla pallo laskeutuu 250 metrin päässä lyöntipaikasta. Onko Virtanen sitten joutunut katselemaan Suomessa tällä kaudella pelatuissa kilpailuissa kilpasiskojen perävaloja draivien jälkeen? ”En kyllä ole”, hän sanoo ja jatkaa: ”Suomalaiset lyövät pidemmälle kuin muut eurooppalaiset pelaajat, kun on kiertänyt kansainvälisiä kisoja. Minulle ei ole tullut siellä vastaan tilannetta, että joku löisi vielä pidemmälle. Siellä itse asiassa lyödään vähän lyhyemmällä kuin Suomessa.” Monet harrastajapelaajat etsivät pitkän lyönnin salaisuutta, mutta oikotietä siihen ei ole. Virtasen kohdalla hikeä on valutettu litratolkulla fysiikkavalmentaja Matti Santtilan treeneissä, joissa monipuolisten harjoitteiden kautta on haettu ruutia lyöntiin. Kestävyyttä, perusvoimaa ja lajipuolen tekniikkavoimaa on tehty paljon, että saadaan voimaa oikeisiin paikkoihin, Virtanen luettelee fysiikkaharjoittelunsa perusajatuksen. Huhtikuussa pitäisi saada penkistä 70 kiloa. Pitkälyöntisen pelurin jaloissa ja keskivartalossa on voimaa jo todella paljon, ja ensi talvena olisi tarkoitus saada lisää paukkuja myös ylävartaloon. ”Huhtikuussa pitäisi saada penkistä 70 kiloa”, 14-vuotiaana ohjatun fysiikkaharjoittelun aloittanut Virtanen linjaa. Osaavissa käsissä urheilijan on hyvä harjoitella, ja Virtanen antaakin kehuja sekä Santtilalle että lajivalmentaja Pasi Purhoselle. ”Fysiikka- ja lajivalmentajat ovat tosi tietoisia, minkälainen potentiaali minussa on. He ovat myös ottaneet paljon selvää asioista, mitä minun pitäisi tehdä, että olisin vielä vahvempi ja parempi.” Lajitreeneissä Virtanen harvoin lyö täysillä. Hän ei kisko TrackManiin kuin viimeistä päivää, sillä hän tietää, että vauhtia on olemassa. Hän pikemminkin uskoo pitkäjänteiseen työhön ja prosessiin, joka vie kohti isompia areenoita, joissa pitkälyöntisyydestä on eniten hyötyä. Pitkälyöntisistä pelaajista helposti kuvitellaan, että he ovat heikkoja lähipelaajia, tai että he ovat uhranneet lähipeliharjoitteluaikaa draiverin kanssa vauhtifestivaaleilla heiluessa. Virtanen kumoaa tämän väitteen ainakin omalta kohdaltaan. ”Wedgepelini on mennyt viime talvena ja tällä kaudella huomattavasti eteenpäin. Kun wedgepeli on kondiksessa, pitkälyöntisyyden saa käännettyä eduksi. Tällä kaudella on ollut aika lailla niin, että kun wedge on ollut kädessä, jotain hyvää on ollut tulossa”, naisten maajoukkueeseen kuuluva Virtanen toteaa. Wedgepelin parantuminen on näkynyt selvästi Adeliina Virtasen pelissä. Kuva: Juha Hakulinen Toinen pitkälyöntisistä pelaajista vallitseva ajatus on se, että he pelaavat liian rohkeaa peliä. Draiveriin tartutaan jokaisessa mahdollisessa välissä, vaikka järkevin pelitaktiikka suosisi huomattavasti konservatiivisempaa mailavalintaa. Tästäkin Virtasella on omakohtaista kokemusta. ”Olen niin monta kertaa oppinut kantapään kautta, että vaikka lyö pitkälle, sitä ei joka kerta tarvitse lähteä tekemään. Sekin on kilpailuetu, että voin lyödä pienempää mailaa, niin en häviä siinä mitään. Maltan pitää draiverin bägissä entistä useammin. Ennen se ei aina ollut niin, mutta nykyään pystyn puntaroimaan tilannetta. Se on ollut vaikea oppia”, hän myöntää suoraan. Virtasen pelissä pitkät lähestymislyönnit ovat harvassa. Hän kertoo, että tilanteita, joissa hän joutuu lyömään par 5:lla toiseen lyöntiin puu-3:sta ei juuri tule vastaan. Isot mailat pysyvät bägissä par-nelosillakin. ”On tosi epänormaalia, että joudun lyömään rautakasia isompaa, vaikka löisin rautanelosella avauksen. Keksin kyllä aina keinon, että pääsen lyömään lähestymistä alle 130 metristä.” Golfin säännöissähän sanotaan, että palloa pitää lyödä kunnolla. Jos siis pallo lentää ”kilometrin” ja wedgepeli on ottanut hyvän askeleen eteenpäin, niin mikä Virtasen pelissä on suurin kompastuskivi, ettei menestystä ole vielä tullut isoimmilta areenoilta? Virtanen ei pidä kysymystä aiheettomana. ”Overnight success might take years. Luotan prosessiin, että päivä päivältä olen parempi ja opin uutta. Tässä ollaan hyvässä vauhdissa. Ei auta muu kuin laittaa lisää puita uuniin. Kyllä se sitten joku päivä maksaa itsensä takaisin. Jaksan uskoa siihen”, sanoo keväällä ylioppilaaksi valmistunut Virtanen. Virtaselle on ollut aina selvää, ettei palloa taputella tai vähän kopsutella. Hänellä on hauska ajatuskin, minkä hän on kuullut ja ottanut omakseen. ”Golfin säännöissähän sanotaan, että palloa pitää lyödä kunnolla. Olen kyllä aina noudattanut sitä. En näe omalla kohdallani järkeä siinä, että lähtisin kentälle vain huiskimaan, kun tiedän, että voin lyödä kunnolla. Ja kun tulee hiton hyvä lyönti, siinä tulee sellainen tunne, että saa henkisen yliotteen pelikaverista”, Virtanen päättää. Taulukossa Adeliina Virtasen lyöntipituudet verrattuna LPGA Tourin keskiarvopituuksiin (pallon ilmalento metreinä). LPGA Tourin mitat on poimittu TrackManin tilastoista.
Lue seuraavaksi: Golf, ystävyys ja naisten SM-kisojen kaksoisvoitto
Maila Adeliina Virtasen lyöntipituudet LPGA Tourin keskiarvopituudet PW 120 101 r9 130 112 r8 140 122 r7 150 131 r6 160 142 r5 170 152 r4 185 160 3w 220 183 Driver 245 204 Lisää aiheesta
Tilaa Golfpisteen uutiskirje
Artikkelin kommentit (4 kpl)
Oma kommentti
Pitkälyöntisyydestä on hyötyä, mutta se on vain yksi osatekijä. Helpoilla kentillä hyöty on suurin. Hyvä harjoitella lähestymisiä myös 150 – 200 metristä. Adeliinalla tuntuu olevan hyvä käsitys golfin kokonaisvaatimuksista. PS. Kisoissa tuskin koskaan lyödään täysillä.
Kaveri painaa kyllä isoja pommeja, mutta artikkelissa mainitut ”Tawast Golfin ykkösväylä on siniseltä tiiltä 278 metriä” ja ”324-metrinen viitosväylä” eivät nyt kyllä millään pidä paikkaansa 😀
Ykkönen on greenin keskelle noin 250m ja vitonen etuboksista pelattuna (sm kisojen tii) on greenin etureunaan noin 270m.
Pientä liiottelua :). Pitkiä lyöntejä kuitenkin.
Hienoa, että lyö pitkälle ja lähipeli on kehittynyt, mutta. Noita tarinoita pitkälyöntistä nuorista on joka klubilla ja sitten on hyvä muistaa kuinkahan monta näitä vastaavia lupauksia löytyy vaikka Ruotsista, Tanskasta ja Briteistä.
Jos on lahjakas ja lupaus, niin työmäärän pitää olla valtava, että menestyy kansainvälisillä kentillä. Joskus noitten nuorien liian aikainen kehuminen ja jalustalle nostaminen voi olla hänelle itselleen jopa huono asia, toivottavasti tässä tapauksessa olen täysin väärässä.
Koko homma punnitaan sitten kisoissa ja paras pää taitaa keskimäärin voittaa.
Onnea ja menestystä Adeliinalle!