Golfpiste seuraa: Saulo Suomen toivo Esbjerg Openissa - Golfpiste.com

10.9.–17.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[24][26]
KilpailuaSuomalaista

Golfpiste seuraa: Saulo Suomen toivo Esbjerg Openissa

05.08.2024 08:00

Matilda Castrenille kauden paras sijoitus LPGA Tourilla

Tulos 69 sinetöi Matilda Castrenille vuoden korkeimman sijoituksen Oregonissa Portlandissa käydyssä Yhdysvaltain kiertueen kilpailussa. Hän päätyi kokonaistulokseen 278 (-10), jolla heltisi Portland Classicissa jaettu 47. sija.

Kausi on ollut Castrenille vaikea. Hän pelasi viikonvaihteessa 15. kilpailunsa, joista vain neljä on johtanut jatkokierroksille. Castren lähti edellisviikkoon kiertueen Race to CME Globe -listan sijalta 171. Hän kuittaa Portlandista alle kymmenen ranking-pistettä, joten asemat listalla kohenevat vain muutamalla pykälällä. Kauden päätteeksi rankingin 100 parasta säilyttää vahvan pelioikeuden LPGA Tourille.

Portland Classicin voittoon kiri Moriya Jutanugarn (-22). Korean Narin An, ilman kansallisuustunnusta kilpaileva Venäjän Nataliya Guseva sekä USA:n Angel Yin hävisivät thaimaalaiselle kahdella lyönnillä.

Voitto oli Jutanugarnille, 30, kolmas LPGA:lla. Hänen toista vuotta nuoremman siskonsa Ariyan ura on ollut huomattavasti menestyksekkäämpi tuotettuaan pääkiertueilla 15 ykköstilaa. Näistä kaksi on major-titteleitä.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

04.08.2024 17:37

Lindell jäi niukasti kymppisakista Irlannissa

Ruotsin Joakim Lagergren oli paras haastajakiertueen Irish Challenge -kilpailussa tuloksella -16. Eroa Ranskan Sebastien Grosiin jäi yksi lyönti.

Suomen Oliver Lindell päätyi jakamaan 11. sijaa tehtyään päätöspäivänä tuloksen72 (par) ja yhteistuloksen -6.

Lauri Ruuska menetti sijoja päätöspäivänä juututtuaan sisääntulossa neljän reiän mittaiseen bogijunaan. Jaettu 18. sija oli kuitenkin hyvä suoritus.

Challenge Tour jatkuu Skotlannissa, jonka jälkeen kiertue kurvaa Vierumäelle.

Kirjoittaja: Sami Sarpakunnas

04.08.2024 07:32

Matilda Castrenilla kiikarissa kauden paras sijoitus

Portlandin Oregonissa meneillään olevan LPGA-kisan kolmas kierros sujui Matilda Castrenilta (-7) 70 lyönnillä. Hän onnistui kohentamaan asemiaan tuloslistalla kymmenellä pykälällä jakaen päätöspäivän alla 51. sijaa.

Castren on Portland Classicissa kiinni kauden kovimmassa sijoituksessa, joka on peräisin heinäkuussa käydystä Dana Openista. Siellä hän päätyi sijalle T64.

Kiira Riihijärvi ei selviytynyt viikonlopun kierroksille.

Kilpailun kärkeen nousi tuloksen 67 pelannut Andrea Lee (-19). Eroa toiseen yhdysvaltalaiseen, Alexa Panoon sekä Hollannin Dewi Weberiin on yksi lyönti. Lee on voittanut urallaan yhden LPGA-turnauksen. Se tuli samaisessa Portland Classicissa vajaat kaksi vuotta sitten.

Weberin ohella eurooppalaisista top 10:een mahtuvat myös Saksan Polly Mack (-17) sekä Venäjän Nataliya Guseva (-16). Jälkimmäinen kilpailee ilman kansallisuustunnusta.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

03.08.2024 19:36

Ruuska ja Lindell nousivat voittokamppailuun Irlannissa

Lauri Ruuska lähtee kympin sakista päätöspäivään Challenge Tourin Irish Challenge -kilpailussa. Ruuska on tuloksessa -7 tehtyään lauantaina kisan kolmannella kierroksella tuloksen 70 (-2).

Oliver Lindell on Ruuskasta vain lyönnin päässä. Porvoolainen jätti K Clubin kentälle niin ikään 70 lyöntiä nousten yhteistulokseen -6.

Edes kisan kärki ei ole suomalaisten oluttumattomissa, joskin huippuvenymistä se sunnuntaina vaatisi. Kisaa johtaa Englannin Brandon Robinson Thompson tuloksella -13.

Ruuskan paras sijoitus CT:llä kuluvalla kaudella on kymmenes sija. Lindell ylsi Tanskassa toukokuussa peräti toiseksi.

Kirjoittaja: Sami Sarpakunnas

03.08.2024 09:44

Hollannin olympiakoneesta tiputtama Dewi Weber vetää letkaa Portlandissa – Castren eteni jatkoon

Matilda Castren nousi mukaan kahdelle viimeiselle kierrokselle viimeisen väylän birdiellään Portlandissa pelattavassa LPGA Tourin Portland Classic -kilpailussa. Castren onnistui hienosti perjantaina tehden tuloksen 68 (-4). Yhteistuloksella -5 hän jakaa kahden kierroksen jälkeen kilpailussa 61. sijaa.

Jatkopaikka on pelioikeudestaan taistelevalle suomalaiselle erittäin tärkeä ja kolmas neljässä edellisessä startissa.

Kiira Riihijärven kisa kuitenkin katkesi karsiutumiseen. Hän teki perjantaina tuloksen 73 (+1) eikä yhteistulos +4 riittänyt viikonlopulle.

Kisaa johtaa Alankomaiden Dewi Weber tuloksella -16. Weber tykitti perjantaina kentän kymmenen alle parin.

Weberin pitäisi pelata ensi viikolla olympialaisissa johon hän selviytyi mukaan, mutta Alankomaiden olympiakomitea päätti olla lähettämättä golfareita kisaan, koska katsoo ettei heillä ole realistisia menestysmahdollisuuksia.

”Se harmittaa, mutta me voimme ainoastaan yrittää osoittaa noiden (Alankomaiden olympiakomitean) standardien olleen typeriä, ja minä todella toivon pystyväni tekemään sen sunnuntaina”, Weber sanoi.

Kirjoittaja: Sami Sarpakunnas

02.08.2024 16:44

Ilari Saulo tippui tuloslistalla päätöspäivänä

Ilari Saulon viimeinen kierros Nordic Leaguen Esbjerg Openissa oli murheellinen. Hän tippui 78 (+7) lyönnin kierroksen myötä jakamaan lopputuloksissa sijaa 46 yhteistuloksella +9.

Kisan voitti uusinnan jälkeen Norjan Jarand Ekeland Arnøy, joka teki kolmen kierroksen mittaisessa turnauksessa tuloksen -7.

Kirjoittaja: Sami Sarpakunnas

02.08.2024 16:16

Perjantaina onnistuneet Ruuska ja Lindell lähtevät hyvistä asemista viikonloppuun Irlannin CT-kilpailussa

Lauri Ruuska ja Oliver Lindell olivat pelipäällä Challenge Tourin Irish Challenge -turnauksessa perjantaina. Ruuska rykäisi tauluun 69 (-3) lyönnin kierroksen siirtyen näin yhteistulokseen -5, jolla hän jakaa oman kierroksensa jälkeen kymmenettä sijaa.

Vain lyönnin päässä Ruuskasta on Lindell, jonka kierros vaati 72 (par) lyöntiä. Lindell jakaa 15. sijaa.

Kisan kärkitulos on -9, mutta sitä hallussaan pitävä Ruotsin Joakim Lagergren on vasta aloittanut toisen kierroksensa.

Kirjoittaja: Sami Sarpakunnas

02.08.2024 08:59

Suomalaiset juuttuivat cutin alapuolelle LPGA Tourin Portlandin kisassa

Matilda Castren ja Kiira Riihijärvi ovat cut-rajan alapuolella ensimmäisen kierroksen jälkeen LPGA Tourin Portland Classic -kilpailussa. Castren teki tuloksen 71 (-1), jolla hän jakaa sijaa 78. Riihijärvi joutui tyytymään tulokseen 74 (+2) ja jaettuun 117. sijaan. Kisan kärjessä on tuloksen 63 (-9) hurjastellut Saksan Polly Mack.

Suomalaisten tilanne LPGA Tourilla on äärimmäisen tukala. Molemmat naiset kaipaavat kipeästi lisää ranking-pisteitä, jotta pelit jatkuisivat kiertueella myös seuraavalla kaudella. Riihijärvi on rankingissa sijalla 151 ja Castren sijalla 171. Kalenterissa on onneksi vielä kymmenkunta kisatapahtumaa.

Kirjoittaja: Sami Sarpakunnas

01.08.2024 21:03

Suomalaiset käynnistivät Irish Challengen pirteästi

Challenge Tourin Irish Challenge -kilpailu käynnistyi torstaina kuuluisalla K Clubin kentällä. Suomesta kisassa mukana ovat Oliver Lindell ja Lauri Ruuska. Molemmat saivat urakalleen hyvän startin. Lindell jakaa sijaa 13 tuloksella 68 (-4) ja Ruuska sijaa 38 tuloksella 70 (-2). Kisaa johtaa Ruotsin Joakim Lagergren tuloksella 63 (-9).

Kirjoittaja: Sami Sarpakunnas

01.08.2024 15:25

Ilari Saulo jatkaa päätöspäivään Nordic Leaguessa, mutta kärkikamppailuun hän ei enää yllä

Ilari Saulo teki torstaina tuloksen 73 (+2) ja se on myös hänen yhteistuloksensa kahden kierroksen jälkeen. Saulo jakaa Nodic Leaguen Esbjerg Openissa sijaa 28 oman kierroksensa jälkeen. Hän tulee etenemään mukaan viimeiselle kierrokselle, mutta voittokamppailuun hänellä ei ole asiaa. Ruotsin Albin Bengströmin johtotulos on -9.

Kim Koivu (+7) ei löytänyt peliään ja hänen kilpailunsa tulee jäämään kahden kierroksen mittaiseksi.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje