16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Tuomarilegenda numero yksi on poissa

John Paramor 1955−2023

John Paramor kutsuttiin turnauksissa paikalle, kun sääntötilanne oli riittävän kiperä muiden ratkaistavaksi.

Yksi eurooppalaisen huippugolfin tunnetuimmista persoonista, John Paramor on kuollut. Arvostettu englantilainen sääntötuomari menehtyi torstaina syöpään 67 vuoden ikäisenä.

Paramorin ura ylettyi kuudelle eri vuosikymmenelle alettuaan European Tourilla eli nykyisellä DP World Tourilla vuonna 1976.

Hänen jykevä ja luottamusta herättävä hahmonsa tuli vuosien varrella tutuksi niin kisoja paikan päällä kuin vastaanottimien äärellä seuranneelle yleisölle sekä ennen kaikkea pelaajille. Kun tilanne oli riittävän kiperä muiden ratkaistavaksi, kutsuttiin Paramor paikalle kertomaan viimeinen sana sääntötulkinnasta.

Yksi tunnetuimmista tapauksista koettiin vuoden 1994 Volvo Mastersissa, jossa Seve Ballesteros pyysi vapaata droppia vaikeasta paikasta. Eniten turnauksia DPWT:n historiassa voittanut tähtipelaaja väitti, että hänen pallonsa oli eläimen kaivamassa kuopassa, mutta Paramor näki espanjalaisen selittelyistä huolimatta asian toisin.

Vuonna 1989 Paramorista tehtiin European Tourin päätuomari. Hänen roolinsa oli merkittävä, kun R&A ja Yhdysvaltain golfliitto USGA tekivät vuosien varrella muutoksia golfin sääntöihin.

”Legenda on sana, jota käytetään urheilussa liian usein, mutta mitä tulee golfiin ja sen sääntöjen tulkitsemiseen, se sopii täydellisesti John Paramorille”, DP World Tourin toimitusjohtaja Keith Pelley sanoi.

”John oli alansa numero yksi, golftuomareiden guru, jota pelaajat ja kollegat kunnioittivat.”

Sen sijaan, että Paramor olisi rankkareita jakanut, hän näytti meille videon ja koulutti tulevaa varten.

Vuoden 2020 BMW PGA Championshipin jälkeen eläkkeelle jäänyttä Paramoria on muisteltu lajipiireissä eri puolilla maailmaa. Tiger Woods sanoi Los Angelesissa Genesis Invitational -turnauksen toisen kierroksen jälkeen Paramorin olleen ”mahtava kaveri ja yksi kaikkien aikojen parhaista sääntötuomareista.”

”Millainen mies JP olikaan ja miten upean elämän hän eli”, sanoi tuomarikollega Andy McFee.

Suomen kaikkien aikojen paras golfin pelaaja, Mikko Ilonen sanoi omaavansa pelkästään lämpimiä muistoja Paramorista.

”Rautainen ammattilainen, joka teki työtään täydellä sydämellä ja aina hyvällä huumorilla hymyssä suin. Helposti lähestyttävä ihminen”, Ilonen kertoi.

Ilonen muistaa tapauksen, jossa Paramor ohjeisti häntä ja caddie Reginald Mokhosia kädestä pitäen.

”Paramorilla oli voittamastani vuoden 2007 Ruotsin kisasta koneellaan videopätkä, josta olisin voinut saada rangaistuksen. Kukaan muu ei asiaa huomioinut. Sen sijaan, että Paramor olisi rankkareita jakanut, hän näytti meille videon ja koulutti tulevaa varten. Hän ei tuominnut vaan auttoi – muistutti samalla, että hän on kilpailuissa meitä varten, auttamassa ja ohjeistamassa. Ovi oli aina auki.”

John Paramor oli Arto Teittisen idoli. Kuva: Golfpiste

Suomen ykköstuomari Arto Teittinen sanoi Paramorin olleen paitsi golfmaailman arvostetuin tuomari myös hänen oma idolinsa.

”Hän oli yksi päätuomareista jokaisessa tähänastisissa kuudessa majorissani. Ensimmäisessä U.S. Openissani olimme muutaman kerran yhtä aikaa tuomariloungen jäätelöaltaalla, ja hän sanoi, että meidän pitää lopettaa tapaamiset tällä tavalla.”

”Seuraavana vuonna Paramor muisti minut. Hän ensimmäisen kerran minut nähdessään kysyi, että olenhan löytänyt jäätelöaltaan loungen nurkasta. Hieno mies, jolla oli aina aikaa myös tällaisen pienemmän golfmaan tuomarille”, Teittinen kertoi.

Paramorin kunniaksi pidettiin Bangkokin DP World Tour -kilpailussa lauantaina minuutin hiljainen hetki kolmannen kierroksen aikana kello 15 paikallista aikaa.

John Paramor oli itsekin etevä golfari, ja hän voitti muun muassa kaupungin amatöörimestaruuden kotikonnuillaan Surreyssä. Paramoria jäivät kaipaamaan aviopuoliso Katien lisäksi kolme lasta ja viisi lastenlasta.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)