16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Kaisa Ruuttilan upeasti toiseksi Nordea Tourilla, Manasseron ensimmäinen ammattilaisvoitto jäi odottamaan

Jälleen upea viikko Ruuttilalle.

Sään kanssa vaikeuksissa ollut naisten Nordea Tourin kilpailu saatiin päätökseen Ruotsissa. Dalsland Resort Ladies Openin toisella kierroksella jouduttiin mm. lyhentämään 2.väylä par-5:stä, 88 metrin pituiseksi par-3 reiäksi. Kaisa Ruuttila pelasi avauspäivänä tuloksen 73 (+2), sijoittuen kauas kärjen taakse. Viimeiset kaksi kierrosta hän laittoi kuitenkin ison vaihteen silmään. Molemmat kierrokset tuloksin 64 antoi Ruuttilalle mahdollisuudet jopa kilpailun voittoon. Viimeiset yhdeksän reikää alkoivat suomalaiskomennossa. Ruuttilan kanssa samassa ryhmässä pelannut amatööri Louise Larsson pelasi viimeisen takaysin 29.lyönnillä, pelaten koko kierroksen tulokseen 63 ja voittaen kahdella lyönnillä. Sohvi Härkönen jatkoi tasaisia esityksiään päätyen yhteistulokseen -1. Imatralainen jakoi tulosluettelossa 15.sijaa. Naisten Nordea Tourilta ei ole enää jaossa suoria paikkoja European Tourille, kuten on aikaisempina vuosina totuttu. Ruuttilan kaksi voittoa ja tuore hopeasija pitävät nokialaisen kuitenkin vahvasti tourin kärjessä. Mikäli vire jatkuu, kahden viikon päästä pelattava Finnair Masters voi olla Kaisa Ruuttilan viikko. Hyvin Talissa viihtynyt pitkälyöntinen pelaaja hyötyisi etenkin mikäli kenttä pelaa pitkänä ja vaikeana. Verraten muihin suomalaispelaajien vireeseen, on Ruuttila nostamassa itseään jopa suurimmaksi suomalaistoivoksi Talin kisassa. Hän taisteli vuonna 2007 pitkään voitosta FM:ssa Bettina Hauertin kanssa, ripsuminen loppureílllä pudotti tuolloin Ruuttilan kuudenneksi.

Kakkossija Manasserolle oli uran paras ammattilaiskentillä.

Kakkossija Manasserolle oli uran paras ammattilaiskentillä.

Challenge Tourilla käytiin viimeinen kierros tärkeässä Rolex Trophyssa. Kilpailun voitossa kiinni viimeisiin reikiin asti oli superlupaus Matteo Manassero. Kaksi Bogia viimeiseen kolmeen reikään kuitenkin tiputti italialaisen toiselle sijalle. CT-rankingissa nuorukainen nousee kuitenkin roimasti 18 100e tienisteillä, sijoitus tulee olemaan Sveitsin kilpailun jälkeen 40:n parhaan joukossa. Kilpailun voittoon pelasi kylmähermoisen lopun pelannut Mark Tullo. Chileläinen tulee nostamaan itsensä rahakkaalla voitolla kiinni European Tour korttiin. Mikko Korhosen kahden viimeisen päivän pelit olivat vaisuja. Kaksi viimeistä kierrosta tasaisesti paarissa pelannut Korhonen tienaa kilpailusta 2310e. 30:s sija 42 pelaajan joukossa jätti varmasti karvaan maun tärkeästä kilpailusta. Nikke Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje