16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Matt Fitzpatrick on yksi Orlandon PGA Tour -kisan kovista eurooppalaisnimistä. Kuva: Getty Images

Ajankohtaista

Golfpiste seuraa: Kitayama pelaa PGA Tourilla elämänsä kilpailua – Castrenilta ei nähty Singaporessa loppukiriä

Golfpiste.com:in uusi seuranta-artikkeli kertoo golfin lyhytuutiset nopeasti.

05.03.2023 10:14

Kurt Kitayama jahtaa Orlandossa yllätystä

Tuloksen 72 pelannut Kurt Kitayama (-9) jatkaa Orlandossa pelattavan PGA Tourin huipputurnauksen kärjessä. Hän kirjasi Arnold Palmer Invitationalin kolmannella kierroksella tuloksen 72, ja pysytteli paalulla lyönnin turvin.

Uransa kovinta temppua jahtaavalla Kitayamalla on edessään melkoinen savotta, mikäli hän aikoo Palmerin kisasta voittajana lähteä. Lähimpänä hiostavat Viktor Hovland ja Scottie Scheffler ja taustalla häärii muitakin isoja tähtiä.

Kitayamalle seuraa sunnuntain viimeiseen ryhmään tekevä Hovland iski toisella kierroksella hole in onen Bay Hill Club & Lodge -kentän seitsemännellä reiällä. Lauantaina norjalainen jakoi päivän kovinta tulosta, 66, ja tavoittelee viikonvaihteessa neljättä voittoaan PGA Tourilla.

Kisan kovimmalla tuloksella liikkeelle lähtenyt Jon Rahm (+1) kadotti hyvän otteensa perjantaina, eikä saanut peliä toimimaan kolmantenakaan päivänä. Kaksi peräkkäistä 76 lyönnin kierrosta ovat pudottaneet maailmanlistan ykkösen sijalle 44.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

05.03.2023 09:40

Castren 48:s Singaporen LPGA-turnauksessa

Matilda Castren (par) ei saanut kiriä käyntiin myöskään Singaporen LPGA-turnauksen neljäntenä päivänä. Hän pelasi sunnuntaina kolmannen kierroksen tavoin tuloksen 73, ja sijoittui Sentosa Golf Clubilla käydyssä kisassa jaetulle 48. tilalle.

Castrenin kaikki päätöspäivän parista poikenneet reikätulokset, kaksi bogia ja yksi birdie, syntyivät kentän viiden ensimmäisen reiän aikana.

Kyseessä oli suomalaisen neljäs kilpailu kuluvalla kaudella. Paras sijoitus on peräisin kauden avanneesta Tournament of Champions -turnauksesta, jossa Castren oli 21:s.

Jatkuvista sadekeskeytyksistä kärsineen HSBC Women’s World Championshipin voitti Jin Young Ko (-17). USA:n Nelly Korda (-15) hävisi korealaiselle kahdella lyönnillä. Samalla päättyi Kon tasan vuoden mittainen voitoton jakso, sillä hänen edellinen ykköstilansa tuli samasta kilpailusta maaliskuussa 2022.

Kyseessä oli kaksinkertaisen major-voittajan 13. ykkössija LPGA-kiertueella.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

04.03.2023 18:52

Saulo paras suomalainen Nordic Liigan talvisarjan päätöskilpailussa

Ilari Saulo (-5) nousi parhaaksi suomalaiseksi Camiral Golf & Wellness -golfkeskuksessa Espanjassa pelatussa Nordic Liigan kilpailussa.

Saulo käytti Stadium Coursella viimeiseen kierrokseen  70 lyöntiä, ja sijoittui jaetulle 11. tilalle kisan tunnetuimman pelaajan, ruotsalaisen DP World Tour -voittajan Marcus Kinhultin kanssa. Eroa voiton ottaneeseen Norjan Jarand Ekeland Arnøyyn (-11) kertyi kuusi lyöntiä.

Kaksi top 3 -sijoitusta Nordic Liigan talvisarjan kisoista saavuttanut Matias Honkala (par) ei ollut Gironan turnauksessa parhaassa vedossa. Käteen jäi tällä kertaa 27. sija. Edelle muista suomalaisista kiilasi vielä 24:nneksi päätynyt Atte Länsiluoto (-1).

Nordic Liigan kilpailut jatkuvat huhtikuussa kiertueen kevätsarjan turnauksilla Puolassa.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

04.03.2023 16:11

Ursula Wikströmille kauden toinen top 15 -sijoitus Ladies European Tourilla

Päätöskierroksen nihkeä loppu söi Ursula Wikströmin (-3) haaveet top 10 -sijoituksesta Etelä-Afrikan Johannesburgissa käydyssä Ladies European Tourin kilpailussa. Hän pelasi lauantaina tuloksen 73, ja päätyi Joburg Ladies Openissa jaetulle 15. tilalle.

Wikström oli kierrostaan 15. reiän jälkeen vielä kolme alle, mutta teki urakkansa päätteeksi kolme peräkkäistä bogia Modderfontein Golf Clubin kentällä.

Kyseessä oli Wikströmin kauden toinen top 15 -sijoitus LET-kiertueella. Helmikuussa pelatussa Lalla Mereym Cupissa hän oli 13:s.

Sanna Nuutinen (+1) pelasi lauantaina kisan kovimman kierroksensa, 71, nousten lopputuloksissa sijalle T32.

Voiton vei parhaan tuloksen, 67, päätöspäivänä iskenyt Lily May Humphreys (-12). Espanjan Ana Pelaez Trivino ja Ruotsin Moa Folke (-10) hävisivät englantilaiselle kahdella lyönnillä.

Ykköstila on Humphreysille, 20, ensimmäinen Ladies European Tourilla.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

04.03.2023 09:08

DP World Tourilta potkua uralleen saanut Kurt Kitayama Palmerin kisan paalulle

Kurt Kitayama (-9) otti johtopaikan haltuunsa perjantaina Orlandossa jatkuneessa PGA Tourin huipputurnauksessa. Hän pelasi Bay Hill Club & Lodge -kentällä tuloksen 68, ja on Arnold Palmer Invitationalissa kaksi lyöntiä Jordan Spiethiä edellä.

Kitayama on saanut mukavasti jalkaa oven väliin PGA Tourilla, vaikka hänelle ei viime aikoina korkeita sijoituksia olekaan tilastoitu. Hän saavutti tulokaskaudellaan kolme top 3 -sijoitusta ja on yltänyt kuluvallakin kaudella kerran kakkoseksi.

Asian Tourin ja DP World Tourin kautta Yhdysvaltoihin palannut Kitayama löi itsensä läpi Euroopan pääkiertueella, josta hänellä on kaksi voittoa vuosilta 2018 ja 2019.

Kitayaman pahin uhkaaja Spieth löi viimeisellä reiällä ärhäkästi vasemmalle painuneen avauksen. Sen sijaan että pallo olisi mennyt out of bounds, se jäi aitaa vasten pelialueelle. Spieth valmistautui lyömään vasemmalta puolelta lavan kärki alaspäin, mutta sai vapaan dropin, kun jalat olivat golfautotien puolella.

”Pelastin onnekkaasti lähes parin, vaikka olisin yhtä hyvin voinut tehdä kuutosen tai seiskan”, kertasi Spieth 18. reiän bogiaan.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

04.03.2023 09:03

Matilda Castren 42:ntenä Singaporessa

Matilda Castren (-1) pelasi huonojen sääolosuhteiden hidastaman Singaporen LPGA-kisan kolmannella kierroksella tuloksen 73. Hän on HSBC Women’s World Championshipissä jaetulla 42. sijalla.

Yhden birdien ja kaksi bogia tehneen Castrenin toinen kierros sujui 70 lyönnillä. Tämäkin kierros oli perjantaina useita tunteja keskeytyksissä sateen vuoksi.

Sentosa Golf Clubin Tanjong Coursella pelattavaa kilpailua johtaa maailmanlistan viitonen Jin Young Ko (-14). USA:n Nelly Korda (-12) on kahden lyönnin päässä korealaisesta. Eurooppalaisista top 10:een mahtuvat kuudetta sijaa jakavat Ranskan Celine Boutier ja Ruotsin Linn Grant (-9).

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

03.03.2023 18:33

Atte Länsiluoto kiipesi Nordic Liigan kisassa kärkikymmenikköön

Atte Länsiluoto (-4) nousi perjantaina jatkuneessa Nordic Liigan ja Ecco Tourin kilpailussa top 10:een. Hän pelasi Camiral Golf & Wellness -golfkeskuksen Tour Coursella tuloksen 70, ja on 36 reiän jälkeen jaetulla yhdeksännellä tilalla.

Lahtelainen tähyileee kärkeen siirtynyttä Tanskan Christian Jacobsenia (-9) kuuden lyönnin päässä.

Toisella kierroksella Stadium Coursella pelanneet Matias Honkala ja Ilari Saulo (-3) jakavat 13. sijaa. Muut suomalaiset karsiutuivat.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

03.03.2023 16:28

Wikström putosi top 10:stä Ladies European Tourilla

Ursula Wikström (-3) pelasi torstain huippupäivän jälkeen hieman keskinkertaisemman kierroksen Johannesburgin LET-kilpailussa. Hän löi Joburg Ladies Openin kolmantena päivänä tuloksen 75, ja putosi viidenneltä tilalta 17:nneksi. Wikströmillä on matkaa takaisin top 10:een kaksi lyöntiä.

Modderfontein Golf Clubin kentällä pelattavan kilpailun toinen jatkoon päässyt suomalainen, Sanna Nuutinen (+3) käytti kierrokseensa 74 lyöntiä ollen 50. sijalla.

Turnauksen kärkeen 54 reiän jälkeen nousi kisan tähän asti kovimman tuloksen, 65, pelannut Ruotsin Moa Folke (-12). Tanskan Nicole Broch Estrup (-10) on kaksi lyöntiä perässä.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

03.03.2023 15:02

Suomalaisamatöörien tie nousi pystyyn Espanjan avoimissa

Anna Backman ja Veikka Viskari kokivat reikäpelitappion Sotograndessa ja Tarragonassa meneillään olevassa Espanjan avoimissa amatöörimestaruuskilpailuissa.

Backman kohtasi naisten turnauksen toisella match play -kierroksella Belgian Savannah De Bockin, joka oli ottelussa lukemin 3/2 suomalaista parempi. Matsi eteni neljänneltä reiältä De Bockin tahdissa, eikä Backman päässyt jatkossa kahta reikää lähemmäksi.

Viskari kävi kovan taistelun voitosta Louis Anceaux’n kanssa. Suomalainen johti ottelua 14. reiän jälkeen 2 up, mutta Anceaux kavensi ja tuli viimeisellä reiällä väkisin rinnalle. Peli ratkesi ranskalaisen eduksi ensimmäisellä jatkoreiällä.

Kaksikon tappioiden myötä kilpailut jatkuvat ilman suomalaisväriä.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

03.03.2023 08:55

Jenkkitourin tulokas hurjana Puerto Rico Openissa

Ensimmäistä kauttaan PGA Tourilla pelaava Carson Young oli hurjalla pelipäällä Puerto Ricon Rio Grandessa käynnistyneessä Yhdysvaltain kiertueen kilpailussa. Hän iski Puerto Rico Openin avauspäivänä tuloksen 63 (-9), jolla heltiää kahden lyönnin etumatka toista sijaa jakaviin pelaajiin.

Youngin kierros sisälsi neljän birdien ja yhden bogin ohella peräti kolme par-viitosella tullutta eaglea. Samanaikaisesti Orlandossa käytävän Arnold Palmer Invitationalin kanssa pelattavassa kilpailussa top 10:een kiertueen voittajista mahtuvat muun muassa Bill Haas (-5), Scott Piercy (-5), Camilo Villegas (-4) sekä Jason Dufner (-4).

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

02.03.2023 19:06

Backman ja Viskari Espanjan avointen toiselle match play -kierrokselle

Anna Backman ja Veikka Viskari voittivat vastustajansa Sotograndessa ja Tarragonassa meneillään olevan Espanjan avoimen amatöörimestaruusturnauksen ensimmäisellä reikäpelikierroksella.

Backman otti naisten kilpailussa päivän ylivoimaisimman voiton päihittämällä Irlannin Olivia Costellon lukemin 7/6. Suomalainen tasasi kaksi ensimmäistä reikää, mutta otti tämän jälkeen ohjat ottelussa pysyvästi haltuunsa.

Omaa luokkaansa oli miesten kisan ensimmäisen kierroksen matsissa myös Viskari, joka löylytti Portugalin Jose Christobal Islas Valdespinoa numeroin 5/3. Kamppailu oli kierroksen puoliväliin tasainen, mutta tämän jälkeen Viskari meni menojaan.

Backman kohtaa La Reserva Club Sotogranden kentällä pelattavan turnauksen toisella reikäpelikierroksella Belgian Savannah De Bockin. Viskarin vastustaja on Ranskan Louis Anceaux.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

02.03.2023 16:00

Honkala ja Ruuska kympin kärjessä Ecco Tourilla

Matias Honkala ja Lauri Ruuska jakavat ensimmäisen kierroksen jälkeen yhdeksättä sijaa Ecco Tourin Camiral Golf & Wellness Championship -kilpailussa Espanjassa. Kaksikko teki tuloksen 67 (-4). Kisan kärkitulos on Sebastian Eidsaether Syrin -9.

Atte Länsiluoto jakaa sijaa 14 tuloksella 68 (-3). Ilari Saulon ja Santeri Lehesmaan sijoitus tuloksella 71 (par) on T43. Kisan muut suomalaiset ovat cut-rajan alapuolella.

Kirjoittaja: Sami Sarpakunnas

02.03.2023 09:25

Castren keskikastissa Singaporessa

LPGA Tourin HSBC Women’s World Championship Singaporessa käynnistyi Matilda Castrenin osalta 72 (par) lyönnin kierroksella. Sillä Castren jakaa kilpailussa sijaa 36.

Kierros piti sisällään kolme birdie ja kolme bogia.

Kisan kärjessä on Yhdysvaltojen Elizabeth Szokol tuloksella 64 (-8). Eroa toisena olevaan Japanin Yuka Sasoon on jo kolme lyöntiä.

Kirjoittaja: Sami Sarpakunnas

01.03.2023 20:12

Viisi suomalaisamatööriä Espanjan avointen reikäpelivaiheeseen

Miehistä Markus Luoma, Veikka Viskari ja Jaapo Jämsä sekä naisista Anna Backman ja Henni Mustonen selviytyvät suomalaispelaajista Infinitum Resortissa Tarragonassa ja La Reserva Club Sotograndessa meneillään olevan Espanjan avointen mestaruuskisojen reikäpelivaiheeseen eli 64 parhaan joukkoon.

Henni Mustonen (+4) sijoittui naisten kilpailun 36 reiän lyöntipelikarsinnassa parhaana suomalaisena jaetulle seitsemännelle sijalle. Jaapo Jämsä ja Markus Luoma (+2) jakoivat miesten puolella 14. sijaa.

Suomalaisten avauskierroksen ottelut torstaina:

Jaapo Jämsä – Petter S. Dale NOR
Veikka Viskari – Jose Cristobal Islas Valdespino POR
Markus Luoma – David Lundgren SWE

Henni Mustonen – Pepelope Brown SCO
Olivia Costello IRL – Anna Backman

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

01.03.2023 20:04

Välimiesmenettelyn ”LIV-päätös” saattaa venyä kesään asti

Ratkaisu DP World Tourin mahdollisesta oikeudesta sakottaa ja estää pelaajiaan kilpailemasta LIV-kiertueella siirtyy. Osapuolet olivat Lontoossa välimiespaneelin kuultavana helmikuun alussa, ja päätöstä odoteltiin näinä päivinä. Tuoreiden tietojen mukaan päätös voi kuitenkin venyä jopa neljän kuukauden päähän.

Tapauksen pitkittymisen myötä Euroopan Ryder Cup -kapteeni Luke Donald joutuu odottamaan, mikä on DP World Tourin kanta LIV-pelaajien oikeudesta osallistua haasteotteluun. Euroopan joukkueeseen valitaan kuusi pelaajaa pisteiden perusteella ja toiset kuusi kapteenin harkinnalla.

Jos päätös suosii DP World Touria, se merkitsee käytännössä Lee Westwoodin, Ian Poulterin, Henrik Stensonin ja Paul Casey kaltaisten pelaajien tarun loppua Euroopan pääkiertueella ja Ryder Cupissa. On nykyisistä lähtökohdista epätodennäköistä, että Donald antaisi LIV-pelaajille villejä kortteja Roomassa syksyllä pelattavaan turnaukseen.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

01.03.2023 18:01

Nuutisella ja Koivistolla kelpo startti Etelä-Afrikassa

Sanna Nuutinen ja Tiia Koivisto käyttivät Johannesburgissa alkaneen LET-kilpailun ensimmäisen kierrokseen 71 lyöntiä. Yksi alle -tulos oikeuttaa 18 reiän jälkeen jaettuun 23. sijaan. Kaksikolla on matkaa Joburg Ladies Openin kärkipaikkaa jakaviin Tanskan Smilla Tarning Sønderbyyn ja Englannin Alice Hewsoniin (-5) neljä lyöntiä.

Emily Penttilä ja Ursula Wikström (+1) ovat sijalla T49. Sijan 100 ulkopuolella olevalla Noora Komulaisella (+4) riittää sen sijaan torstaina venymistä yltääkseen mukaan kilpailun jatkokierroksille.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

28.02.2023 16:16

Matias Honkala jäi niukasti uusinnasta Gironan NL-kisassa

Viimeisen reiän virhe maksoi Matias Honkalalle (-6) paikan uusintaan Espanan Gironassa käydyssä Nordic Liigan kilpailussa. Hän pelasi kolmannella kierroksella tuloksen 73, ja sijoittui jaetulle kolmannelle tilalle.

Honkalalle tarjottiin loppusuoralla avaimia isompaan menestykseen. Hän teki Tour Coursen 16. reiällä bogin joutuen luopumaan kärkipaikastaan, mutta siirtyi takaisin paalulle heti perään tulleen birdien myötä. Kisan päättänyt reikätulos 6 par-viitosella suisti hänet lopulta playoffin ulkopuolelle.

Ecco Tour Spanish Mastersin paremmuus ratkaistaan uusinnassa Ruotsin Joakim Wikströmin ja Tanskan Sebastian Wiisin kesken. Muita suomalaisia ei 30 parhaan joukkoon Camiral Golf & Wellness -golfkeskuksessa pelatussa kisassa mahtunut.

Kyseessä oli Honkalan toinen top 3 -sijoitus Nordic Liigassa tänä vuonna: kiertueen talvisarjan avauskilpailussa GolfStar Winter Series II:ssa tuli toinen sija hieman toista viikkoa sitten.

Eemil Alajärvi (-4) sijoittui samanaikaisesti Egyptissä pelatussa Alps Tourin kauden toisessa kilpailussa 23:nneksi. Juuso Kahlos (-1) oli 38:s. Voiton vei neljän pelaajan uusinnassa Espanjan Quim Vidal (-14).

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

28.02.2023 14:00

Arnold Palmerin nimikkokisassa mukana lähes kaikki maailmantähdet

PGA Tourilla pelataan tällä viikolla Yhdysvaltain kautta aikain ikonisimpiin urheilijoihin kuuluvan Arnold Palmerin nimikkokilpailu. Orlandossa Bay Hill Club & Lodge -kentällä käytävässä turnauksessa on tasokkain osallistujaluettelo sitten viime heinäkuun Open Championshipin, kun mukana on 44 pelaajaa maailmanlistan top 50:stä.

Torstaina alkava Arnold Palmer Invitational on kauden neljäs niin sanottu elevated-turnaus, jonka palkintopotissa on 20 miljoonaa dollaria. Kilpailun voittoa puolustaa Scottie Scheffler, joka jätti viimevuotisessa koitoksessa Viktor Hovlandin, Tyrrell Hattonin ja Billy Horschelin lyönnin päähän.

USA:n kiertueella pelataan samanaikaisesti toinenkin kilpailu. ”Alternate”-turnauksiin kuuluvassa Puerto Rico Openissa on jaossa palkintorahaa 3,8 miljoonaa, joka on vain 200 000 taalaa enemmän kuin Orlandon kisan voittaja kuittaa yksin.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

28.02.2023 13:55

Joko suomalaisille irtoaa huippusijoituksia Etelä-Afrikasta?

Keskiviikkona käynnistyvä Joburg Ladies Open on LET-kiertueen ensimmäinen kahdesta peräkkäisestä Etelä-Afrikassa pelattavasta turnauksesta. Suomalaisista Modderfontein Golf Clubilla käytävään kisaan osallistuvat Tiia Koivisto, Noora Komulainen, Sanna Nuutinen, Emily Penttilä ja Ursula Wikström.

Viisikosta Nuutinen ja Penttilä saivat paikan kilpailuun ollessaan tätä nykyä myös eteläafrikkalaisen Sunshine Ladies Tourin jäseniä. Vuodentakaisen turnauksen voittanut Linn Grant ei ole puolustamassa ykköstilaansa, sillä ruotsalainen osallistuu samanaikaisesti Singaporessa pelattavaan LPGA-kilpailuun.

Joburg Ladies Openin potissa on 300 000 euroa.

Lue seuraavaksi: Golfpiste seuraa: Woodsinkin agenttina tunnettu Mark Steinberg käänsi selkänsä Thomas Pietersille – Matias Honkala nousi jakamaan johtoa Spanish Mastersissa

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje