Gwladys Nocera rikkoi ennätyksiä Göteborgissa - Golfpiste.com

28.6.–5.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[15][27]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Gwladys Nocera rikkoi ennätyksiä Göteborgissa

Roope Kakko pelaa Touria puolittain toipilaana. Fyysistä treeniä on ohjelmassa vain rajoitetusti oireilevan jalan johdosta.

Gwladys Nocera kaunisteli LET:n neljän kierroksen ennätykseksi tuloksen 29 alle parín.Gwladys Noceralle neljäs päivä Lycken golfkentällä Göteborgissa oli odotetusti vaivatonta voitonvarmistelua. Kahdeksan lyönnin johto Paula Martiin ei jättänyt kanssapelaajille käytännön mahdollisuuksia. Ranskalainen teki sunnuntainakin kelpo tuloksen 66, ja rikkoi samalla LET:n neljän kierroksen ennätyksen. Uusi ennätys on 259, 29 alle parín. Voitto oli kauden neljäs ja se nosti Noceran tukevasti rahalistan kakkoseksi. Nykyvireellään hän siirtyy saman listan ykköseksi viimeistään jo kotimaansa Ranskan mestaruuskisan sekä Madridin kisan jälkeen. Kakkoseksi nousi 17:n reiän jälkeen 12 alle kierrostaan ollut Ruotsin Nina Reis 11 lyöntiä heikommalla tuloksella. Avauskierroksen jälkeen neljäntenä ollut Ursula Wikström (-5) päätyi lopulta 23:ksi, Kaisa Ruuttila sekä Hanna-Leena Salonen jakoivat 49:tta sijaa. Eroa Noceraan tuli 29 lyöntiä, siis yli seitsemän lyöntiä kierrosta kohden…

Suomalaiset kaukana k&#228,rjest&#228, my&#246,s Kazakhstanissa

Toni Karjalaisen mahdollisuudet saada CT:n vahva kortti ja oikeus ET: n karsintaan alkavat käydä vähiin &copy Getty ImagesViisi suomalaispelaaajaa lähti syystäkin suurin odotuksin pitkälle matkalle Challenge Tourin kahteen suurimpaan kisaan kisaan Kiinaan ja Kazakhastaniin. Menestys jäi numeroiden valossa erittäin vaatimattomaksi, Kiinassa paras sijoitus oli 32:s, Kazakhstanissa 58:s. Kaksi Aasian kohdetta olivat todella suuria vedenjakajia kun taistellaan CT:n rahalistan kärkisijoista, noususta ET:lle ja CT:n paikan uusimisesta. 793.000 euron yhteispotista suomalaiset saivat tilastoihinsa yhteensä reilun prosentin, hieman vajaat 10.000 euroa. Kazakhstanissa menestys oli päätöspäivänä Toni Karjalaisen varassa. 20:lta sijalta lähtenyt Karjalainen pelasi ulosmenon mainiosti yksi alle, sijoitus parani jonkin verran. Maailma musteni 11:lla, par-nelosella hän kirjautti korttiinsa tuplaparín. Ote herpaantui täysin ja sisääntulo vaati yhteensä tuloksen kymmenen yli Yhteistulos oli 35+46=81. Karjalaisen sijaluvuksi tuli 58:s, Mikko Korhonen oli 62:s ja Antti Ahokas 65:s. Jaakko Mäkitalo ja Roope Kakko karsiutuivat. Kun CT:lla on jäljellä vielä kolme pientä, 140.000 euron potin kisaa sekä finaalikilpailu ( 280.000 euroa) ovat suomalaisten sijoitukset seuraavat: 13. Antti Ahokas 70.544 euroa -Ahokkaan paikka 20:n joukossa rahalistalla kauden päätteeksi on edelleen 99 % prosenttisesti varma, sopiva ristiinpelaaminen ja Ahokkaan täydellinen epäonnistuminen kauden lopppuvaiheilla voisivat vetää pelin tiukaksi. 40. Mikko Korhonen 44. Roope Kakko -Korhonen ja Kakko taistelevat ensisijaisesti paikasta 45:n ensimmäisen joukkoon. Tämä toisi paikan ET:n karsintafinaaliin 78. Jaakko Mäkitalo -Mäkitalo tarvitsee lisää ansioita pitääkseen itsensä 80:n joukossa saadakseen kunnon kategorian CT:lle 113. Toni Karjalainen. -Karjalainen tarvitsee lisäansioita kolmessa pienessä kisassa vähintään 9.000 euroa jotta nousisi rahalistalla 80:n joukkoon. Tämä toisi paikan CT:lle ja oikeuttaisi osallistumaan ET:n toiseen karsintavaiheeseen.

Gwladys Nocera karkasi muilta G&#246,teborgissa

Omassa luokassaan! Gwladys Nocera on 23 alle parín kolmen kierroksen jälkeen.Göteborg Mastersissa pelataan sunnuntaina vain kakkostilasta. Gwladys Nocera ( 66-62-65) on karannut Paula Martilta kahdeksan lyönnin päähän ennen päätöskierrosta, kolmantena olevat pelaajat ovat kymmenen lyönnin päässä. Tuloillaan oleva ykköstila on Noceralle jo neljäs kuluvalla kaudella ja yhdeksäs vuosien 2006-2008 aikana. 33-vuotias ranskalainen on voitostaaan huolimatta vielä noin 43.000 euroa Göteborgissa karsiutunuttta Helen Alfredssonia jäljessä. Ursula Wikström (66-71-74) menetti asemiaan pudoten kymmenenneltä sijalta 24:ksi. Murhetta oli kentän 15:lla (par-5) jossa Wikström teki triplan. Kaisa Ruuttila sekä Hanna-Leena Salonen ovat ennen päätöspäivää sijaluvulla 37:s, eroa Noceraan on 20 lyöntiä.

Toni Karjalainen jatkoi nousuaan Kazakhstanissa

Toni Karjalainen tarvitsee hyviä sijoituksia noustakseen CT:n rahalistalla 80:n joukkoon &copy Getty ImagesEnsimmäisen varamiehen paikalta viimetingassa kisaan päässyt Toni Karjalainen omaa sunnuntaina mahdollisuuden jopa nousta kymmenen parhaan joukkoon CT:n kisassa Kazakhstanissa. Lauantaina hän pelasi tuloksen 70 ja nousi noin kymmenen sijaa. Eroa kärkikymmenikön viimeisiin pelaajiin on vain kolmelyöntiä, joten lappeenrantalainen omaa sunnuntaina kaikki mahdollisuudet jopa CT paikan uusimiseen kaudelle 2009, ja samalla ET:n toiseen karsintavaiheeseen pääsemiseen. Hieman yksinkertaistaen, Karjalainen otti kovan riskin jättäesssään ET:n ensimmäisen karsintavaiheen väliin, hän suuntasi Kiinaan jossa karsiutui . Takaporttinsa on se, että 116:na oleva mies suurinpiirtein tuplaa nykyiset 11.000 euron ansionsa ja nousee 80:n joukkoon jolloin kaksi edellämainittua tavoitetta täyttyvät. Homma tulisi kuntoon jo sijoittumalla kahdeksan ensimmäisen joukkoon sunnuntaina. Kääntäen, 11.000 euron tekeminen kolmessa jäljellä olevassa kisassa sekä Kazakhstanissa heikolla sijoituksella on todella kova rasti. Olosuhteet ovat olleet pelaamiselle kolmantena päivänä vaikeammat kuin kahtena edellisenä, hieman ennen kierroksen päättymistä Karjalaisen tulos 70 oli kahdeksanneksi paras. Mikko Korhosen 73 nostaa häntä listalla muutaman sijan, sensijaan lauantaina seitsemän reiän jälkeen pitkälle laukalle hypännyt Antti Ahokas ( 78) putosi päivän toiseksi heikoimmalla tuloksella 65:ksi. Ahokas oli seitsemännen reiän jälkeen vielä yhden alle, viimeiset 11 menivät sukelluksenoloisesti seitsemän yli.

Gwladys Nocera otti oman paikkansa G&#246,teborgissa

Gwladys Nocera jahtaa no neljättä voittoaan kaudella 2008.Euroopan Tourin rahalistalla toisena oleva, kolme kertaa voittanut Gwladys Nocera (-16) sivusi perjantaina Lycken golfkentän ennätystä 62 ja siirtyi samalla kahden lyönnnin johtoon kisan puolivälissä. Kahden kierroksen jälkeen ei pokaaleja koskaan ojenneta, mutta hänen lähimmät takaa-ajajansa ovat paperilla huomattavasti heikompia. Paula Marti (-14) on voittanut jopa ET:n rahalistan, mutta viimeisten vuosien aikana hän on vajonnut entiseltä tasoltaan. Felicity Johnson ja Jaede Schaeffer ovat muut pelaajat jotka ovat 4-6 lyönnin päässä Nocerasta. Ursula Wikström (66-71) säilytti paikkansa kärkikymmenikössä, mutta putosi kuusi sijaa kymmeneneksi. – Peli oli tänään aikamoista vuoristorataa, eikä korttiin taidettu tänään montaakaan paria ( viisi) merkitä. Yltynyt tuulikin hankaloitti myös tänään tekemistä aikalailla. Löin muutamia huonoja lyöntejä joista sain maksaa, mutta toki sinne joukkoon mahtui paljon hyvääkin. Tasaisuutta pitää saada kuitenkin viikonlopuksi lisää, summasi Wikström perjantain kierrostaan. Wikströmin lisäksi kilpailun kahdelle viimeiselle kierrokselle selvisivät Hanna-Leena Salonen, joka jakaa sijaa 19 tuloksellaan 140 (-4) sekä Kaisa Ruuttila joka löytyy sijalta 41 tuloksellaan 70 (-2). Jenni Kuosa sekä Ruotsissa pelattavan SAS Masters Tourin kautta kilpailuun mukaan päässeet Anna-Karin Salmen ja Sohvi Härkönen karsiutuivat. jatkosta. Huomionarvoista on se, että rahalistaa johtava kisan emäntä Helen Alfredsson esitti sitä öö-luokan peliä jota hän aivan liian usein pelaa. Evian Mastersin ykkönen ja US Openin kakkonen hävisi haastajalleen Noceralle kahden kierroksen aikana 24 lyöntiä, 12 kierrosta kohden. Alfredsson lentää torstaina takaisin USA:han. Hän on ilmoittanut harkitsevansa kauden päättävään Dubain kisaan osallistumista mikäli vielä omaa mahdollisuudet rahalistan voittoon. Hyvin todennäköisesti se on mahdollista, mutta Göteborgissa nähdyllä esityksellä muut ajavat kyllä myös Dubaissa molemmilta puolin ohitse.

Toni Karjalainen, Antti Ahokas ja Mikko Korhonen jatkoon Kazakhstanissa

<a href=Mikko Korhonen rypisti hienon kierrostuloksen 68 ja selvisi jatkoon &copy Getty Images">Toni Karjalainen (70-71) kirjaimellisesti ”kummitteli” jatkoon Kazakhstanin kilpailussa. Hän oli pitkään ensimmäinen varamies, eikä ainakaan allekirjoittanut tavoittanut hänen nimeään kahden ensimmäisen päivän aikana live scoringista. Yksi selitys voi olla se, että hänen tuloksensa kirjautuivat poisjääneen pelaajan tuloksina ennen oikaisua. Karjalainen on tuloslistalla 33:s, eroa kärkeen seitsemän lyöntiä. Loistavat viikonlopun pelit, ja Karjalainen voisi tehdä rahalistalla valtaisan nousun nykyiseltä 116:lta sijaltaan. Kärki on kymmenen lyönnnin päässä kahdeta muulta suomalaiselta , mutta perjantaina hyvin kirinyt Mikko Korhonen ( 75-68) sekä Antti Ahokas (71-72) jatkavat viikonloppuna pelejään Nurtau Golf Clubilla Kazakhstanissa. Korhosen kohtaloksi olivat muodostua ensimmäisen kierroksen triplabogey ja tuplabogey avauskierrokssella. Roope Kakolla (73-71) oli lyönti liikaa, Jaakko Mäkitalo (72-76) jäi viiden lyönnin päähän.Korhoselle ja Ahokkaalle on luvassa vähintään reilut 1200 euroa vaikka he jäisivät jatkoonpäässeistä viimeisten joukkoon. Näillä euroilla voi olla suurikin merkitys kun kauden päätteeksi lasketaan sijoituksia listoilla. Toivomme tietysti huimaa nousua kolmannen ja neljännen kierroksen aikana. Ahokas on käytännössä varmistanut paikkansa 20:n joukkoon, mitä korkeammalle hän sijoittuu, sitä vahvempi kortti ET:lle vuodeksi 2009 on luvassa. Korhonen taistelee vielä vahvasti sijoituksesta 45:n joukkoon joka toisi paikan ET:n karsintafinaaliin, sitä ennen toki myös CT:n finaalikisaan jossa voittamalla voisi oletettavasti lunastaa paikan ET:lle.

Ursula Wikstr&#246,m nelj&#228,nten&#228, G&#246,teborgissa

Ursula Wikström aloitti vahvasti Göteborgin kilpailun. Kahdessa edellisessä Naisten European Tourin osakilpailussa päätöskierroksilta karsiutunut Ursula Wikström nousi parrasvaloihin Ruotsissa pelattavassa Göteborg Masterissa. Wikström löi torstaina palloa 66 (-6) kertaa ja jakaa avauskierroksen jälkeen hienosti neljättä sijaa. Kilpailun tulostaso on kova, sillä viikonlopun kierroksille pääsyyn tarvittaneen parin alittava tulos. Ensimmäisen kierroksen jälkeen kilpailun johdossa on Englannin vasta 21-vuotias Felicity Johnson tuloksellaan 62 , mikä on samalla uusi kilpailua emännöivän Lycke Golf Klubin kenttäennätys. Kakkosena kilpailua jatkaa Espanjan Paula Marti kaksi lyöntiä heikommalla tuloksella. Kuudesta kilpailuun startanneesta suomalaisesta Hanna-Leena Salonen jakaa sijaa 23 tuloksellaan 69 , Kaisa Ruuttila sijaa 37 tuloksellaan 70 ja Jenni Kuosa tuloksellaan 71 (-1) sijaa 51. Ruotsissa pelattavan SAS Masters tourin kautta mukaan päässeille Anna-Karin Salmenille 73, ja Sohvi Härköselle 81 lyöntiä, jäi toiselle päivälle sen sijaan käytännössä ylivoimainen urakka Kilpailu päättyy sunnuntaina. Kaksi edellistä kisaa lähes varjojen mailla pelannut Wikström sai peliinsä uuden vaihteen. Torstain tuloskorttiin kirjattiin 12 parin lisäksi kaikkiaan peräti kuusi birdietä. –Nyt mailanvarressa tuntui pitkästä aikaa hyvälle. Sain pidettyä pelin oli riittävän simppelinä ja näin tulostakin syntyi. Kenttä tosin pelattiin tänään melko lyhyenä ja liputkin olivat aika helpoissa paikoissa, mikä selittää kovan tulostason. Toki fieldikin on täällä kovempi kuin muutamassa edellisessä kisassa, tarkensi Wikström. Uransa parasta kautta pelaava Wikström on kiertueen rahalistalla tällä hetkellä sijalla 27 ja näin samalla varmistanut paikkansa 35:n, kahden viikon päästä Madridissa pelattavan, Ladies Mastersiin kutsuttavan joukossa. Tuossa kilpailussa voittaja saa peräti 100.000 euroa, Götebogissa 37.500. – Hyviä treenejä tässä on kaivannut, sillä pitkä kisaputki ei niitä mahdollista. Nyt sain tehtyä kisan alle hyvän treenin ja parin päivän ylimääräinen tauko kuluneella viikolla teki myös pelille hyvää. Sai ajatukset hetkeksi muualle ja luottamuksen omaan tekemiseen takaisin. Se ei enää riitä, että vaan uskoo voittoon. Pitää tietää, että siitä pystyy myös taistelemaan, jatkoi Wikström. Kisan suosikeista Laura Davies sai tuloksekseen 70, Gwladys Nocera Wikströmin tavoin 66, edellisvuoden rahalistan ykkönen Sophie Gustafson 69 ja Helen Alfredsson huolestuttavan paljon, 73.

Eagle nosti Antti Ahokkaan p&#228,&#228,n pinnan yl&#228,puolelle Kazahkstanissa

<a href=Antti Ahokas on avauspäivän jälkeen cut-rajan oikealla puolella, eroa kärkeen oli aamupäivän pelien päätytttyä viisi lyöntiä &copy Getty Images">Antti Ahokas pelasi torstaiaamuna Nurtau Golf Clubilla tuloksellisesti varsin tylsän kierroksen johon sisältyi kaksi bogeyta, birdie ja sisääntulossa ainoana parísta poikkeavana lukuna eagle.Tämä nosti lappeenrantalaista tuloslistalla sijalle joka tullee olemaan päivän päätteeksin noin 50:s. Kahden kierroksen jälkeen 60 parasta ja saman tuloksen omaavat pääsevät jatkoon, joka olisi edellisviikolla Kiinassa 31:ksi jäänelle Ahokkaalle tärkeä asia. Käytännössä nykyistenkin ansioiden pitäisi riittää kauden päätteeksi 20:n joukkoon, teoriassa putoaminen on sekin mahdollista. Muut suomalaiset pelaavat kierroksensa torstaina iltapäivällä. Mikä tässä maailmassa enää on pysyvää, kun Gary Wolstenholmekin siirtyi ammattilaiseksi?Ammattilaisdebyyttinsä varsinaisessa kisassa tekee 48-vuotias Gary Wolstenholme, viimeisen 20 vuoden aikana maailman kuuluisimmaksi amatööri-ikoniksi noussut britti. Alku on ollut tahmea. Wolstenholme jäi ET:n ensimmäisissä esikarsinnoissa lyönnin päähän jatkopaikasta, tarjolla on vuodelle 2009 vain pienempia toureja. Kazakhstanissa hän pelaa isäntien kutsumana. Alku oli vaikea, Wolstenholme oli jo kuusi yli, mutta pelasi viimeiset reiät neljä alle ja sai tuloksekseen +2 jolla on kuitenkin rajan väärällä puolella. Suomessa Erkko Trophyssa usein vieraillut Wolstenholme perusteli ammattilaiseksi siirtymistään sillä, että eläminen kävi ilman töitä kovin kalliiksi eikä asuntokaan ole mennyt kaupaksi. Nykyään Wolstenholme asuu kuitenkin äitinsä kanssa. Hän on kahdesti voittanut British Amateurin ja pelannut Mastersin lisäksi vielä tänäkin vuonna US Openissa päästyään karsinnoista läpi. Suurin saavutus on kuitenkin Tiger Woodsin kukistaminen Walker Cupin kaksinpelissä vuonna 1995

Helen Alfredsson em&#228,nn&#246,i LET kisaa G&#246,teborgissa

Helen Alfredsson on edelleen hengen päällee saadessaan kivikova, peräksiantamaton kilpailija &copy Getty ImagesNaisten Euroopan Tourilla on ohjelmassa vielä seitsemän kilpailua, joista neljä viimeistä kaukomailla Kiinassa, Koreassa, Intiassa sekä Dubaissa. Viikonloppuna pelataan ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen Göteborgissa jossa kesällä 1998 juhli Laura Davies. 45-vuotias britti kuuluu nytkin edellisviikon voittonsa ansiosta suosikkeihin. Kisan ykköshahmo ja veturi on kuitenkin Göteborgin oma tyttö Helen Alfredsson joka varsin yllättäen johtaa ET:n rahalistaa, ja tullee sen voittamaan jos saa riittävän määrän kilpailuja kasaan kauden loppuvaiheilla. Ansiolista uralla on pitkä. ET:lla hän on voittanut kymmenen kertaa, päätourillan USA:ssa kuudesti. Arvokkaimpia ykköstiloja ovat Evian Masters ( 1998&2008) sekä Nabisco Championships. Ryder Cupin Alfredsson on pelannut seitsemän kertaa, syksylllä 2007 hän oli murskatappion kokeneen joukkueen kapteeni. Hieman korniksi Alfredssonin aseman tekee se, että vuonna 2006 hän ilmoitti vetäytyvänsä kilpagolfista ja siirtyvänsä valmentajaksi sekä muihin busineksiin. Mallinakin nuoruudessaan toiminut Alfredsson on pitänyt yhdessä miehensä, jääkiekkovalmentaja Kent Nilssonin kanssa Orlandon kotinsa ja pelannut säännöllisesti. Kuluvalla kaudella häneltä on tullut kolme ”jättiyllätystä”, Evian Mastersin ykköstila, US Openin toinen sija ja lisäksi uusinnan kautta toinen runner-up sijoitus tavallisessa LPGA Tourin kisassa. Vaikka otteet ovat muuten olleet hyvin hapuilevia, Alfredsson on noussut maailmanlistalla yhdeksänneksi ja LET:n rahalistan kärkeen pelkästään Evianista voittamillaan rahoilla. Mieltä kiehtoo varmasti rahalistan voittaminen, samoin palaaminen Solheim Cup-joukkueeseen elokuussa 2009. -Täällä Göteborgissa minua jännittää eniten se, miten muut tytöt suhtautuvat osittain suunnittelemaani kenttään, räiskyvästä tempperamentistaan tunnettu Alfredsson myönsi. Mukana kisassa ovat rahalistan muutkin kärkinimet, Gwladys Nocera, Amy Yang ja Lotta Wahlin. Konkaripuolta kisaemäntä Alfredssonin lisäksi edustavat Carin Koch, Paula Marti sekä Laura Davies. Annika Sörenstamilla olisi ollut mahdollisuus pelata Göteborgissa, mutta hän lienee sydämistynyt siitä, että aiemmin kesällä pelatun Sörenstamin nimeä kantaneen kisan aikana Alfredsson kisaili näytöspelissä muualla Ruotsissa. Löytyykö Ursula Wikströmiltä puhtia kauden viidenteen top-10 sijoitukseen?.Suomalaisia on mukana peräti kuusi. Ursula Wikström osoitti potentiaalinsa Talin Finnair Mastersissa. Saman voittotaistoon vievän vireen löytäminen ulkomailla on toki hankalampaa, mutta ei mahdotonta. Sörenstamin emännöimässä kilpailussa elokuussa ”Unski” oli kymmenes. Kaisa Ruuttila, Hanna-Leena Salonen ja Jenni Kuosa tarvitsisivat todella vahvan sijoituksen, mielellään kolmen joukkoon varmistaakseen Tour kortin vuodelle 2009. Ruotsin SAS Masters tourin kautta mukaan ovat päässeet Sohvi Härkönen sekä Ahvenanmaan Anna-Karin SalmenMinea Blomqvist

Roope Kakolla ja Mikko Korhosella isot panokset Kazakhstanissa

Viikonloppuna suomalaisittain hyvin merkittävä kilpailu pelataan Kazakhstanissa jossa palkintosumma on noussut vuosittain, maan päämies kun on innokas lajin harrastaja. 430.000 euron potti on Tourin suurin, toki ET:n ja CT:n yhteiskisassa Ranskassa oli jaossa vielä enemmän. Antti Ahokas putosi Kiinan kisan jälkeen listan kymmenenneksi, paikka ET:lle kauden päätteeksi ( top -20) pitäisi olla kuitenkin selvä. Sijaluvun 21:s pelaaja on lähes 20.000 Ahokasta jäljessä. Jatkoonpääsy ja hyvä menestys nostaisivat häntä listalla. Muistaa sopii sekin, että kauden kolmas ykköstila veisi lappeenrantalaisen suoraan ET:lle… Roope Kakko ja Mikko Korhonen ovat myös suuren mahdollisuuden edessä. CT:lla on Kazakhstanin jälkeen vuorossa ennen 45 pelaajan Grand Finalia kolme tavallista kisaa joiden yhteenlaskettu potti ( 420.000) on pienempi kuin viikonloppuna tarjolla oleva. Jatkoonpääsy viikonloppuna olisi jo lähes tae sille että paikka Grand Finaliin, sekä ET:n karsintafinaaliin aukeaisi. Ennen kisaa Kakko on 36:s , Korhonen 37:s. Parivaljakkko ei osallistu seuraavan viikon CT:n kisaan Hollannissa, vaan suuntaa lähes suoraan Aasiasta World Cupin karsintaan Puolaan. Siksikin menestys viikonloppuna olisi suotavaa. Neljäs suomalainen kisassa on Jaakko Mäkitalo joka on vähissä kisoissaan tehnyt kovaa tulosta, kisaa kohden hän on ansainnut huomattavasti enemmän kuin Kakko ja Korhonen, yhteensä lähes 20.000 euroa. Sijaluku on 72:s. Mäkitalollakin jatkoonpääsy olisi lähes sinetti sille, että hän pysyisi kauden loppuun 80:n joukossa ja saisi vahvan kortin CT:lle. Hurja menestys voi toki avata tien jopa Grand Finaliin. Toni Karjalainen lähti pitkälle matkalle Kiinaan ja Kazakhstaniin viimetingassa, osa kilpakumppaneista kun ei saanut viisumasioitaan kuntoon. Kazakhstanissa hän on CT:n listan mukaan ensimmäinen varamies, paikka kisaan aukeaa vain, mikäli joku lähtölistaan arvotuista jää pois. Karjalaisella on myös kovana haasteena nousta CT:n rahalistalla nykyiseltä 116:lta sijalta 80:n joukkoon jotta hän pääsisi mukaan ET:n toiseen karsintavaiheeseen. Ensimmäisen vaiheen Karjalainen jätti väliin ja suuntasi sensijaan Kiinaan jossa hän karsiutui. Viimevuotisessa kilpailussa suomalaisista pääsivät jatkoon Korhonen (29:s) sekä Kakko (35:s), Ahokas ja Karjalainen karsiutuivat.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje