Gonzalo Fernandez-Castano BMW Asian Openin paras - Golfpiste.com

9.–16.8. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[18][29]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Gonzalo Fernandez-Castano BMW Asian Openin paras

Tuloksentekijä vailla vertaa. Gonzalo Fernandez-Castano säväytti lähipelillään Shanghaissa © Getty Images

Shanghain Tomsong Pudong kentällä nähtiin sunnuntaina todellinen thrilleri. Päätöskierroksen aikana kärjessä oli yhteensä seitsemän pelaajaa. Lähipeli ratkaisi jälleen kerran. Gonzalo Fernandez-Castano voitti jo toisen kerran lyhyellä Euroopan Tour urallaan. Sunnuntaina hän tuli takaa kuin puskista ohi kärjessä olleiden pelaajien loistavalla, osittain onnekkaallakin lähipelillä. Fernandez-Castano pääsi finaalikierrokselle kärkipariin yhdessä Henrik Stensonin kanssa vain lyönnin päässä ruotsalaisesta. Kierroksen alku oli espanjalaiselle vaikea, hän teki pelkkiä paréja ja katseli vierestä kuinka Stenson karkasi kolmella peräkkäisellä birdiellä jo neljän lyönnin päähän. Viisi muutakin pelaaja kiri kierroksen puolivälin jälkeen hänen edelleen. Sattuma ja onni olivat viimeisillä kymmenellä reiällä Fernandez-Castanon puolella. Iso käänne tapahtui yhdeksiköllä jossa molemmat löivät veteen, Stenson epäonnekkaasti puun kautta toisella lyönnillä. Ruotsalainen menetti otteensa ja teki kahdeksikon kolmella putilla, espanjalainen sai hienolla lähipelillä aikaan parín. Fernandez-Castanon lähipelishow huipentui sisääntulossa. Hän puttasi 13:lla griinin ulkopuolelta sisään ja selvitti itselleen parín. 14:lla tuli kierroksen ensimmäinen birdie, matkaa oli seitsemän metriä. 16:lla tuli kierroksen tärkein ja pelin kääntänyt pitchi joka upposi noin 30 metrin matkalta. Kun Stenson teki samalla reiällä bogeyn, oli Fernandez-Castano jo koko kisan johdossa. -Heti lyötyäni tunsin onnistuneeni. Kun pallo vielä meni reikään oli se pelin käännekohta. Tämä voitto kaikkien näiden huippupelaajien keskellä on tietysti aivan unohtumaton asia, Fernandez-Castano muisteli päiväänsä. Muut edellä olleet pelaajat Paul Casey, Colin Montgomerie, Jose-Filipe Lima, Simon Dyson ja Mahal Pearce taipuivat myös ilman bogeja viimeisen päivän selvittäneen nuorukaisen edessä. Stenson pääsi Fernandez-Castanon kanssa uusintaan viimeisen reiän birdiellään. Uusinnassa Fernandez-Castano löi toistamiseen luokattoman driven lähes toiselle väylälle, mutta pääsi puiden seasta lyömään toisen lyöntinsa griinin vasemmalle puolelle. Stensonin avaukset olivat myös viimeisillä reiíllä kateissa. Uusinnassa hän oli epäonnekkaasti puun takana eikä päässyt lyömään veden yli kuin kolmannella. Ratkaisuksi muodostui, pelin henkeen hyvin sopinut Fernandez-Castanon loistava birdien varmistanut chippi 30 metristä lähes reikään. Ruotsalainen teki parín, Stensonille kakkostila oli kauden toinen ja viides reilun vuoden aikana. Kun mukaan lasketaan World Cup, on Stenson onnistunut voittamaan vain yhden niistä kuudesta kerrasta jolloin hän on johtanut tai jakanut johtoa ennen päätöskierrosta. Fernandez-Castano on pelannut yhteensä vain 23 kilpailua ET:lla ja sijoittunut kahden ykköstilansa lisäksi kerran kakkoseksi. Vastaavia saldoja on hyvin harvalla nykyiselläkään tähdellä uransa alkuvaiheilta. Espanjalaisen vahvuus oli kuten ensimmäisessä voitossa Hollannissakin hienosti toiminut lähipeli, lyöntipeli takelteli päätöspäivänä mutta onnettaret olivat hänen puolellaan. Kauden tulokkaiksi valituilla on viimeisen kymmenen vuoden aikana Ian Poulteria lukuunottamatta menestys ja sijoitus rahalistalla ollut heikompaa toisella kaudella. Fernandez-Castano katkaisee tämän putken, kasassa on jo samanverran rahaa kuin kaudella 2005 ja odotukset kesäkaudelle nousevat Kiinan menestysten johdosta huimiksi. Euroopan Tourin kaudesta on pelattu pian puolet, näistä yhdeksän kisaa Aasiassa. Kuusi voittoa kirjattiin eurooppalaisille, kolme aasialaisille. Rahalistaa johtaa selkeästi David Howell, Henrik Stenson nousi toiseksi. Tuomas Tuovinen ja Toni Karjalainen ovat molemmat pelanneet viisi kilpailua, Aasian Tourin kortilla pelaava Ari Savolainen kaksi. Tuovinen ja Karjalainen pääsevät mukaan tulevan viikon Espanjan avoimiin, oletettavasti myös Italian avoimiin jotka pelataan toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna.

Rahalista, Euroopan Tour

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje