”Kultainen Karhu” murahdellut 70 vuotta - Golfpiste.com

24.–31.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][20]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

"Kultainen Karhu" murahdellut 70 vuotta

Jack Nicklausin nimi on ollut huippugolfin ystävien huulilla jo seitsemällä eri vuosikymmenellä. © Getty Images

Jack Nicklauksen aktiivinen ura golfin kilpakentillä kesti yli 40 vuotta. Vaikka hänen aikanaan lajin ympärillä pyörinyt sirkus oli nykyaikaan verrattuna hillitympi, ovat hänen saavutuksensa kokonaisuutena kiistatta kaikkien aikojen parhaimmat. Näin siitäkin huolimatta, että Tiger Woodsin ylivoimaisuutta on huippugolfissa kestänyt jo toistakymmentä vuotta. ”Kultainen Karhu” täyttää tulevana torstaina 70 vuotta, ja on edelleen tiukasti golfbisneksessä mukana. Nicklaus puhkesi kukkaan 50-60 -lukujen taitteessa. Hän voitti US Amateur Championshipin sekä 1959 että 1961, ja ryhtyi saman vuoden lopulla ammattilaiseksi. Avausvoitto ammattilaisena tuli mahdollisimman komealla tavalla, sillä jo vuonna 1962 häntä juhlittiin US Openin ykkösenä. Tästä voidaan katsoa yhden nykyhistoriamme parhaimman urheilijan häikäisevän uran lähteneen käyntiin. Apteekkari Charles Nicklausin poika, Jack William Nicklaus syntyi Columbuksessa Ohiossa 21.1.1940. Lievän lapsihalvauksen sairastanut Nicklaus aloitti golfin peluun 10-vuotiaana, pelaamalla Scioto Country Clubilla elämänsä ensimmäiset yhdeksän reikää tulokseen 51 lyöntiä. Pojan kehitys oli nopeaa, sillä hän voitti ensimmäisen Ohion osavaltion viidestä peräkkäisestä juniorimestaruudestaan kaksi vuotta myöhemmin. Vain 13-vuotiaana Nicklaus alitti Scioto Country Clubin kentän 18 reikää ensimmäisen kerran alle 70 lyönnillä. Nicklaus ylsi karsintojen kautta US Amateur Championshipiin ensimmäisen kerran 15-vuotiaana ja pesi kaikki ammattilaiset seuraavana vuonna Ohio Openissa, pelattuaan kisan kolmannen kierroksen 64 lyönnillä. Hän voitti Ohiossa 10-17 -vuotiaana yhteensä 27 kilpailua. Lukuisat voitot 50-luvun jälkipuolella loivat Nicklausista maailman parhaan amatööripelaajan, jonka ensiesiintyminen PGA Tourilla tapahtui 18-vuotiaana. Hän oli Akronissa pelatussa kisassa 12:s ja selvitti cutin myös US Openissa. Voitettuaan vuonna 1961 US Amateurin, hänet kruunattiin samana vuonna myös toisen tavoitellun amatööritittelin, NCAA Championshipin valtiaaksi. Tähän ovat jälkeenpäin yltäneet myös Phil Mickelson, Woods sekä Ryan Moore. Nicklaus voitti vuonna 1966 US Mastersin toisen kerran peräkkäin. Voitettuaan samana vuonna myös British Openin, hän tuli saavuttaneeksi ensimmäisen kerran urallaan kaikki major-voitot vähintään kertaalleen. Vuodet 1968 ja 1969 olivat Nicklausin uralla hiljaiseloa, kunnes 1970 hän oli jälleen ykkönen British Openissa. Nicklaus selitti ryhdistymisen taustalla olleen osittain isän kuoleman, sillä Charles oli ollut merkittävä henkinen tuki poikansa uran eri vaiheissa. <b>  &copy Getty Images”> Vuosina 1971-1980 Nicklaus voitti yhdeksän major-turnausta lisää, rikkoen tuolla ajanjaksolla <b>Bobby Jonesin</b> 13 major-voiton ennätyksen. Samassa välissä Nicklaus saavutti myös kolme Players Championshipin ykköstilaa. Kun 80-luvun alussa moni uskoi Nicklausin suurimpien saavutusten olleen ohi, kruunasi hän vielä vuonna 1986 huikean kilpauransa voittamalla US Mastersin vakuuttavan esityksen jälkeen. Nicklaus oli tuolloin 46-vuotias ja hän on edelleen iäkkäin voittaja kauden ensimmäisen major-turnauksen historiassa. Täytettyään 50 vuotta, Nicklaus siirtyi vuonna 1990 Senior PGA Tourille (nyk. Champions Tour). Hän pelasi kiertueella säästeliäästi, mutta voitti ikämiesten sarjassa vuoteen 1996 mennessä kymmenen kilpailua – voitoista kahdeksan tuli senior-major -turnauksissa. Nicklaus pelasi säännöllisesti kaikkia neljää major-turnausta aina vuoteen 2005 saakka, jolloin hän esiintyi viimeisen kerran US Mastersissa ja British Openissa. Nicklaus hallitsi maailmanlistan kärkipelaajan paikkaa vuosina 1968-1977, mutta olisi jossain vaiheessa myös vuosina 1962-1968 taistellut <b>Arnold Palmerin</b> ja <b>Gary Playerin</b> kanssa ranking-ykkösen paikasta, mikäli rankkausjärjestelmä olisi jo tuohon aikaan ollut käytössä. Kenties uransa virheetöntä peliä Nicklaus pelasi vuosina 1970-1976, jolloin hän selvitti PGA Tourilla 105 peräkkäisessä kilpailussa cut-rajan. Nicklaus on voittanut urallaan 113 ammattilaisturnausta, joista 73 PGA Tourilla. Jälkimmäisessä tilastossa vain <b>Sam Snead</b> on Nicklausin edellä. Yhdysvaltain kiertueen ansiolistan ja kierroskeskiarvon ykköstiloja ”Kultaisella Karhulla” on kahdeksan. World Golf Hall of Fameen hänet valittiin vuonna 1974. Nykyään Nicklaus toimii monenlaisissa golfiin liittyvissä tehtävissä, kuten mm. uusien kenttien suunnittelussa. Hän on ollut henkilökohtaisesti osallisena n. 270 golfkentän luomiseen eri puolilla maailmaa, mutta hänen suunnittelutoimistonsa käsistä lasketaan lähteneen toteutusvaiheeseen lähes 350 kenttäpiirustusta. Nicklaus tunnetaan myös useista golfaiheisista kirjoistaan ja lajitekniikkaan liittyvistä videoistaan. Hänen artikkelinsa ovat puolestaan tuttuja jo vuosikymmenten takaa eri golflehtien opetuspalstoilta.  Myös hyväntekeväisyystyö on lähellä Nicklausin sydäntä, hänen nimeään kantavia säätiöitä ja lastensairaaloita on perustettu esimerkiksi legendan kotiseudulle Ohioon. Omaa Ohiossa kesäkuun alussa pelattavaa PGA Tourin nimikkoturnaustaan, Memorial Tournamentia Nicklaus on isännöinyt sen perustamisvuodesta 1976 lähtien. Lukuisten kunnianosoitusten joukosta ylitse muiden nousevat Sports Illustrated -lehden valinta maailman parhaaksi urheilijaksi vuonna 1978 sekä presidentti <b>George W. Bushin</b> vuonna 2005 myöntämä Presidential Medal of Freedom (”Presidentin Vapaudenmitali”), joka on Yhdysvaltain korkein siviilikunniamerkki yhdessä Yhdysvaltain kongressin myöntämän kultamitalin kanssa. Medal of Freedomin voi saada erityisen ansiokkaasta panoksesta Yhdysvaltain turvallisuuteen tai kansallisiin kiinnostuksenkohteisiin, maailmanrauhaan, kulttuuriin tai merkittävissä ponnisteluissa julkisella tai yksityisellä sektorilla. Jack Nicklaus käväisi myös Suomessa vuonna 1987, jolloin hän järjesti keskellä kauneinta kesää Talissa lyöntinäytöksen. Nicklauksen Suomen visiitillä oli puhtaasti henkilökohtaiseen liiketoimintaan liittyvät syyt, ja suuren mestarin käynti ajoitettiin tuolloin sujuvasti Muirfieldissä pelattua British Openia edeltäneelle viikolle.  <b>Jack William Nicklaus</b>: Syntynyt: 21.1.1940  Syntymäpaikka: Columbus, Ohio, USA Pituus: 178 cm Kotipaikka: North Palm Beach, Florida, USA Vaimo: Barbara Nicklaus Lapset: Jack II (1961), Steven (1963), Nancy (1965), Gary (1969) ja Michael (1973) Lapsenlapsia: 21 Opinahjo: Ohio State University Lähteet: PGA Tourin historia Jack Nicklausin kotisivut <i>Marko Kuivasaari</i><span class=

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje