HGK pyrkii nuorentamaan jäsenkuntaansa - Golfpiste.com

1.10.–8.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][12]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

HGK pyrkii nuorentamaan jäsenkuntaansa

Espoon Golfseura voitti joukkue SM-kultaa vuonna 2005.

HGK haluaa toimintaansa paitsi aktiivisia pelaajia myös seuratoiminnan pyörittäjiä.

”Hei sinä aktiivinen seuratoiminnasta kiinnostunut jo nykyinen tai uraansa vasta aloitteleva golfin harrastaja. Jos asut pääkaupunkiseudulla, olet alle 30-vuotias ja kiinnostunut jäsenyydestä Suomen perinteikkämmässä seurassa HGK:ssa, harkitse jäsenanomuksen laittamista postiin kahden suosittelijan puoltolausein varustettuna.”

Tällainen on Suomen vanhimman golfseuran viesti lajin uusille ja vanhoille harrastajille vapaasti muotoiltuna.

Varmaa jäseneksi pääseminen ei ole, mutta muutaman vuoden kuluttua kuitenkin mahdollista. Talissa ei enää puhuta käsitteeksikin muodostuneesta jonosta, vaan jäsenhakemuksista joista seuran johtokunta valitsee uudet tulokkaat vuonna 1932 perustettuun seuraan.

HGK on yksi maamme harvoista seurapohjaisista kentistä. Jäseneksi pääseminen on ollut jo 80-luvulta asti vaikeaa, ”jonottaminen” on kestänyt pahimmillaan 17 vuotta, perheenjäsenten odotusaika on ollut muutaman vuoden sekin. Hakemuksia on seuran toimistossa noin 1700.

Selvää on, että sisäänpääsevien jäsenten keski-ikä on ollut melkoisen korkea. Kun tähän yhdistetään se, että HGK:n jäsenistä tavallista suurempi osa on pelannut lajia jo vuosikymmeniä, seuran jäsenten keski-ikä on painunut yli 50 vuoden.

Seuran johtokunta on jo pitkään pohtinut tilannetta ja syksyllä päädyttiin perinteisen ”jonon purkamiseen”. Mikäli vanhaa käytäntöä olisi käytetty, uusien jäsenten keski-ikä olisi ollut noin 60 vuotta. Nyt sisäänpäässeillä keski-ikä oli 35 vuotta.

Käytännössä siis yli 50-vuotiaiden hakemukset on ohitettu. Joku voisi määritellä uuden politiikan myös ikärasismiksi, tavoite seuran johdolla on kuitenkin selkeä eikä se pohjaudu millään muotoa joidenkin intressipiirien tai johtokunnan omiin eduntavoitteluihin.

-Meillä on liian vähän 25-45 vuotiaita aktiiveja. Haluamme että seuramme on toimiva ja dynaaminen, siksi muutimme käytäntöä. Varsinkin seuran juniori-ja klubitoiminnan ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi tarvitsemme nyt ja tulevaisuudessa vereksiä voimia, määrittää puheenjohtaja Leif Ekström.

Leif Ekström ja kunniapuheenjohtajaksi nimitetty Olli Riikkala edustavat HGK:ssa keski-ikäistä jäsenkuntaa,HGK:ssa on päätetty jatkaa samalla jäsenpolitiikalla ainakin kahden seuraavan vuoden ajan. Syksyllä jäseneksi otettiin 50 uutta jäsentä, näistä vanhin oli 49-vuotias.

HGK on viimeisten vuosien aikana panostanut vahvasti myös junioritoimintaansa. ”Juniorifarmi” tarjoaa aktiivisia harrastusmahdollisuuksia, myös pelaamista niillekin jotka eivät vielä ole jäseneksi päässeet.

Liittymismaksu HGK:ssa on aikuisjäsenellä 4320 euroa. Tätä ei palauteta. Esimerkinoloisesti yhtälö. Mikäli uusi, 35-vuotias jäsen pelaa seuraavat 40 vuotta keskimäärin 25 kierrosta kotikentällään, hän maksaa 4,32 euroa kierrosta kohden pelkkiä liittymismaksun kuluja. Kallista vai ei, sitä voi pohtia monelta kantilta. HGK täyttää kesäkuun alussa 75 vuotta. Seura päätti korottaa monen vuoden tauon jälkeen greenfeemaksujaan. Vieraspelaaja maksaa kierroksestaan 60 euroa, jäsenen kanssa vierailu maksaa 30 euroa.

EGS:ssa 2400 ihmistä  jonossa

Pääkaupunkiseudun toinen seurapohjainen kenttä, 80-luvun alussa toimintansa aloittanut Espoon Golfseura on myös täynnä. Jäseniä on 1350, näistä aktiiveja on 1020.

Espoon Golfseuran 17:s on yksi kentän vaativimmista par-nelosista. Kuva: EGS

Espoon Golfseuran 17:s on yksi kentän vaativimmista par-nelosista.
Kuva: EGS

-Meillä on peräti 2 400 ihmistä jonottamassa jäseyyttä. Arvioisin että 1400-1500 on edelleen aktiivisesti hakemassa pelipaikkaa meiltä. Viimeisen kolmen vuoden aikana hakemuksia on tullut varsin tiuhaan. Jonotusaika on noin 15 vuotta, perheenjäsenillä lyhyempi, kertoo toiminnanjohtaja Kari Kiviharju.

Aivan samoin kuin Talissa, myös EGS:ssa aktiivimaksun maksaneista osa on kentän ”hevijuusereita”, vastaavasti tutkimusten mukaan puolet pelaa vain 1-10 kierrosta kaudessa.

-Me olemme saman tilanteen edessä kuin HGK, jäsenkunta vanhenee, arvioisin keski-iäksemme 55 vuotta. Olemme kuitenkin toistaiseksi pysyttäytyneet siinä, että otamme uudet jäsenet jonon kautta, Kiviharju jatkaa. Liittymismaksu Espoon Golfseuraan on 3000 euroa.

Aura Golfin neljäs on näyttävimpiä tammien reunustamista väylistä.

Aura Golfin neljäs on näyttävimpiä tammien reunustamista väylistä.

Aura Golfissa Turussa jäsenyyttä jonossa odottaa reilut 200 ihmistä, liittymismaksu on sielläkin 3000 euroa.

Tampereella markkinatilanne on oleellisesti tiukempi kuin muissa suurissa taajamissa. Lajin harrastajalla on varaa valita osakepohjaisen tai seurapohjaisen välillä. Ainoalla seurapohjaisella TG:n kentällä jäseneksi pääseminen onnistuu ilman jonoa. Tammer Golfissa on 1494 jäsentä, näistä noin puolet maksavat pelikausimaksun.

Passiivijäsenet pelaavat puolikkaalla greenfeellä. Liittymismaksu ( 840 euroa) sisältää ensimmäisen vuoden jäsenmaksun (290), pelikausimaksu (290) pitää kuitenkin maksaa. Jäsenyysasiat elävät melkoista murrosta Suomessa, varsin monet osakekenttien seurat pääkaupunkiseudullakin ottavat uusia jäseniä ilman sitoumusta pelioikeuteen tai osakkeeseen.

TG

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje