16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

K.J.Choi paras Tigerin PGA Tour kilpailussa

"You look like Sam, perusteli isä Earl Woods kutsumanimeään pojalleen © Getty Images

K.J.Choi on Aasian ykköspelaaja joka kolkuttelee jo kymmenen joukkoon World Rankingilla &copy Getty ImagesKorean ”The Tank” (tankki) ei kuvia kumarrellut PGA Tourin kilpailussa. K.J.Choi piti pintansa PGA Tourin kisan ratkaisuhetkillä ja voitti lopulta vaivattomasti kolmen lyönnin marginaalilla. K.J.Choilla on sunnuntain jälkeen ainutlaatuinen saavutus, hän on voittanut sekä Jack Nicklauksen että Tiger Woodsin isännöimän kisan, vieläpä samana vuonna. 37-vuotias korealainen oli koko Tigerin kisan ajan kärjessä tai sen välittömässä tuntumassa. Lopullinen ratkaisu tuli sisääntulossa, jossa Choi kolmen bogeyn lisäksi teki kolme parìa sekä kolme birdietä.Näistä 17:lla tullut, suoraan bunkkerista reikään mennyt oli ratkaisun avain. Kärkipäässä pelaaminen on sunnuntaina tutkimusten mukaan vaikeaa, niin nytkin. Viimeisessä kolmessa ryhmässä vain Choi pelasi alle parín , muut yhteensä 16 yli. Kisaaa johtivat neljännen kierroksen aikana myös Stuart Appleby joka sai päätöspäivänä aikaan peräti 76 lyöntiä (+6) sekä Steve Stricker (+4). Stricker oli toinen, kolmannen sijan jakoivat Appleby, Jim Furyk sekä Pat Perez. Choi on kuluvalla kaudella jo viides pelaaja joka on voittanut vähintään kahdesti. Muut ovat Tiger Woods ( 3 voittoa), Phil Mickelson, Vijay Singh sekä Zach Johnson. Pientä näpärää fadea lyövä Choi pelaa elämänsä parasta kautta, ja on jo kolkuttelemassa World Rankingilla kymmenen joukkoon. Aasialaissyntyiset pelaajat ovat vuosien saatossa voittaneet 11 kisaa PGA Tourilla, Choilla on näistä kuusi, Japanin Maryamallla kolme. AT&T National kisan isäntä oli ensimmäistä kertaa Tiger Woods joka toi USA:n Valkoiseen taloon. Ex-Presidentti George W. Bush käväisi kentällä lyömässä avauslyönnin. Woods itse oli toista kierrosta lukuunottamatta hivenen jäässä varsinkin putterinsa kanssa ja jäi seitsemänneksi. Päätöspäivänä vielä langanohuena roikkunut mahdollisuus voitosta hupeni yhdeksännellä jossa mestari teki tuplan. Ryhtiä löytyi mahdollisuuksien mentyäkin vielä kahdella viimeisellä joilla Tiger teki birdiet. Kahden kierroksen jälkeen katsomoon joutuivat maailmanhuipuissta mm. Phil Mickelson ja Adam Scott, sekä alkukaudesta PGA Tourilla Los Angelesin kisan uusinnassa voittanut Charles Howell III.

Tigerin is&#228,nn&#246,im&#228,ss&#228, kisassa tasainen ensimm&#228,inen kierros

Tiger oli kohtelias isäntä. Tuore isä ei ollut avauskierroksella terävimmillään. Neljän birdien lisäksi Tiger teki poikkeuksellisesti 7 bogia ja jakaa tuloksella +3 sijaa 77. Kilpailun kärki on todella tasainen. Kilpailun kärjessä tuloksessa –4 on mm. Vijay Singh, Stuart Appleby, KJ Choi sekä kovassa tuloskunnossa oleva Jim Furyk. Lyönnin päässä kärjestä majailevat kokeneet Corey Pavin sekä Fred Funk. Jim Furyk on sijoittunut neljäss viimeisessä kisassaan kahdesti kakkoseksi ja kerran viidenneksi. &copy Getty Images Eurooppalaisista kärkitaistelussa on tiukimmin mukana tuloksen –3 pelannut Greg Owen. Hyvin PGA Tourilla pelannut englantilainen hakee hyvitystä niukalle British Open karsiutumiselleen. Owen jäi USA:n alkuviikon karsinnassa niukasti ilman paikkaa Openissa. Ensimmäisellä kierroksella onnistui mukavasti myös samoista karsinnoista paikan Carnoustieen lunastanut englannin Brian Davis. Vahvaa brittipanosta täydensi Justin Rose. Sekä Rose että Davis selvittivät kierroksen tuloksella -1. Ruotsalaisista ensimmäisellä kierroksella onnistuvat Fredrik Jacobson -2 sekä Jesper Parnevik, joka kiersi kentän ihannetulokseen ja jakaa tuloksellaan sijaa 29.

Tiger Woods is&#228,nn&#246,i PGA Tourin kisaa

Tiger Woods toimii promoottorina Congressional Country Clubilla pelattavassa AT&T Nationalissa. PGA Tourin pelaajista tällainen tuplarooli on suotu aikojen saatossa vain harvalle, Jack Nicklaus on ainoa joka on onnistunut ( 2x) voittamaan järjestämänsä kilpailun. Woods palaa kentille kahden viikon tauon jälkeen. Heti US Openin jälkeisenä yönä hänen vaimonsa Elin Nordgren-Woods synnytti Floridassa tyttären joka sai nimekseen Sam Alexis. Tiger kertoi tiistaina Marylandissa pitämässään lehdistötilaisuudessa perustelun nimenvalinnalle. -Isäni kutsui minua aina Samiksi. Kun kysyin miksei hän käyttänyt Tiger -nimeäni, perustelu oli se, että näytin hänen mielestään enemmän Samilta. Halusimme Elinin kanssa että lapsemme nimellä olisi joku syvempi merkitys, varsinkin kun hän syntyi heti isänpäivän jälkeen, Woods kertoi nimivalinnnan taustaa. Tiger joutuu kisan organisoinnin lisäksi tositoimiiin torstaina jolloin kisa käynnistyy samalla kentällä jossa Ernie Els voitti toisen US Openinsa 1997. Woods oli tuolloin 19:s. Woods on isänsä sotilastaustan ja kisan ajankohdan ( 4.7 USA:n kansallispäivä) huomioiden nostanut jalustalle armeijan palveluksessa olevat sekä sotaveteraanit ja sodissa loukkaantuneet jotka saavat ilmaisen sisäänpääsyn ja osa VIP-paikat katsomoissa. Rannevammastaan toipuva Phil Mickelson, Vijay Singh, Adam Scott sekä Jim Furyk ovat Woodsin kovimmat haastajat. Viisi kertaa Openin voittanut Peter Thompson ja Mikko Ilonen Vanajanalinnassa syyskuussa 2005.Tigerille kuten useimmille muillekin Marylandin kisa on kenraaliharjoitus tulevaa British Openia varten. Woods on sijoittunut kauden kahdesssa ensimmäisessä Majorissa katkerasti hopealle. Viimeisen kymmenen Majorin saldo on häikäisevä. Neljä voittoa, kolme kakkostilaa, kolmos- ja nelossijat. Ainoa kauneusvirhe lähes ainutlaatuisessa sarjassa on US Openin karsiutuminen 2006, jolloin Woods oli pitänyt isänsä kuolemn johdosta kahden kuukauden tauon ennen kilpailua. Mikäli Woods voittaa kahden viikon kuluttua Carnoustiessa pidettävän Openin, tulee hänestä samalla ensimmäinen pelaaja sitten Peter Thompsonin (1954-1956) joka voittaisi kisan kolmasti peräkkäin. Euroopan ykköspelaaja, reikäpelimestari Henrik Stenson päässee sittenkin mukaan Openiin. Hänen Emma vaimonsa synnytti maanantaina Umeåssa tyttären joka saa kasteessa nimen Lisa. Stensonilla onkin varmasti Carnoustiessa näytön paikka, hän on ollut kolmasti mukana, paras sijoitus on toistaiseksi vaatimaton 34:s.

PGA Tour

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje