26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Hyvä valmennussuhde antaa puhtia peliin

Golf Digest Akatemia osoitti, että aktiivisella valmennuksella ja harjoittelulla kaiken tasoiset pelaajat voivat kehittää huomattavasti osaamistaan. (Kuva Pasi Kokko)

Kulunut hokema, ”tarvitaan tuhansia toistoja, jotta lyönti kehittyisi”, on sudenkuoppa, jota moni pitää ohjenuoranaan. Yksinäisessä harjoittelussa voi kuitenkin turhautua, koska tunne siitä, että tekee oikeita asioita, murenee helposti jatkuvien epäonnistumisten kautta. Harjoitusalueet ovat valitettavan pullollaan ihmisiä, jotka lyövät tuntikaupalla palloja. Olemuksesta ja toiminnasta heijastuu kuitenkin se, että punainen lanka on kateissa, ajatus sekaisin ja lyönnit karkailevat ympäriinsä. Pasi Purhonen opettaa junioria. (Kuva Juha Törmälä)Koskaan ei ole liian myöhäistä Lähes kaikki suomalaispelaajat ovat saaneet alkuoppinsa ja suorittaneet greencardinsa PGA-valmentajan silmien alla. Tämän jälkeen uralla on edetty enimmäkseen omin avuin. Yksityistunteja, kursseja tai jatkuvia ryhmäopetuksia käyttää hyväkseen pieni vähemmistö. Moni pitkään pelannut myöntääkin, että: ”Olisi pitänyt silloin peliuran alkuvaiheissa käydä pron tunneilla, tuli opittua vääriä malleja, joista on enää vaikea päästä irti.” Ei kuitenkaan kannata antaa periksi. Aina on mahdollisuus parantaa peliä hyvässä opetuksessa. Golfissa riittää haasteita monilla osa-alueilla loputtomiin. Mitä paremmin pelaat, sitä enemmän nautit. Jo tässä totuudessa on oiva ponnahduslauta yhteistyön aloittamiseksi valmentajan kanssa. Golf Digest Akatemian suosio ja sen oppilaiden palaute kertovat, että kiinnostusta pidempiaikaisiin koulutusjaksoihin on paljon. Hakijoita kertyi lyhyessä ajassa yli 200, kymmenen onnellista valittua totesivat, että vuoden mittainen projekti oli erittäin onnistunut. Heille kullekin muodostui kartta siitä, mitä kohden pyrkiä ja kuinka se tehdään.

Kartoita oma tilanteesi ja tavoitteesi

Ennen kuin pelaaja aloittaa yhteistyön valmentajan kanssa, on hyvä määritellä itselleen, haluaako yksityis- vai ryhmäopetusta. Ensin kannattaa selvittää itselleen, jopa kirjallisesti, mikä on lähtötilanne pelissä ja mitä kohti haluaa pyrkiä. Listaan kannattaa kirjoittaa oman pelin vahvuudet ja heikkoudet. Myös se, kuinka paljon on valmis käyttämään aikaa ja rahaa tunteihin sekä harjoitteluun on syytä pohtia etukäteen. Sitten on helpompi lähestyä valmentajakandidaattia ja tutkia ovatko tämän näkemykset yhteneväiset. Kannattaa kuitenkin varautua siihen, että lähes aina valmentajan analyysi on laajempi ja käsitykset pelin haasteista hieman erilaisia. Prosessin herkkä vaihe on tietysti sopivan valmentajan löytäminen, henkilökemioiden on hyvä toimia. Valmentajalta saa vaatia Valmentajia on hyvin erilaisia, samoin yhteistyömalleja, joita on tarjolla. Suomalaisessa golfvalmennuksessa opettajan auktoriteetti on usein kyseenalaistamaton. Valistunut ja määrätietoinen asiakas osaa myös vaatia ja osallistua aktiivisesti valmennuksen suuntaviivojen luomiseen ja toteuttamiseen. Ohjeita siihen, miten itselleen löytää sopivan valmentajan, on vaikea antaa. Tunne on tässäkin asiassa usein oikeassa. Mikäli ensimmäisellä kerralla työskentelymallit eivät tunnu toimivilta, kannattaa tarkkaan harkita toisen vaihtoehdon tutkimista. Toisaalta jatkuva valmentajalta toiselle hyppiminen on oravanpyörä, joka harvoin tuo tulosta. Pelin henki on kuitenkin yksinkertaistettuna se, että valmentaja ja pelaaja tekevät yhteisen kartan ja tavoitteet. Tuloksiin pääseminen taas vaatii ensisijaisesti omaa työtä, työtä ja edelleen työtä. Valmentajan tärkein työsarka on huolehtia siitä, että oppilas pysyy kartalla ja oppii työskentelemään omatoimisesti. ”Kestävän valmennussuhteen pitää kehittyä matkan varrella. Suunta pitää olla sellainen, että opettaja tekee itseään tarpeettomaksi. Alussa, varsinkin jos oppilas on aloittelija, opettaja hallitsee suhdetta. Opettaja kertoo mitä pitää opetella, miten se tehdään, ja vielä arvioi kehittymistä. Mutta toimivassa suhteessa oppilaan rooli ajan myötä kasvaa. Oppilas alkaa ymmärtää mitä pitää opetella”, määrittää Kytäjä Golfin valmentaja Antti Vaalas. ”Sama pitäisi toteutua pienemmässä mittakaavassa yksittäisellä oppitunnilla. Alussa opettaja opettaa, mutta mitä pidemmälle tunti etenee, sitä enemmän opettajan on mietittävä mitä oppilas tekee tunnin jälkeen. Opettajan on valmistettava oppilasta omaan harjoitteluun”, Vaalas jatkaa. Malttia tulosten odotteluun Kiinteissä ryhmissä tapahtuva opetus on yleistymässä. Syynä on usein toiminnan sosiaalisuus, opettajan kulujen jakaantuminen useammalle henkilölle, sekä opetukseen tulon kynnyksen madaltuminen. Hyvin vedetyssä ryhmässä on joukkovoimaa. Jäsenet innostavat toinen toisiaan harjoitustilanteissa sekä niiden ulkopuolella. Tärkeää on myös osata nauttia harjoittelusta sekä oppimistilanteesta. Suomalaiset ovat kovin usein totisia torvensoittajia mailaan tarttuessaan. On hyvä muistaa, että tuloksilla mitattavaa kehitystä on usein nähtävissä vasta jonkin ajan kuluttua. Ensisijainen tavoite hyvässä valmennussuhteessa onkin, että oppilas kykenee havainnoimaan sen missä hän pelillisesti on, mitä kohden on pyrkimässä ja mitkä ovat ne toimenpiteet, joilla paremmat tulokset rakentuvat. Siitä lähtee edistyminen. Teksti Teemu Tyry Juttu julkaistu Golf Digest 6/08 -lehdessä

PGA:n kotisivu ja suomalaiset golfprot

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje