7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Johan Edfors Hua Hinin kisan paras

Mikko Ilonen starttaa torstaina kierrokselleen Hua Hinissa kello 7.30 Suomen aikaa

<b>Pitkälyöntiselle Johan Edforsille Black Mountainin kenttä sopi todella hyvin</b> &copy Getty Images”><b>Johan Edfors</b> pelasi avauspäivänä kenttäennätyksen, eikä laskenut muita päätöspäivän viimeisiä reikiä lukuunottamatta rinnalleen tai ohi. Yksi huono avaus sunnuntaina kiristi tilannetta, mutta 33-vuotias ruotsalainen voitti lopulta lähes 80.000 dollaria kahden lyönnin erolla. Voitto oli Edforsille ensimmäinen sitten heinäkuun 2006 jolloin hän saavutti kauden kolmannen ykköstilansa ET:lla Skotlannin avoimissa. -Täällä oli todella paljon ruotsalaisia katsomossa ja he kannustivat minua varsin äänekkäästi, se tuntui hyvältä. Tämä oli upeasti järjestetty kilpailu, arvostan voittoa erittäin paljon ja aion nauttia olostani Hua Hinissa keskiviikkoon asti, Edfors suunnitteli. Ennen viikonloppua hän oli maailmanlistalla 136:s, voiton jälkeen nousua tullee 15-20 sijaa. Thaimaalaiset iloitsivat maailmanlistalla korkeimmalla olevan pelaajansa <b>Prayd Marksaengin</b> toisesta tilasta, se saattoi varmistaa hänelle World Rankingilla sijaluvun 50:n joukossa sekä paikan Mastersiin. Isäntämaan toinen huipppu <b>Thongchai Jaidee</b> jäi avauskierroksella Edforsille seitsemän lyöntiä, mutta nousi loppua kohden hienosti viidenneksi. <b><a href=Mikko Ilonen ja Toni Karjalainen karsiutuivat kahden kierroksen jälkeen.

Edforsin johto pit&#228,&#228,, suomalaiset katsomoon Hua Hinissa

<b>Johan Edforsin ensimmäinen ET:n voitto tuli Kiinasta. Viikonloppuna hän on takaa-ajettavana Hua Hinissa</b> &copy Getty Images”>Suomalaisittain vaisu kilpailuviikko päättyi miesten osalta jo ennen kahta viimeistä kierrosta. Kaikki kolme suomalaispelaajaa karsiutuivat viikonlopun peleistä. <b><a href=Mikko Ilonen ja Toni Karjalainen putosivat perjantain toisella kierroksella Hua Hinissa rajan väärälle puolelle, Sevillassa ET:n kisassa Antti Ahokas oli poissa tolaltaan orastaneen flunssankin vaikuttamana pelaten tuloksen 85 jonka jälkeen hän keskeytti. Suomalaismenestys on Minea Blomqvistin ( 96:s, 77 lyöntiä) varassa Phoenixissa. Hua Hinissa tahtipuikkoa heiluttelee Johan Edfors, joka on ainoa eurooppalaisista joka mahtuu tuloslistalla 20:n ensimmäisen joukkoon. Mikko Ilosen (72-75) pelit päättyivät karsiutumiseen hänen uransa ensimmäisessä Aasian Tourin kisassa joka ei samalla ole ET:n osanen. Avauspäivän jälkeen Ilonen oli vielä cut-rajan oikealla puolella, perjantain kierros lähti väärään suuntaan, jo avauspäivänä takkuillut puttipeli oli taas haasteena. -Löin palloa huonommin kuin torstaina, kierroksen kuluessa laitoin lisäksi kolme lyhyttä puttia ohi. Väliin oli, varsinkin lopussa hyviäkin jaksoja, mutta nyt vain kierros lähti tuloksellisesti väärään suuntaan, enkä kyennyt sitä kääntämään, Ilonen selvitti aamukierroksensa tapahtumia. Tilastollisesti Ilonen oli heikko par-viitosilla jotka hän pelasi yhden yli. Päivän ainoa birdie syntyi vasta kierroksen 15:lla reiällä. Black Mountain Mastersissa kutsuttujen pelaajien listalla ollut Ilonen pitää paikallista aikaa iltapäivällä yhdessä kisaa johtavan Johan Edforsin ( 64-68) kanssa opetusklinikan vip-vieraille, ja aloittaa tämän jälkeen keskittymisen tiistaina Singaporessa käynnistyviin British Openin karsintoihin. -Karsiutumiseen ei voi olla tyytyväinen, mutta kyllä peli on sillä mallilla, että karsinnoista on tarkoitus paikka Openiin saada. Ehdin harjoitella hyvin viikonloppuna ja maanantaina pelata harjoituskierroksen Singaporessa, neljä kertaa British Openissa pelannut Ilonen visioi tulevan viikon tapahtumia. Myös Toni Karjalainen (70-76) karsiutui, avauspäivänä mainiosti putannut Karjalainen teki perjantaina yhden eaglen, mutta ei yhtään birdietä.

