26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Kilpailu satunnaispelaajien jäsenyyksistä kiihtyy

Satunnaispelaajien ja aloittelijoiden jäsenyysasiat kiinnostavat jatkossa entistä enemmän myös pääkaupunkiseudun kenttiä.

Aloittelevalla pelaajalla on monta haastetta lajitaitojen oppimisen lisäksi. Missä pelaan ja mihin liityn jäseneksi on sille ihmisryhmälle, jota lajikärpänen puraisee, mutta joilla ei ole halua tai mahdollisuutta sitoutua osakkeen kautta yhteen kenttään iso kysymys. Ns. kaukojäsenyys toiselle paikkakunnalle on ollut Golfliiton laskelmien mukaan jopa 15-20.000 ihmisen ratkaisu. Tähän asti ainoa jollei ole halunnut ostaa tai vuokrata. Tuleeko mieleen muuta lajia jossa aloittelija käytännössä pakon sanelemana toimii vastaavalla tavalla? Ei minullekaan, golfissa tarjonta ja kysyntä eivät vielä lainkaan kohtaa toimivalla tavalla. Ulkopuoliset ja lajin pariin tulevat kokevatkin tilanteen oikeutetusti lähes koomisena. Tilanteet kuitenkin muuttuvat ja markkinoiden tarpeisiin on alettu reagoida. Pääkaupunkiseudulla ensimmäisenä jäseniä ilman pelioikeutta alkoi ottaa kaudelle 2006 St. Laurence Golf. Alkavalla kaudella palveluntarjoajien joukkoon ovat liittyneet ainakin Talma, Hill Side, Vihti Golf ja Kurk Golf. Näillä kaikilla on varmasti tavoitteenaan pelaajamäärän lisääminen kentällään ja jäsenien tuomat jäsenmaksut. Vihti Golf aloitti melkoisen markkinointikampanjan helmikuusssa. Seurassa on jo 1050 jäsentä. Miksi teitte tällaisen liikkeen toiminnanjohtaja Janne Uotila? -Halusimme tarjota niille pelaajille, jotka pelaavat vähemmän lähijäsenyyden heidän oman kotipaikkakuntansa läheisyydessä. Näitä ihmisiä on varsin suuri määrä myös tulevaisuudessa. Eivät kaikki missään tapauksessa osta osaketta tai vuokraa pelioikeutta. Kun otamme vuodeksi jäseneksi ihmisen 70 eurolla saattaa olla, että menetämme jopa aiemmin pelioikeuden vuokranneita tähän sarjaan. -Tämä vie kuitenkin lajia eteenpäin. Jos haluamme, että golfin harrastajamäärät kasvavat jatkossakin ja pelaajia riittää, tämän tyylisiä ratkaisuja on luotava lisää, Uotila määrittää. Uotilain perheellä on ympärivuotinen yhteys kotimaiseen liikunnanharrastajaan ja kuluttajaan, Vihti Ski on Etelä-Suomen suurimpia laskettelukeskuksia. -Emme me rinteeseenkään voi myydä pelkkkää kausikorttia, miksi golfin pitäisi lajina toimia vasten sitä miten muu liikuntaan liittyvä kulutuskäyttäytyminen menee, Uotila kysyy aiheellisesti. Uotila ei ole tehnyt seinäännaulattuja laskelmia tavoitellusta jäsenmäärästä, mutta arvelee sen olevan joitakin satoja. Mitä sitten pelkän jäsenmaksun maksava saa? Monien tutkimusten mukaan golf on kärkipäässä niiden lajien listalla joita ihmiset haluaisivat harrastaa.Useimmissa tapauksissa suoritettuaan greencardin seuran jäsenkortin. Hän pääsee pelaamaan kotiseurassaan greenfeellä ja osallistumaan seuran muihin yhteisiin tapahtumiin, kisoihin ja harjoituksiin. Tämä tietysti sillä varauksella että kentää hallinnoiva Oy näkee homman samoin. Golfosakeyhtiöt ovat luonnollisesti ja aivan oikeutetustikin ”hillinneet” kentällä toimivan seuran hankkeita tuoda jäseniään pelaamaan ilman pelioikeutta. Tämän johdosta pääkaupunkiseudulla tarjontaa ei ole ollut (pelkille jäsenyyksille). Mutta kun tilaa kentillä kuitenkin on ja osakkeita on myymättä, on joillakin kentillä linjattu tilanne uudelleen. Jos Oy näkee lisäansaintamahdollisuuden, se liputtaa vihreää greenfeellä pelaaville jäsenille. Hyvää kehitystä ja ihan luonnollista tämäkin. Tässä piilee melkoinen voimavara oikein toteutettuna. Seura saa rahaa jäsenyyksistä ja pelihaluisia jäseniä, joille Oy tarjoaa pelitilaa sen mukaan miten tilaa on. Jos toiminta on hyvää, ruokahalu kasvaa syödessä, pelioikeus ja osakkeen hankinta saattavat tulla kysymykseen varsin pian. Win&win tilanne. Hyvää työtä omilla markkinoillaan ovat tehneet monet kaukojäsenseurat joista Eerikkala oli vuodenvaihteessa suurin. Hyvää sikäli, että ovat tarjonneet jäsenyyden, tehneet useimmissa tapauksissa varsin hyvän tilinkin. Hattula Golf Hämeenlinnan kupeessa kuuluu Linna Golfin kanssa samaan konserniin. Vuodenvaihteessa Hattulassa oli yli 3500 jäsentä. Se tarjoaa golfareille ns. karvalakkimallin , jäsenmaksu on 75 euroa, liittyminen maaliskuun loppuun asti ilmaista. Hattulan menestys tällä markkinalla kertoo kysynnästä jonka volyymi tuntuu vain kasvavan. -Tarjoamme edullisen jäsenyyden, mutta sen lisäksi myös muita etuja kuten Pro Golf Magazinen vuosikerran sekä edullisempia pelikierroksia Vanajanlinnaan, kertoo markkinointijohtaja Mika Walkamo. Pääkaupunkiseudun kentillä Hattulan toimintaa on pyritty jopa moralisoimaan rahankeruuna. Syytösten mukaan osakekauppa ei käy sitäkään vähää kun kuluttajille luodaan mahdollisuus kiertää kentältä toiselle ilman osaketta tai pelioikeutta. Missä muussa lajissa tahansa paitsi golfissa tällaista pidettäisiin aivan normaalina palveluna kuluttajille. Jäsenistä käytävässä kisassa Hattula on tulevalla kaudella puolustusasemissa kaukojäsenseurojen tavoin kun pääkaupunkiseudullakin tarjontaa on luotu. -Meillä on tällekin kaudelle yli 2000 maksanutta jäsentä, ja lisää luonnollisesti tulee golfkansan heräillessä talviuniltaan, Walkamo jatkaa. Aivan selvää ja oikeutettua on se, että suuri osa kentistä jatkossakin rajaa jäsenyyden vain osakkeen omistajille tai pelioikeuden vuokraajille. Ne jotka tässä vaiheessa sanovat että mikseivät nämä 15-20.000 sitten hanki osaketta, eivät ole lukeneet, ainakaan ymmärtäneet kuluttajakäyttymisoppikirjojen ensimmäisiäkään sivuja. Aina on ollut, ja aina tulee olemaan ihmisiä, jotka pelaavat 1-10 kierrosta vuodessa, ja toisena ryhmänä niitä, jotka haluavat pelata ympäri Suomen ilman yhden kentän osaketta tai pelioikeutta. Turhaa ja täysin käsittämätöntä heitä on siitä milläin tavoin syyllistää. Sellaista mallivaltiota, jossa lähes kaikki pelaajat sijoittaisivat osakkeen ostoon on turha etsiä. Ei ole eikä tule. Keneltä satunnaispelaaminen tai kiertely on pois? Väärä vastaus on sanoa että osakekaupalta. Osakkeet menevät kaupaksi kun markkinatilanne on otollinen ja hinta oikea. Satunnaispelaajista ja kaukoista kasvaa varsin usein ”oikeita golfareita” jotka investoivat myös osakkeisiin. Satunnaisharrastajat puolestaan tuovat kaikkien kenttien kassaan vuosittain melkoisen summan rahaa. Pääkaupunkiseudun kentillä tarjonta jäsenyyksien osalta tulee varmasti vielä lisääntymään. ”Greenfeeasiakas on paras asiakas” , määrittelevät varsin useat toimitusjohtajat. Vielä parempi, jos tämä asiakas on myös kentällä vaikuttavan seuran jäsen. Uskallan veikata, että viimeistään 10-15 vuoden kuluessa suuri osa satunnaispelaajista ja aloittelijoista löytää ensimmäisen golfseuransa kotipaikkakunnaltaan. Kysyntä ohjaa tarjontaa, näin myös golfissa vaikka kehitystä voisi luonnehtia melkoisen hitaaksi.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje