11.6.–18.6 - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[15][23]
KilpailuaSuomalaista

Golfpiste seuraa:

26.05.2024 09:36

Scottie Scheffler hiostaa yllättäjää Fort Worthin turnauksessa

Davis Riley (-14) onnistui tuplaamaan johtonsa Texasissa meneillään olevassa Charles Schwab Challengessa. Hän pelasi PGA Tourin kalenteriin kuuluvan kilpailun kolmannella kierroksella tuloksen 66 ollen neljän lyönnin karkumatkalla.

Riley saa turnauksen päätöskierrokselle seurakseen mahdollisimman kovan kilpakumppanin, sillä viikon kovimman tuloksen, 63, Colonial Country Clubin kentällä pelannut Scottie Scheffler (-10) nousi toiseksi.

Maailmanlistan ylivoimainen ykkönen on parantanut kilpailussa otteitaan pitkin askelin pelattuaan kaksi edellistä kierrosta 12 alle parin.

Kärjessä oleva Riley on voittanut urallaan yhden PGA Tourin kilpailun. Se tuli viime vuonna Louisianassa pelatussa Zurich Classic -parikilpailussa yhdessä Nick Hardyn kanssa. Riley löytyy maailmanlistalta sijalta 250.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

25.05.2024 19:54

Suomalaisilla veto poissa Ranskan LET-kisan finaalikierroksella

Ranskassa Evian Resortissa pelatussa kilpailussa 73 lyöntiä finaalikierrokseen käyttänyt Sanna Nuutinen (+6) oli lopulta turnauksen paras suomalainen. Hän jakoi Jabra Ladies Openissa 40. sijan.

Top 10:ssä kisan puoliväliin saakka ollut Linda Osala (+7) pelasi viimeiset 1,5 kierrosta heikosti, ja valahti jaetulle 44. tilalle. Ursula Wikström (+10) päätyi sijalle T54. Muut suomalaiset karsiutuivat.

Heinäkuussa pelattavan major-turnauksen, Evian Championshipin kentällä käydyn LET-koitoksen voitti Morgane Metraux (-10). Eroa toiseen sveitsiläiseen Chiara Tamburliniin ja Ranskan Agathe Sauzoniin (-7) kertyi kolme lyöntiä.

Ykköstila oli Metraux’n toinen Ladies European Tourilla.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

25.05.2024 19:36

Lauri Ruuska juuttui Soudal Openissa bogijunaan

Ensimmäisen kerran DP World Tourin jäsenenä kisan karsintarajan selvittänyt Lauri Ruuska (-5) ei ollut kolmannella kierroksella edellispäivän kaltaisessa vedossa. Hän pelasi Belgian kilpailussa lauantaina tuloksen 72, ja putosi jaetulle 48. sijalle.

Ruuskan peli sujui Rinkven International Golf Clubin kentän kahdeksannelle reiälle kaksi alle -tahdissa. Seuraavat kahdeksan reikää toivat kuitenkin neljä bogia, kunnes hän päätti kierroksensa birdieen.

Soudal Openissa edetään yhä Nacho Elviran (-18) komennossa. Toista sijaa jakavat Joe Dean, Niklas Norgaard, Ross Fisher ja Romain Langasque ovat neljä lyöntiä kärjestä.

Vuoden tauon jälkeen kentille palannut Mikko Korhonen (-1) jäi Antwerpenissä kahden lyönnin päähän viikonlopun kierroksista.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

25.05.2024 19:22

Tapio Pulkkasen nousu jatkui Challenge Tourilla

Vahvan loppukirin ansiosta Tanskan CT-kisan jatkokierroksille edennyt Tapio Pulkkanen (-7) jatkoi Odensessa nousujohteisia otteitaan. Hän pelasi lauantaina tuloksen 69, ja kiipesi jaetulle 18. tilalle. Mahdollisuudet korkeaan sijoitukseen ovat hyvät, sillä matkaa top 10:een on vain kaksi lyöntiä.

Sijaa 28 jakava Oliver Lindell (-6) käytti kierrokseensa 68 lyöntiä nousten aivan Pulkkasen kantaan. Lindellin jälkimmäinen kenttäpuolisiko ei sisältänyt yhtään paria. Hän iski takaysillä peräti kuusi birdieä. Muuten hehkeää sisääntuloa varjostivat hieman kaksi bogia ja yksi tuplabogey.

Danish Golf Challenge -kilpailussa porskuttaa sama kärkikaksikko: Norjan Andreas Halvorsen (-18) johtaa ja Islannin Gudmundur Kristjansson (-15) kärkkyy kolmen lyönnin päässä.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

24.05.2024 20:35

Huono sää keskeytti Jabra Ladies Openin – Linda Osala kärkikymmenikössä

Linda Osala (-2) keikkuu parhaana suomalaisena, kun kehnon sää keskeyttämää Ranskan Ladies European Tourin kilpailun toista kierrosta jatketaan lauantaina. Hän oli summereiden soidessa kierrostaan yhdeksän reiän jälkeen parissa jakaen kahdeksatta sijaa.

Osalan kanssa avauspäivän jälkeen top 10:ssä ollut Sanna Nuutinen (+1) on menettänyt asemiaan ollen nyt jaetulla 20. sijalla. Hänellä on niin ikään yhdeksän reikää kierrostaan pelaamatta. Kierroksen loppusuoralle ehtinyt Ursula Wikström (+2) on kuusi pykälää alempana.

Jabra Ladies Openin karsintaraja on tällä hetkellä +5:n kohdalla. Tiia Koivisto (+11), Elina Nummenpää (+12) ja Emily Penttilä (+14) eivät tule pelaamaan jatkokierroksilla.

Kuuluisalla Evian Resotilla pelattavaa kilpailua johtaa ylivoimaisesti Morgane Metraux (-11). Sveitsiläisellä on Ranskan Agathe Sauzoniin viiden lyönnin etumatka. Molemmat ovat pelanneet toista kierrosta 15 reikää.

Peliä jatketaan lauantaiaamuna kello 7.30 paikallista aikaa.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

24.05.2024 20:23

Suomalaisten loppukiri riitti Tanskan CT-kisassa jatkokierroksille

Tapio Pulkkanen (-4) ja Oliver Lindell (-2) selviytyivät tukalasta tilanteesta Odensessa meneillään olevassa haastajakiertueen turnauksessa. Molempia vaani toisen päivän alla karsiutumisuhka, joka kuitenkin hälveni perjantain kierroksen loppuhetkillä.

Pulkkanen pelasi mainiosti tuloksen 66, ja eteni vaivatta jatkoon. Hän jakaa Danish Golf Challenge -kilpailun puolivälissä 27. sijaa.

Pulkkanen oli kierrostaan kolme alle, kun kaksi reikää oli jäljellä, ja yhtä birdieä vielä kaivattiin. Hän ei jättänyt mitään sattuman varaan vaan teki päivän päätteeksi eaglen ja birdien kirkastaen mukavasti näkymiään viikonlopun alla.

Lindellin jatkopaikka meni tiukemmalle. Hän oli kierrostaan 12. reiän jälkeen kaksi yli, ja loput kuusi reikää porvoolaisen piti pelata neljä alle välttyäkseen karsiutumiselta. Sijalla T56 oleva Lindell onnistui tempussa, ja hänenkin pelinsä jatkuvat Tanskan turnauksessa.

Odense Eventyr Golfin kentällä käytävää kilpailua johtaa Norjan Andreas Halvorsen (-12). Islannin Gudmundur Kristajansson (-11) on toisena.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

23.05.2024 21:44

Lindell avasi Tanskan CT-kisan Pulkkasta terävämmin, ero kärkeen venähti kuitenkin jo kuuteen lyöntiin

Oliver Lindell oli CT:n suomalaiskaksikosta pirteämpi torstaisella avauskierroksella Tanskan Odensessa pelattavassa Danish Golf Challengessa. Hän teki tuloksen 72 (par), jolla heltiää torstain jälkeen jaettu 51. sija kilpailussa, jonka johtotulos on -6.

Tapio Pulkkanen joutui tyytymään torstaina tulokseen 74 (+2). Sijalta T90 on kuitenkin matkaa karsintarajan paremmalle puolelle vain kaksi lyöntiä, joten perjantaina myös Pulkkanen kamppailee tosissaan paikasta viikonlopun kierroksille.

Kirjoittaja: Sami Sarpakunnas

23.05.2024 20:20

Linda Osala ja Sanna Nuutinen top 10:ssä major-kentän turnauksessa

Torstaina Ranskassa Evian Resortissa alkanut Ladies European Tourin kilpailu käynnistyi suomalaisittain mainiosti. Sanna Nuutinen ja Linda Osala jakavat 18. reiän jälkeen yhdeksättä sijaa. Matkaa kärkeen kaksikolla on kolme lyöntiä.

Nuutinen ja Osala tekivät 69 (-2) lyönnin kierroksellaan kumpikin neljä birdieä ja kaksi bogia. Par-tuloksen pelannut Ursula Wikström mahtuu niukasti 20 parhaan joukkoon.

Tiia Koiviston (+8), Emily Penttilän (+8) ja Elina Nummenpään (+10) avauspäivä sujui tahmeasti. Heillä on perjantaina edessään kova työ kammetakseen itsensä cut-rajan oikealla puolelle.

Jabra Ladies Openin kärkipaikkaa jakavat Ranskan Agathe Sauzon ja Marokon Ines Laklalech (-5). Sveitsin Morgane Metraux ja Tsekin Jana Melichova (-4) ovat seuraavina.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

23.05.2024 15:19

Kim Koivulle jälleen huippusijoitus Nordic Liigassa

Viime aikoina Nordic Liigassa vahvoja otteita esittäneen Kim Koivun nousujohteinen vire jatkui Tanskan Fredrikstadissa käydyssä kilpailussa. Hän pelasi Gamle Fredrikstad Openin päätöspäivän toiseksi kovimman tuloksen, ja nousi top 20:n ulkopuolelta jaetulle kolmannelle sijalle.

Bogittomaan kierrokseensa 67 lyöntiä käyttänyt Koivu (-4) hävisi voittoon kirineelle isäntämaan Malthe Tandrup Laustsenille (-7) kolmella lyönnillä.

Koivulle top 10 -sijoitus oli viides peräkkäinen Nordic Liigassa. Näistä heikoinkin on tuonut hänelle kuudennen tilan. Kyseessä on Koivun pisin top 10 -sijoitusten putki kansainvälisissä kisoissa.

Hän lähti tämän viikon kilpailuun NL:n rankingin seitsemänneltä sijalta, mutta on nousemassa viiden parhaan joukkoon. Kauden jälkeen kiertueen pistelistan top 5 -pelaajat saavat vahvan kategorian Challenge Tourille.

Antti Ahokas (+1) jakoi kilpailussa 17. sijan. Muut suomalaiset karsiutuivat.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

21.05.2024 21:47

Suomalaiset jäivät kauas kärjestä Norjan Nordic League -kisan avauskierroksella

Nordic Leaguen Gamle Fredrikstad Open -kilpailun parhaat suomalaiset ovat avauskierroksen jälkeen Kim Koivu ja Antti Ahokas. Kaksikko jakaa tuloksella 72 (par) sijaa 34. Kisan johtotulos on 65 (-7), mutta kärkikymmenikköön riittää vain kolmen lyöntiä Koivun ja Ahokkaan noteerausta parempi tulos.

Myös Tuomas Nukari on tuloksella 73 (+1) cut-rajan paremmalla puolella. Norjassa pelattava kilpailu päättyy torstaina.

Lue seuraavaksi: Golfpiste seuraa: Sami Välimäki aamuvuorossa major-turnauksen avauskierrokselle

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje