16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Jesper Parnevik pelaa ja houkuttelee pelaajia Ruotsin ET-turnaukseen

Jesper Parnevikin tavoitteena on, että Scandinavian Masters nousee takaisin suurten eurooppalaisten turnausten joukkoon. © Getty Images

43-vuotiasta Parnevikia on pidetty golfkenttien väriläiskänä niin kauan kuin hän on kansainvälisiä kilpailuja kiertänyt. Ei Parnevik väriläiskä ole siinä mielessä, että hän pitäisi seuraa yleisölle, kuten Lee Trevinolla oli tapana. Eikä hän ole Woody Austinin tai Rocco Mediaten kaltainen koomikkokaan, vaikkakin isänsä Bo Parnevik on yksi Ruotsin pidetyimmistä viihdenäyttelijöistä. Päinvastoin nopeajalkainen Parnevik on keskittynyt peliinsä aina hyvinkin stereotyyppisesti. Varsinainen värikkyys sen sijaan liittyy 90-luvun puolivälistä lähtien Yhdysvaltain kiertueella pelanneen ruotsalaisen ilahduttavan epägolfillisiin tekstiilivalintoihin. Parnevik pelasi kisoissa vuosikaudet mm. lippalakin lippa pystyssä – hauska oivallus, jota sponsorit ja Parnevik eivät jättäneet käyttämättä. Neljä kertaa Euroopan Tourilla ja viisi kertaa PGA Tourilla voittanut tukholmalaissyntyinen pelaaja on ollut tilastollisesti parhaimmillaan viime vuosikymmenen lopussa ja 2000-luvun alussa, jolloin hän saalisti yli puolet pääkiertueilta toistaiseksi keräämistään voitoista. Viime aikoina on ollut vähän hiljaisempaa, sillä edellisestä voitosta on jo ehtinyt vierähtää seitsemän vuotta. Vuonna 2007 Parnevik lähti Valero Texas Openissa Justin Leonardin kanssa uusintarei’ille, mutta kärsi tappion tiukkojen vaiheiden jälkeen juuri loukkaantumisensa jälkeen paluun tehneelle jenkille. Kolme kertaa Euroopan Ryder Cup -joukkueessa pelanneen Parnevikin maailmanlistan paras noteeraus on vuoden 2000 seitsemäs sija. Volvo Scandinavian Mastersin vuosina 1995 ja 1998 voittaneen, nykyään Floridassa asuvan pelaajan tuorein World Golf Ranking -sijoitus on 232. Parnevik pitää kunnia-asiana osallistua ruotsalaisena maansa tärkeimpään golfturnaukseen, joka tunnetaan nykyään nimellä SAS Masters. Hän laskee Ruotsin Golfliiton nettiportaalin haastattelussa jättäneensä tämän kilpailun väliin sitten vuoden 1980 ainoastaan kerran. Takavuosina suureksi turnaukseksi Euroopan Tourilla luettu Scandinavian Masters on sittemmin hiljalleen menettänyt parasta glamouriaan ja yhä useammin kilpailun sivuuttaneiden joukossa olevat nimekkäät ruotsalaiset heittävät poisjäänneillään vain lisää suolaa haavoihin. Kotiyleisö olisi taatusti nähnyt mielellään tämänkin vuoden turnauksessa, mitä vaikkapa Henrik Stenson, Carl Pettersson tai Richard S. Johnson olisivat saaneet aikaan. ”Jokaisen ruotsalaisen huippupelaajan tavoitteena pitäisi olla Scandinavian Mastersin voitto ennen kilpauran päättymistä”, Parnevik sanoi. Pelastaja Parnevik? Ruotsi-golfin ensimmäisten huippunimien joukkoon lukeutuva Jesper Parnevik toimii nykyisin virallisesti Scandinavian Mastersin pelaajamanagerina, jonka tehtävänä on rekrytoida kilpailuun nimekkäitä osallistujia. Nykyisellä paikallaan kilpailukalenterissa oleva turnaus ei kuitenkaan houkuttele lajin kirkkaimpia tähtiä. Takana on juuri PGA Championship, jonka jälkeen maailmanlistan kärkipään pelaajia on vaikeaa saada heti uudelleen estradille. Tämän lisäksi varsinkin Yhdysvalloissa on huipuilla alkamassa pian kiireitä, sillä ilman Scandinavian Mastersiakin kärjelle tulee elokuun majorin ja FedEx Cupin finaalin väliin ainakin kuusi kilpailua. Siksi monen kovan luokan pelaajan kalenteriin on elokuun puolivälin kohdalle vedetty isot henkselit. Asiaan on reagoitu sillä tavalla, että vuodesta 2010 alkaen Tukholman Bro Hof Slottin kentälle siirtyvä kilpailu pelataan Saksan kisalta vapautuvalla paikalla heinäkuussa, British Openin jälkeisellä viikolla. Ei aivan unelmapaikka sekään, mutta kilpailukalenteria silmäillen kuitenkin hieman väljemmässä kohtaa kuin tähän saakka. Lisäksi sponsorit ovat luvanneet palkintopottiin lisää rahaa, jolla on aina oma vaikutuksensa pelaajien liikkeisiin. Työryhmä, johon siis sponsoreiden edustajien ohella kuuluvat ainakin kilpailun toimitusjohtaja Fredrik Nilsmark sekä Parnevik, on tehnyt kilpailun tulevaisuuden kannalta parhaan mahdollisen siirron. Ainakin niin hyvän kuin tiiviin kilpailukalenterin kannalta on ylipäänsä mahdollista. Yksi Parnevikin lähitulevaisuuden haaveista on plokata lisäksi maailman ylivoimainen ykköspelaaja Tiger Woods Scandinavian Mastersiin maanmiestensä ihailtavaksi. Sponsereiden kannattaa aloittaa jo nyt kolehdin kerääminen, sillä ruotsalaisten vävypoika ei todennnäköisesti liikahda Sveanmaalle kilpailumielessä, jollei kilpailukutsun vieressä ole lupausta 3-4 miljoonan dollarin starttirahasta. Yksi kisajärjestäjiä tavalla jos toisella helpottava tekijä voi olla se, että ilman Jesper Parnevikiä ei Tiger Woods olisi välttämättä koskaan kohdannut Elin Nordgreniä – nykyistä vaimoaan. Elin kun oli ensi kertaa tavatessaan Woodsin Parnevikin perheen kodinhoitaja. Olisiko siinä starttirahan alennuksen paikka? Tähdittyvän fieldin ohella Parnevik haluaisi jatkossa saada Ruotsin kisaan kontrastiksi paikalle sellaisia entisajan yleisömagneetteja kuten esim. Fred Couplesin, Tom Watsonin tai ”uutta tulemistaan” tekevän Greg Normanin. Jesper Parnevik lyö huomenna avauslyöntinsä Arlandastadissa Ruotsin aikaa klo 8.20 ryhmässä, jossa ovat mukana Peter Hedblom sekä Dudley Hart.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje