Kierrostulosten kehitys (68-69-75-76) kertoo pelistä olennaisen, epävarmuus iski ehkä osittaisen rutiininpuutteen, talvitauon johdosta. Kolmannen kierroksen puolivälissä Hullin ja Wikströmin välistä eroa oli kaksi lyöntiä, 27 viimeisen reiän aikana suomalainen hävisi voittajalle 14 lyöntiä. Hull sai voitostaan 49620 euroa, Wikströmin osuus oli 1499 euroa. No eihän se pallo pysynyt pelissä tänäänkään ja olin avausteni jälkeen vieläkin pahemmissa paikoissa kuin eilen. Sen lisäksi löin vielä pari draivia veteen. Aiempina päivinä sain paikattua tulosta hyvillä puteilla, mutta tänään ei puttaaminenkaan ollut aivan saamaa tasoa, kuin edellisillä kierroksilla. Päätöskierroksen tilastoihin Wikströmille merkittiin lauantain tapaan seitsemän väyläosumaa ja kahdeksan viheriöosumaa. Putteja kertyi 29. Nyt kohti Melbournea ja uutta, toivottavasti myös vähän viileämpää, viikkoa. Kauden toinen osakilpailu, Womens Australian Open, käynnistyy Melbournessa, Metropolitan Golf klubilla torstaina 12. helmikuuta. Suomalaisista Wikströmin lisäksi kilpailuun starttaa myös Jenni Kuosa. Ursula Wikström johti kisaa edellisvuonna avauspäivän jälkeen tuloksella 70, toinen vaati 82 lyöntiä. TT
Katherine Hull kä,rjessä,, Ursula Wikströ,m putosi 15:ksi
Ursula Wikström vastaili pari päivää sitten puhelimessa vaatimattomasti kysymyksiin pelikunnostaan. Tänään hän osoitti kuitenkin olevansa Suomessa vietetyn talvikaudenkin jälkeen erinomaisessa vireessä. ”Unski” avasi kautensa mahtavasti ja teki kierroksella viisi birdietä. Yhdellä bogeyllä tulokseksi tuli 68 (-4), joka oikeuttaa jaettuun viidenteen sijaan. Sekä kierros että sijoitus ovat loistavia, sillä naisten Euroopan kiertueen avauskilpailussa on mukana erittäin kovatasoista porukkaa, mm. maailmanlistan kakkonen Yani Tseng ja viitonen Shin Ji-Yai. Kaksikko aloitti tänään rauhallisesti, Tseng pelasi 71, Shin 69. Ensimmäinen kierros oli todella tasainen, kärjessä on yllätysnimiä. Ykkössijaa jakaa neljä pelaajaa tuloksessa 67 (-5): Lee-Anne Pace, Marianne Skarpnord, Il-Hee Lee ja Becky Brewerton. Kakkossijalla on Wikströmin lisäksi kolme muutakin pelaajaa. Kaiken kaikkiaan lähes 30 naista on 3 lyönnin sisällä, joten voittajaa on vaikeaa ennustaa. Ursula Wikström nimesi kauden tavoitteekseen pystyä pelaamaan ehjiä, hyviä kilpailuja alusta loppuun. Aikaisemmin hän on pystynyt huippusuoritukseen yhdellä tai kahdella kierroksella. Toivottavasti suomalaisen kunto ja pää kestävät loppuun asti. Sijoittuminen 20 ensimmäisenkin joukkoon kauden avauskisassa olisi hieno saavutus ja antaisi tarvittavaa luottamusta kauteen. Toinen suomalainen Jenni Kuosa aloitti kautensa vaatimattomasti. Kierroksellaan 77 hän on tuloslistalla 100 toisella puolella ja tarvitsee cutin läpäisemiseksi huomenna todennäköisesti alle parin kierroksen. LG
”Unski” lä,htee uusilla mailoilla uuteen kauteen
Ursula Wikström lähtee kauden ensimmäisen kilpailuunsa ”vähän erilaisella valmistautumisella”. Dubain joulukuisen kilpailun jälkeen hän on ollut kotona Suomessa ja treenannut vain hallissa. Ensimmäiset päivät oikeilla griineillä olivat edessä vasta muutama päivä sitten, kun Unski saapui Australiaan valmistautumaan ANZ Ladies Mastersiin. ”Nämä kaksi Australian kisaa ovat aina vähän erillään muusta kaudesta, joten tulin tänne suoraan. Näiden kisojen jälkeen lähdemme sitten viideksi viikoksi Jenkkeihin treenaamaan”, kertoo Ursula. Mukaan Yhdysvaltoihin lähtevät myös aviomies Mika ja juuri 2 vuotta täyttänyt poika Erni. Australiassa perhe ei ole mukana, vaan Unski reissaa yhdessä Jenni Kuosan kanssa. Talven lyhyen treenikauden aikana Ursula ei ole tehnyt erityisiä muutoksia lyöntiinsä. ”Ei mitään radikaalia, mutta pieniä muutoksia aina tehdään.” Uusiin Niken mailoihin tottui kuulemma helposti. ”Hyviltä tuntuvat, ei niissä niin hirveästi eroa ole. Kun lyönti on kunnossa, niin kaikki mailat tuntuvat hyviltä”, Unski nauraa. Puttipeliä hän on treenannut hallissa paljon, jotta luottamus siihen kasvaisi. ”Täällä (Australiassa) putti on tuntunut ihan ok:lta. Tämä Bermuda-ruoho on vaan aina erilaista kuin Suomessa tai muualla Euroopassa, mutta kyllä siihenkin tottuu.” Viime kausi oli Ursulan uran paras. Hän päätyi LET:n rankingissa sijalle 30., parhaana sijoituksena oli Finnair Mastersin kakkostila. Tavoitteet alkavalle kaudelle on Unskin mukaan asetettu vielä korkeammalle. ”En vieläkään tykkää sanoa ääneen mitään tiettyjä sijoituksia tai muuta sellaista. Tavoitteena on vaan saada peli toimimaan niin kuin itse haluan, sitten tulee tuloksiakin. Pitää saada ehjiä, kokonaisia kisoja, tähän asti olen onnistunut yleensä 1-2 kierroksella. Nyt on tavoitteena pysyä pelissä mukana koko kisan ajan.” Australiaa on kiusannut jo parin viikon ajan paahtava helle, lämpömittari on noussut monella alueella yli 40 asteen. ”Onneksi täällä on ollut nyt ”vain” noin 30 astetta. Mutta kosteaa on, ja vaikka on pilvistäkin, ja käyttää suojarasvaa, niin iho palaa”, Ursula kertoo. ”Kierroksella menee paljon nestettä, viisi litraa ei riitä. Energian saamiseen pitää kiinnittää normaalia enemmän huomiota.” LET:n kaudesta Ursula Wikström odottaa mielenkiintoista ja tasoltaan yhä korkeampaa. ”Vaikea sanoa mitkä nimet ovat kärjessä. Kiertueella on tasaista, ja uusia voittajia tulee joka kausi, taso laajentuu koko ajan. Näissä Australian kisoissa on tosi kovatasoista porukkaa, mikä on hienoa. Lisäksi nämä on huippu hyvin järjestetty ja täällä on aina katsojia”, Unski kertoo tyytyväisenä. Moni odottelee jo, meinaako Suomen ”kakkosnainen” lähteä syksyllä LPGA:n karsintoihin. ”En ole vielä tehnyt päätöstä. Katsotaan ensin mitä kausi tuo tullessaan”, kuuluu vastaus. Laura Grönqvist
Shin Ji Yai ja Yani Tseng tä,hdittä,vä,t naisten ET:n avauskisaa Australiassa
Naisten ET käynnistyy jo perinteiseksi tulleella tavalla, kahdella helmikuussa pelattavalla Australian kisalla. Viikonloppuna Queenslandisssa, maan Kultarannikolla on mukana oletettavasti koko kisan 20 vuotisen historian kovin pelaajakatras. Australian Open pelataan seuraavalla viikolla. ANZ Ladies Mastersissa 148 pelaajan joukossa on ausseja 58, Euroopan maiden pelaajia 52 , korealaisia 15 , USA:n edustajia kuusi, japanilaisiakin neljä Ai Miyazaton johdolla. Pelaajien taso on paperilla todella kova, viimevuotinen ykkönen Englannin Lisa Hall ei lukeudu ennakkokaavailuissa edes 20:n suurimman suosikin joukkoon. Korean 20-vuotias Shin Ji-Yai voitti edellisvuonna USA:n päätöskisasta miljoona taalaa, ykköstiloja hän saavutti vuoden mittaan LPGA Tourilla kolme, Koreassa seitsemän. Näiden joukossa olivat British Open sekä kaikki Korean Tourin neljä majoria. Shin on maailmanlistalla viides. Shin pelaa virallisesti vasta kaudella 2009 tulokaskautensa LPGA Tourilla, kausi alkaa kuitenkin edellisvuoden tapaan Australiassa jossa hän oli 2008 kuudes. Yani Tseng on kisan ainao taiwanilainen, mutta tuttu pelaaja Kultarannikolla jossa hän on aiempina vuosina ollut kolmella osallistumiskerralla parhaimmillaan kolmas sekä viides. LPGA Tourilla tulokaskautensa pelannut Tseng voitti vuonna 2008 vain kerran, mutta nousi siitä huolimatta jatkuvilla top-ten sijoituksillaan maailmanlistalla kakkoseksi jota voidaan pitää hämmästytttävänä tilastokummajaisena. Voitto tuli sitäkin makeammassa paikassa, kauden toisessa majorissa LPGA Championshipissa. Kakkostiloja oli kauden mittaan viisi, kolmostiloja kaksi. Loppuvuodesta Tsengin ote hyytyi, hän jäi kolmessa viimeisessä kisassa ilman sijoitusta kymmenen joukkoon. Australiassa odotetaan edelleen paljon ANZ Ladies Mastersin kuusinkertaiselta voittajalta Karrie Webbilta joka ei ole voittanut LPGA Tourilla sitten huhtikuun 2006. Webb voitti edellisvuonna oman maansa Openin, LPGA Tourilla tuli kaksi kakkostilaa joista jälkimmäinen vielä kauden päätöskisassa Shin Ji -Yain jälkeen. 34-vuotias Webb on golfarina edelleen parhaassa iässään, välillä itsensä kanssa tuittuilevan aussin on ollut vaikeaa löytä viimeisten vuosien aikana motivaatiota harjoitteluun. Parhaimmillaan hän kykenee varmasti haastamaan nuoret ulkomaalaissuosikit. Eurooppalainenkin voi nousta voittoon .Kisa on iso mittari mm. Laura Daviesille, Gwladys Noceralle, Rebecca Hudsonille sekä Lotta Wahlinillle. Palkintorahaa on jaossa lähes 350.000 euroa, Solheim Cup-valinnoissakin kisalla on merkitystä. Ennen elokuista USA:ssa pidettävää kisaa karsintakisoja on jäljellä hieman toistakymmentä.