26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Golfliitto tiivistää yhteistyötä Otavamedian kanssa

Yhteistyön tavoitteena on monipuolistaa ja tehostaa Golfliiton viestintää ja lisätä ja vahvistaa erityisesti vähän pelaavien golfareiden onnistumisen elämyksiä ja yhteisöön kuuluvuutta ja siten saada heidät pelaamaan enemmän.

Sopimuksen myötä Golf.fi ja Golfpiste.com-verkkopalvelut yhdistyvät palvelemaan entistä paremmin golfarien tarpeita. Uudessa sähköisessä palvelussa Golfliiton viestinnällä on tärkeärooli.

”Yhteistyömme Otavamedian kanssa on toiminut Golflehden osalta erinomaisesti. Kaksi vuotta kestäneen yhteistyön aikana lehden lukijamäärä on ollut Kansallisen mediatutkimuksen mukaan selvässä kasvussa. Seuraava luontainen askel oli laajentaa yhteistyötä lajin viestinnässä”, sanoo Golfliiton toiminnanjohtaja Petri Peltoniemi.

Viestintäsuunnitelma nojautuu parhaillaan päivitettävänä olevaan koko Suomen golfin strategiaan.

”Suomen golfin strategiaa ollaan päivittämässä syksyn aikana ja viestintä on siinä nostettu yhdeksi painopistealueeksi. Viestintä voidaan jakaa lajin sisäiseen viestintään ja ulkoiseen viestintään, jota voidaan kutsua myös lajimarkkinoinniksi. Tavoitteena on, että Golfliiton viestintä tavoittaa kattavasti kaikki lajin harrastajat ja sidosryhmät ja omalta osaltaan innostaa pelaajia pelaamaan ja edesauttaa lajin kehittymistä ja kasvua. Tämän lisäksi viestinnän keskeisenä tavoitteena on viestiä golfista elämyksellisenä, terveyttä edistävänä ja koko perheelle sopivana harrastuksena niille, jotka eivät vielä harrasta golfia”, Peltoniemi jatkaa.

Samassa yhteydessä Golfpiste vahvistaa organisaatiotaan. Toimituspäällikkönä on jo aloittanut Jere Jaakkola, jolla on vankka kokemus golfalan journalistisista ja viestinnällisistä tehtävistä. Jaakkola on toiminut aiemmin mm. Golflehden toimituspäällikkönä ja tuottajana ja vastannut ostopalveluna Golfliiton viestinnästä. Viimeisin Jaakkolan työrupeama oli GameBookin palveluksessa digiviestinnän ja -markkinoinnin tehtävissä.

Päätoimittaja Teemu Tyry golfin huippuasiantuntijana siirtyy erikoistoimittajaksi. Toimituksen täydentää toimittaja Sami Sarpakunnas. Golflehden ja Golfpiste.com:n vt. päätoimittaja toimii Golfpisteen johtaja Sami Markkanen. Muutokset astuivat voimaan 1. lokakuuta.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (14 kpl)

    työtön journalisti says:

    Oikolukuun voisi vähän panostaa? Tähän muutaman sadan merkin artikkeliin on saatu aikaiseksi ainakin kaksi kirjoitusvirhettä, ”tärkeärooli” ja ”olevaankoko”. Tarkastelkaahan kriittisesti liiton markkinointitoimenpiteitä, erityisesti sähköpostiin tulevia ”jäsenetutarjouksia” ja niiden kohdennusta. Tänäänkin juniori-ikäinen golfari sai taas sen saman tekonivelsairaalan mainoksen.

    simo says:

    Juu, toivottavasti golfliitto saa yhtä paljon tilaa kun se Otavalle antamassaan golf lehdessä, jonka golfklubiin jäsenenä kuuluva joutuu pakolla maksaa. siitä tuleekin aasin silta tuohon kasvavaan joukkoon, kyllä on jopa henkilöitä joista useammat seurat joutuvat maksamaan yksityiselle otavalle maksun per seuran jäsenyyss — kaksi jäsenyyttä on kaksi maksua otavalle. Ei ole mitään järkeä tuo peltoniemen touhuissa, äijä on persujen sampo terho … paljonkohan saa otavalta fyrkkaa, tiskin alta ?

    ärjy says:

    Milloinkohan tämä golflehti huijaus loppuu ? Viimeisessä ns. golflehdessä muutama hassu sivu liiton statuksella . Miksi lehteä pitää ylipäätänsä julkaista koska kaikki siinä oleva on aina vanhaa tietoa ! Ketä tai keitä tämä liiton lehtijärjestely hyödyttää ?

    Pelle Hermanni says:

    Eikös Liitossa ollut viestintäjohtaja Parkkinen? Meneekö hänkin Otavaan vai jää Liittoon johonkin hommaan?

    Jussi A says:

    Ihme ettei tätä Peltoniemen puuhasteluporukkaa saada kuriin. Koko porukka pitää vaihtaa ja tehtävät miettiä nykytarpeita vastaavaksi. Liitolle maksettava jäsenmaksu alas ja golflehden maksu vapaaehtoiseksi. Ne maksavat, joita kiinnostaa lukea näitä vanhoja horinoita ja vielä printtiversiosta? Ei ole tätä päivää!

    Tarkkailija says:

    Älä nyt Jussi Tiedthän sä ettei koira koiraa pure, ja mistäs luulet niiden poisjoutavien löytävän oikeita töitä. Ei ainakaan keneltäkään joka tietää osaamisen tason oikeesti. No joku säälipaikka saattaa kavereilta löytyy, muttei noilla liksoilla ja eduilla tosiaankaan. Ihan oikeesti liitto voitaisiin ulkoistaa ja liittyminen ja lehti vapaaehtoiseksi, näkisivät sit ketä oikeeesti kiinnostaa maksella herrasväen pikkupiiirin leikkimisiä.

    asiantuntija says:

    Nyt TT on julistettu huippuasiantuntijaksi. Kuka pösilö on artikkelin kynäillyt ?

    maikkip2 says:

    Nyt kun tämäkin muuutos on tehty, eikö oikeasti olisi aika erottaa Golf Digest Golfliiton julkaisuista. En todellakaan halua lukea suomennettua painosta ulkomaisesta lehdestä. Ostan alkuperäisen version, jos kiinnostaa. Golfliiton asioista ja Suomen golfista kirjoittivat hyvin ja hauskasti aikoinaan Tarmiot, jotka saivat haukut päällensä kunnes nämä korvaavat yritelmät näkivät päivänvalon hyvin epämääräisten tapahtumien seurauksena. Eikö olisi aika ottaa nöyrästi hattu kouraan ja lähteä pyytämään anteeksi ja keskustelemaan sopimusehdoista? Tarmioiden kirjoituksista maksan mielelläni korvauksen, mutta Golf Digestistä en, se on kansainvälinen aikakauslehti, jonka tilaaminen pitäisi olla jokaisen itse päätettävissä. — Petri Peltoniemi mainitsee nyt mediatutkimuksen perusteella, että Golf DIgestin lukijamäärä on kasvussa. Näin Golfpiste helmikuussa 2015: ’Golflehteä = Golf Digest, lukee säännöllisesti 140 000 ihmistä, kertoo Kansallinen mediatutkimus 2014. Viimeisimmän tarkastelujakson aikana kasvua on 11 prosenttiyksikköä.’ (montako vuotta on tarkastelujakso?) Vuonna 2005 oli silloisella Tarmioiden supisuomalaisella Golflehdellä saman tutkimuksen mukaan 106 000 lukijaa. Siihen suhteutettuna on aikakauslehti Golf Digestin lukijamäärä osoitus siitä, että ilman golfareiden pakkotilausta se ei olisi kannattava eikä ilmestyisi suomenkielisenä versiona. Miksi ihmeessä me maksamme Otavamedialle Golf Digestin kustantamisen, ei se ole Suomen Golfliiton lehti eikä siis aja meidän asiaamme?! — jokaisen toivoisin lukevan tämän GoGolfissa julkaistun Pekka Tarmion kirjoituksen: https://www.gogolf.fi/pekka-tarmio-suomen-golflehden-muistoa-kunnioittaen/

    Valmentaja says:

    Hyvä Maikkip2 Kerrankin ollaan samaa mieltä – Iso peukku kirjoituksellesi. PS Taitaa tuo levikintarkastus hiukka sekoilla, jos edes on virallisesti tehty. Kai se on sama kun pakkotilaus – niin se on sit virallinen lukijamäärä, eikai se noin mene, silkkaa kusetusta, Samaa luokkaa kun autosponsorin (Audi) viralliset luvut.. Buaaaaahhh Ei meillä ainakaan kukaan lue sitä vaikka periaatteessa 4 liiton pakkojäsentä taloudessa. roskiin menee suoraan postilootasta.

    Oiva paikka says:

    Jos Parkkinen on jo saanu monoa, niin ihan saman voisi tehdä ihan koko Peltoniemen klaanille liitossa. Oikea aika tervehdyttää G-liitto ennen vuosikokousta. Jäsenmaksu vapaaehtoiseksi ja golflehti tilausperusteiseksi niille jotka haluavat sitä nykyistä sontaa lukea. GD:kin voisi olla ulkomaankielinen niin joutaisi muutama guuru kilometritehtaalle suojatyäpaikoistaan.

    maikkip2 says:

    Kyllä mediatutkimus (KMT) on ihan virallinen tutkimus. Sen mukaan Golflehden levikki ajalla syksy 2014-kevät 2015 oli 128 000, eli laskua 140 000:sta on lähes 10%, – näitä on aika helppo tulkita mihin suuntaan vaan. Kyselyssä laitetaan samaan arvoon lukeminen ja selailu, joten puhuminen lukijoista ei ole oikein. KMT kuitenkin käyttää itse tätä otsikkoa ja sama koskee kaikkia sanoma- ja aikakauslehtiä. Suomen Golfliitto voisi tehdä oman kyselyn Golf DIgestin tarpeellisuudesta. Golfpisteessä on usein kysely mikä on kiinnostavin artikkeli – siitä puuttuu kokonaan valinta ’en lue lehteä’. Meilläkin maksetaan vuosittain neljästä lehdestä, mutta se ei ole valitukseni aihe, maksaisin mieleläni asiallisesta Golfliiton omasta lehdestä. Golf Digestin tilaus täytyy saada vapaaehtoiseksi ja jos se ei sillä menesty, lehti on syytä lopettaa tai kasvattaa tilaus- ja irtonumerohintaa.

    Tutkijan äpärä says:

    Golfpisteen lukijoista on SGL:n jäsenseurojen jäsenistöstä n. 7%. Toki he ovat aktiivisia päivittäin useita lukuhetkiä netissä tekeviä golfareita. Digestin levikki oli tilauslehtenä muistaakseni hieman yli 7000. Ilman tätä tukijärjestelyä meillä ei olisi suomenkielistä lehdykkää. Tarvitseeko ollakaan? Kyllä, jos kysyt noilta 7% aktiiveilta. Ei, jos kysyttäisinn lopuilta, mutta heitä ei tämä asia oikeasti kiinnosta. Seurat päättäköön ja kertokoot tahtonsa Liittovaltuuston kautta ytimeen.

    Jamppa says:

    Paljonkohan seurat keskimäärin maksavat golfliitolle per jäsen? taitaa olla aika kallis golflehti, mitään muuta klubipelaaja ei liitolta saa. Vakuutukset voisi sisällyttää seurojen jäsenmaksuihin ja liiton asemaa miettiä uudestaan. Joutuuko jokainen sunnuntaihiihtäjä maksamaan jäsenmaksun hiihtoliitolle?