Johan Edfors hurjana Hua Hinissa

<b>Johan Edforsin edellisestä voitosta on aikaa lähes kolme vuotta</b> &copy Getty Images”><b>Mikko Ilosen</b> kanssa edellisviikon Dubaissa harjoitellut Ruotsin <b>Johan Edfors</b> loisti torstaina Black Mountain Mastersissa Hua Hinissa tehden kenttäennätykseksi 64, kahdeksan alle. Pitkälyöntinen Edfors ilmoitti jo kisan alla, että hän aikoo raffittomalla kentällä pelata erittäin aggressiivisisesti, pyrkien lyömään par-viitoset kahdella päälle, sekä mahdollisesti jopa neljä par-nelosta viheriölle avauksellaan. Edfors pelasikin par-viitoset viisi alle, par-nelosilla birdejä syntyi kolme. Tuloskortissa ei ollut yhtään viitosta. Edfors voitti kaudella 2006 peräti kolme ET:n kisaa, tuon jälkeenkin hän on väläytellyt, mutta jäänyt ilman ykköstiloja.  Huomionoarvoista on se, että menestystensä johdosta Edfors pääsi vuonna 2007 kaikkiin Majoreihin, nimen perään tuloslistalla kirjattiin kuitenkin aina MC. Nälkää uudelle menestysjaksolle on varmasti, uskoa omiin mahdollisuuksiin antaa varmasti myös vuodenvaihteessa tullut kakkostila Etelä-Afrikan ET kisassa. -Tuulen suunta oli vaihtunut edellispäivästä, ja se oli hivenen haastavaa. Pelasin suunnittelemaani konservatiivisemmin, sain birdiepaikkoja ja upotin tärkeitä putteja, viimeisellä reiällä eaglella kierroksensa kruunannut Edfors iloitsi. Korean 17-vuotias <b>Noh Seung-yul</b> (66) on kisassa kakkosena,yhteensä 60 pelaajaa kiersi alle parín, näiden joukossa <b>Toni Karjalainen</b>(70). <b>Mikko Ilosen putteri mutkalla</b> Kilpailu käynnistyi Mikko Ilosen osalta varsin epäonnisesti. Harjoitusviheriöllä Ilonen havaitsi, että yön aikana putterin grippi oli väännetty täysin uuteen asentoon, varsi oli mutkalla ja lapa vinossa. -Mailat olivat yön pukusuojassa kuten muillakin pelaajilla, joku oli vaan ottanut asiakseen tehdä tällaistä. Juoksin siitä paikasta paikalliseen golfkauppaan ja hankin samantyyppisen, mutta painotukseltaan erilaisen ja lyhyemmän putterin. Löin kierroksen ajan hyvin, neljä kolmen putin viheriötä veivät pitkälti pohjan tuloksenteolta, Ilonen kiteytti iltapäiväkierroksensa. Tulokseksi tuli 72, sama kuin kentän par, sijaluku on 61:s, Ilonen osui viheriöhin oikealla lyöntimäärällä peräti 16 kertaa, puttien kokonaismäärä oli peräti 34. -Viheriöt ovat toki vaikeita muutenkin, mutta uuteen työkaluun totuttelu vei ajatuksia epäolennaiseen.Lyöminen oli varsin hyvää, perjantaina pitäisi olla kaikki eväät sijoituksen parantamiseen. Mailat ovat kyllä jatkossa hotellihuoneessani. Putteri vaihtuu perjantain kierrokselle, sillä Ilosen caddie <b>Reginald Mokhosi</b> muistutti Ilosta kierroksen loppuvaiheilla siitä, että bägisuojuksessa oli matkassa lähes alkuperäistä vastaava putteri, vastaavanlainen johon Ilonen siirtyi juuri ennen Skandinavian Mastersin voittoaan kesällä 2007. -Siinä vaiheessa kävin hivenen lämpimänä, olisi hän voinut tämän kertoa siinä vaiheessa kun alkuperäisen vauriot oli todettu. Harjoittelin tällä mailalla pimeän tuloon asti kierroksen jälkeen, perjantaina se on bägissäni kierroksella. <img decoding=Mikko Ilonen starttaa perjantain kierrokselleen paikallista aikaa kello 7.45 ( 2.45) Suomessa. Toni Karjalaisen starttiaika on 7.05 ( 2.05). Mikko Ilosen seuraava kisa sunnuntaina päättyvän Black Mountain Mastersin jälkeen on tiistaina sekä keskiviikkona Singaporessa käytävä 36 reiän mittainen British Openin Aasian karsinta.

Mikko Ilonen ja Toni Karjalainen kilpailevat Hua Hinissa

<b><b>Mikko Ilonen</b> palaa kilpakentille neljän viikon tauon jälkeen kun hän osallistuu torstaina Thaimaan Hua Hinissa pelattavaan Black Mountain Mastersiin. Kilpailu on Iloselle kauden kahdeksas, aiemmissa seitsemässä hän on päässyt neljästi jatkoon, paras sijoitus on 24:s Dubaista. Black Mountainin vuonna 2007 avatulla kentällä Ilonen kohtaa 500.000 dollarin palkintopotin kisassa varsin kovan katraan Aasian Tourin parhaita, sekä <b>Jesper Parnevikin</b> ja <b>Johan Edforsin</b>. Ruotsalaispelaajien sekä Ilosen osallistumisen yhtenä merkittävänä syynä on se, että kentän omistaja on ruotsalainen <b>Stig Nutlöv</b>jolla on Hua Hinissa monia liiketoimia kenttänsä ohella. Tämä on ensimmäinen kerta kun Ilonen osallistuu Aasian Tourin kisaan joka ei ole samalla Euroopan Tourin osakilpailu. Black Mountain arvostetaan kenttänä varsin korkealle, Aasiassa se on rankattu kuudenneksi, Thaimaassa maan toiseksi parhaaksi. Mikko Iloselle alue on tuttu, sillä hän lomaili Hua Hinissa vuoden 2008 aikana. -Olen saanut ladata akkuja maaliskuun ajan, edellisviikon harjoitusleiri Dubaissa oli erinomainen, pääsin kiinni perusasioihin. Pelikierroksia kertyi vain kaksi, lyöntiharjoittelua sitäkin enemmän. <b>Thongchai Jaidee kirittäjänä</b> Black Mountain Masters pelataan ensimmäisen kerran , ja puitteet ovat Ilosen kertoman mukaan ensiluokkaiset. -Uskaltaisin väittää, että faciliteetit kokonaisuutena ovat aivan Aasian Tourin kärkeä klubitalosta ja sen ravintolasta alkaen. Kenttä on layoutiltaan hyvä, joitain keskenään samanlaisia reikiä kylläkin on. Karheikkoja ei käytännössä ole, tulostaso noussee kovaksi ja voittotulos voi olla luokkaa 15-20 alle parín. Ilonen on Parnevikin, Edforsin, Thongchai Jaideen sekä Hua Hinin oman ykköspelaajan Prom Meesawatin ohella kilpailussa ”sopimuspelaaja” , jonka tehtäviin kuuluu mm. opetusklinikoihin , illallisiin ja pressitilaisuuksiin osallistuminen. Black Mountainin kentän omistaa ruotsalainen Stig Nutlöv, joka on kotoisin Tornionjokilaaksosta. Hän halusi kilpailuunsa mukaan ruotsalaistähtien lisäksi myös Suomen ykköspelaajan. -Mukava mies joka selvästikin pitää nuorat käsissään ja puhuu myös jonkinverran suomea. Kilpailijoiden kannalta tämä on ensiluokkainen kohde, Ilonen kehaisee. Jesper Parnevikin matka Miamista Hua Hiniin oli varsin pitkä, ongelmaksi nousi myös se, että välineet jäivät jonnekin matkan varrelle, eivätkä ne olleet 44-vuotiaan legendan käytössä vielä keskiviikkona. -Haasteellinen tehtävä Jesperillä, valmistautumisaika jää lyhyeksi ja 12 tunnin aikaero painaa varmasti vielä kisan alkaessa, Ilonen tietää. Torstaina Ilonen starttaa kierrokselleen kello 12.30 yhdessä Jaideen sekä Singaporen Lam Chih-Bingin kanssa. Jaidee on voittanut Aasian Tourilla useammin kuin kukaan muu ( 11x), Lam puolestaan oli pitkään Aasian lapsitähti joka monen välivuoden jälkeen onnistui vasta syksyllä 2008 voittamaan ensimmäisen kerran Tourilla. -Jaideen kanssa pelaaminen on aina mukavaa, hän vetää melkoisesti väkeä peräänsä. Odotettavissa on tuulta iltapäivällä ja se on mielestäni erinomainen asia, hyvät pallonlyöjät pääsevät paremmin oikeuksiinsa. Ilonen pääsi kisapaikalle tiistaina iltapäivällä, harjoitteli hetken aikaa ja pelasi ainoan harjoituskierroksensa jo keskiivikkona aamulla kello seitsemän seuranaan Hua Hinissa asuva <b>Heikki Vuorenmäki.</b> Kilpailussa on mukana myös <b>Toni Karjalainen</b> jolla on niinikään iltapäivästartti torstaina ( 11.50). Karjalaiselle kilpailu on kauden neljäs Aasiassa. Kahdessa ensimmäisessä hän oli sijoilla 30:s ja 37:s, kolmannessa tuloksena oli karsiutuminen.   <span class=

Black Mountain, kotisivut

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje