16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Kausi jatkuu haasteellisissa keleissä, mutta tarjoushinnoilla

Vuosaaren kentällä rikottiin toissa talvena ennätys talvipelaamisen osalta. Kausi jatkui tammikuulle ja uusi kausi alkoi maaliskuussa.

Nyt testataan jo tosissaan golfareiden peli-intoa. Aurinkoisen ja lämpimän syyskuun jälkeen lokakuu on palauttanut golfkengän pohjat maan pinnalle. Yöllä mennään pakkasen puolelle jopa Etelä-Suomessa, päivällä päästään maksimissaan 8 asteeseen. Sadekuurot ja kova tuuli näyttävät herättelevän meitä lähes joka päivä. Mutta ne, joilla intoa ja rohkeutta riittää, pääsevät kentille nyt edullisesti. Greenfee-tarjouksia kannattaa kysellä kentältä kuin kentältä. Kaikki eivät tiedota tarjouksista netistä, joten niitä kannattaa kysellä suoraan caddiemasterilta. Esimerkiksi Kytäjä Golfiin pääsee arkisin 45 eurolla (normaalisti 70 euroa) pelaamaan. Vierumäeltä taas kerrotaan puhelimitse, että Cooke-kentälle pääsee joka päivä tarjoushintaan 40 euroa (normaalisti 60/52 euroa). Myös Helsingin Vuosaaressa pelataan vielä täysillä, eilen tiistaina kenttä oli täynnä. Golfpisteen kortilla pääsee kentälle nyt kaksi yhden hinnalla arkipäivisin, etua voi käyttää monta kertaa. Toimitusjohtaja Staffan Tuomolin kertoo, että viimeisinä kolmena vuotena Vuosaaressa on pelattu vähintään jouluun asti golfia. Taukoa on pidetty vain 2-3 kuukautta. Kesägriineillä pyritään pelaamaan loppuun asti, vain pakkasaamuina liput on poikkeuksellisesti talvigriineillä. Erikoishinnoittelustaan läpi kauden tunnettu Kullo Golf pistää syksyn peleillekin edullisimmat hinnat. Ns. äkkilähdöillä, eli korkeintaan 2 tuntia ennen lähtöä tehdyllä varauksella pääsee pelaamaan 20 eurolla. Monet kentät laskevat hintojaan viimeistään siinä vaiheessa, kun talvigriinit otetaan käyttöön. Kannattaa kuitenkin huomioida se, että yöpakkaset siirtävät aamulähtöjä yhä myöhemmäksi. Jäisellä tai kuuraisella kentällä pelaaminen on käytännössä kielletty lähes kaikilla kentillä. Pohjoisemmassa osa kentistä alkaa jo pistää pillejä pussiin, esimerkiksi Tahkon New Course suljettiin sunnuntaina, Old Courselle pääsee vielä pelaamaan. Turun Aura Golfista taas kerrotaan, että kenttä on ainakin tänään keskiviikkona kiinni rankkasateiden aiheuttamien vaurioiden vuoksi. Ne, joita ei kylmässä ja märässä kelissä pelaaminen kiinnosta, voivat jatkaa kautta suoraan sisätiloissa. Esimerkiksi Espoossa sijaitsevat Golf Areena ja Season Golf avasivat ovensa maanantaina. Vermon viime talvena romahtaneen hallin kohtalosta sen sijaan ei ole kuulunut virallisia uutisia. Halliraunion teräsrakenteet ja jätteet rumentavat edelleen maisemaa, entiselle paikalle uutta hallia ei golfpisteen saamien tietojen mukaan ole tulossa. Laura Grönqvist

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje