16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Golfkauden 2008 piristykset ja pettymykset

Yani Tseng ja muut aasialaispelaajat joutuivat kohtuuttoman hyökkäyksen kohteeksi. © Getty Images

PIRISTYKSETTiger Woods viimeisessä pelaamassaan kilpailussa, U.S. Openissa.  &copy Getty ImagesVuoden taistelija: Tiger Woods Tiger Woodsin esitys US Openissa, käytännössä yksijalkaisena jää golfin historiaan omassa luokassaan. Woods esitti isänsä urhean sotakaverin, ”Tigerin” tavoin ainutlaatuista tuskan- ja paineensietokykyä. Totuus polven kunnosta valkeni vasta kisan aikana. On vaikea uskoa, että kukaan muu olisi pelannut kivun keskellä loppuun, saati sitten voittanut kauden toista majoria. Hintakin oli kova, Woods on uudestaan sairauslomalla, jonka pituudesta ei ole vielä mitään varmuutta. Woods oli kolmeen otteeseen menettää pelin, mutta taidolla, onnella ja tahdonvoimalla hän sinnitteli lopussa uusinnassa voittoon ohi uhrilampaan rooliin joutuneen hyvän ystävänsä Rocco Mediaten. Toger Woodsin kausi oli lyhyydestään huolimatta tilastollisesti uran paras. Woods ehti pelata kauden mittaan vain kuusi kisaa. Hän voitti niistä neljä, oli kerran toinen (Masters) ja kerran viides. Voittoprosentti 66,66 on lyömätön ennätys. Paras eurooppalainen golfari: Padraig Harrington Padraig Harringtonin kesän 2007 British Open voitto oli kahdeksan vuoden voitottoman jakson jälkeen eurooppalaisille vapauttava tapahtuma. Woodsin tavoin Harrington lähti vuotta myöhemmin puolustamaan titteliään Royal Birkdalessa loukkaantuneena, rannevammaisena. Irlantilainen pelasi elämänsä parasta peliä ja hallitsi kisaa loppurei’illä suvereenisti. Kun Harrington puttasi onnekkaiden pomppujenkin myötä PGA Championship -kisassa Sergio Garcian kumoon ja voitti kolmannen majorinsa 13 kuukauden aikana, oli Euroopan golfkuningas vuosikausiksi julistettu.

Antti Ahokas otti ensimmäisen CT-voittonsa.  &copy Getty ImagesVuoden nousija: suomalaiset ammattilaisetMinea Blomqvist loisti valtameren molemmin puolin ja rikkoi kaikki omat ennätyksensä nousten maailmanlistalla tukevasti sadan joukkoon. Ursula Wikström osoitti, että pikkulapsen äitikin voi pelata elämänsä parhaan kauden. Sijoituksia kärkikymmenikköön tuli ennätyksellisesti neljä. Mikko Ilonen pelasi elämänsä toiseksi parhaan kauden, vaikkei loistanutkaan vuoden 2007 malliin. Antti Ahokas (kaksi voittoa CT:lla) nousi Mikon seuraksi ET:lle. Myös Roope Kakko ja Mikko Korhonen pelasivat elämänsä parhaat kaudet ja karsivat itsensä loistosuorituksella mukaan World Cupin finaaliin. Kärkeen toi lisää leveyttä myös tasoaan huimasti nostanut Jaakko Mäkitalo, joka sai pelioikeuden Challenge Tourille. Parasta mainosta golfille: Markku ”Näppis” Leinonen Hiljainen ja vaatimaton arjen sankari pelasi itsensä suomalaisten sydämiin kiertämällä tinkimättömällä asenteella ja hullunhauskalla svingillään kaikki maamme kentät. Näppiksen menoa seurattiin mediassa enemmän kuin mitään muuta suomalaista golftapahtumaa. Työ, jonka paltamolainen teki myös lajin imagon kehittämiseksi, on mittaamattoman arvokas. Näppiksen aito tarina elää vuosikymmeniä ja on parhaita palasia kotimaista golfhistoriaa kirjoitettaessa.

Mikko Ilonen pelasi pitkästä aikaa kilpailua Suomessa ja ehti myös ihailla omaa kuvaansa Golf Digestin kanssa.Vuoden golfteko: Challenge Tour palasi Suomeen Sedu Koskisen golfinnostus ratkaisi käytännössä Challenge Tourin kilpailun saamisen Suomeen neljän vuoden tauon jälkeen. Lyhyellä valmisteluajalla Lohjalla järjestettiin puitteiden ja palveluiden osalta ensiluokkaiset kisat. Mikko Ilonen osallistui talkoisiin tulemalla mukaan kilpailuun. Hämmästyttävintä tapahtumassa oli yleisömäärän niukkuus! Golfin ystävistä valitettavan suuri osa jätti huippuluokan golfin ja kotimaassa harvoin pelaavan Mikko Ilosen näkemisen väliin. Kaudella 2009 Challenge Touria pelataan Vanajanlinnassa. Odotettavissa on, että kisaan osallistuvat kaikki CT:n parhaat pelaajat, mahdollisesti myös Mikko Ilonen. Toivottavasti myös yleisö ja media löytävät Hämeenlinnaan. Vuoden 2011 Euroopan Tourin kilpailun markkinointia ja myyntiä varten tapahtuma on erittäin tärkeä näytönpaikka.

Paras uudistus: Hirsala Golf Hirsalan kenttä Kirkkonummella avattiin suurin odotuksin alkukesästä 2007. Hämmästys oli melkoinen, kun väylät rajoittuivat monella kapealla väylällä lähes pelaamattomaan ryteikköön. Kentän perustaja ja toimitusjohtaja Pauli Pesonen sai ohjeekseen perata kenttä pikavauhdilla. Hihat käärittiin todenteolla ja muutos oli suuri. Kesällä 2008 Hirsala oli uusinut kasvonsa upealla tavalla, palaute kentän kiertäjiltä muuttui aiheellisesti positiiviseksi. Huippukuntoinen kenttä veti kuitenkin odotettua vähemmän pelaajia. Seuraava haaste Pesosella on myydä yritysasiakkaille suuri määrä yhteistyösopimuksia raivauskulujen kattamiseksi. Viidakkorumpu on kuitenkin myyjän puolella, Hirsalan kausi 2008 käänsi viestit positiivisiksi. Vuoden paras golfpäivä: 31. elokuutaMinea Blomqvist ja Ursula Wikström tarjosivat Talissa loistavan golfnäytelmän. (Kuva Antti Luukkonen)Neljättä kertaa järjestetty naisten Euroopan kiertueen Finnair Masters täytti ensimmäistä kertaa kaikki toiveet. Kisan päätöspäivänä nähty Minea Blomqvistin ja Ursula Wikströmin korkeatasoinen kaksintaistelu ei jättänyt ketään kylmäksi. Minea Blomqvist voitti yleisön puolelleen täydellisesti viimeistään tunteikkaassa voittopuheessaan. Kyyneleiden keskeltä hän kiitti koko lähipiiriään ja yhdisti kuulijajoukon hämmästyttävän lämpimällä tavalla. Kilpailun merkitys suomalaisen naisgolfin lippulaivana on valtava, odotukset kesän 2009 mahdollista kisaa varten ovat jo nyt melkoiset. Kesän parhaaksi suomalaiseksi golfpäiväksi elokuun viimeisen päivän kruunasi Antti Ahokkaan ja Roope Kakon kaksoisvoitto Tanskassa pelatussa Challenge Tourin kilpailussa. Parhaat markkinointitoimenpiteet: Vihti Golf Club ja Kullo Golf Club Vihti Golf Club on kasvanut Suomen suurimmaksi golfseuraksi, jäsenmäärä ylitti vuonna 2008 5000 rajan. Uotilan perheyritys on löytänyt toimivia tuotteita ns. lähijäsenten ja aktiivisten pelaajien houkuttelemiseksi. Kentällä tehdään myös erittäin hyvää kasvatustyötä juniorien saavuttamiseksi. Menestys ei ole tullut sattumalta, vaan määrätietoisella työllä. Lähi- tai kaukojäsen ei ole enää kirosana, vaan yksi pelaamisen vaihtoehto muiden joukossa. Tulevaisuudessa Vihdin tapaisia suurseuroja tulee olemaan Suomessakin entistä enemmän. Markkinoille mahtuu osake- ja pelioikeuspelaajien lisäksi suuri määrä satunnaisharrastajia. Tässä asiassa suomalaisella golfilla on vielä opittavaa maailmalta. Kullo Golf Clubia markkinoitiin vielä muutama vuosi sitten kalliina luksuskenttänä. Siperia ja markkinavoimat opettivat perustajia, jotka olivat laatineet erittäin haavoittuvan yhtiöjärjestyksen. Kun vain pieni osa merkityistä osakkeista aktivoitiin, eivätkä passiivisten osakkeiden omistajat maksaneet vastiketta, teki kenttä vuosittain selvää tappiota. Markkinointitoimenpiteet ja uudet tuotteet ovat olleet aivan toisesta äärilaidasta. Kulloo lanseerasi keväällä 2008 lyhyet, jopa kuukauden mittaiset pelioikeudet huippuedullisin hinnoin. Myynti oli hurjaa ja kenttä heräsi toiminnallisesti uuteen loistoon. Jo aiemmin kentällä oli otettu käyttöön ns. kelluva greenfee-hinnoittelu. Kullon esimerkki ennakoi sitä, että markkinoilla tullaan näkemään vastaavia toimenpiteitä, vaikka ensisijaisena tavoitteena tässäkin on pitkällä juoksulla myydä osakkeita ja pelioikeuksia. Simon Robinson sai Sedu Koskiselta SK Golf Challengen voittoshekin.Parasta bägissä: Hybrdidit Hybrideitä on hehkutettu jo vuosia, mutta kaudella 2008 niiden suosio laajeni valtavasti. Hybridejä on entistä enemmän kaupan, ne ovat syrjäyttämässä radikaalisti pitkät raudat, osan pienistä puumailoistakin. Kun mailanvalmistajat oppivat vielä selkokielellä markkinoimaan hybridejä ja kertomaan mitä mikin maila vastaa, tullee hybrideiden suosio jatkumaan vielä pitkään. Lyömisen helppous ja mailojen kehittyvä ulkonäkö tekevät niistä merkittävän tekijän golfkaupan myynnille vuonna 2009.

PETTYMYKSET

Skandaalin ainesta: LPGA:n kielirasismi Naisten ykköskiertueen vaatimus odottaa pelaajilta hyvää englanninkielentaitoa palkintojenjakotilaisuuksissa ja median haastatteluissa nousi uutisotsikoihin ympäri maailman. LPGA sai aiheesta negatiivisen palauteryöpyn paitsi pelaajilta ja lajin faneilta, myös sponsoreilta ja lainsäätäjiltä. Lähinnä korealaispelaajiin kohdistuva painostus kielitaidon kehittämiseksi purettiinkin jo ennen sen käyttöönottoa. Vaatimuksen peruminen on taatusti kaikkien etu. Taloudellisessa puristuksessa oleva kiertue olisi aiheuttanut toimenpiteellä luultavasti vain hallaa itselleen. Kotimainen floppi: amatöörimaajoukkueet Suomen Golfliiton panostus maajoukkueiden menestymiseksi on suurta, vaikka monilla kilpailijamailla liikutellaan vieläkin isompia summia. Tulokset etenkin joukkuekisoissa ovat kuitenkin olleet viimeisten vuosien aikana surkeita. Syksyinen miesten 35. sija MM-kisoissa oli kaikkien aikojen heikoin. Naisten 25. sija ei sekään anna aihetta tuuletukseen. Vaikka pohjatyö tehdään seuroissa, pelaajien ja näiden henkilökohtaisten valmentajien välillä, kaivataan golfliittoon johtajuutta, joukkojen kasaajaa sekä visionääriä. Pian MM-kisojen jälkeen liitto tekikin odotetun ratkaisun palkkaamalla uuden päävalmentajan. Jatkossa suomalaisamatöörejä luotsaa ruotsalainen Staffan Johansson. Kotimaisten kuvioiden ulkopuolelta tulevalla riittää toivottavasti rohkeutta keskittää voimat ja tukirahat niihin pelaajiin, jotka todella ovat matkalla jonnekin. Elämäntapaurheilijoita on roikotettu maajoukkueryhmissä aivan liikaa. Puhutuin aihe: Osakehintojen kehitys Laskusuhdanne golfosakkeiden hinnoissa ei ole johtunut viimeisten vuosien aikana heikosta taloudellisesta tilanteesta, vaan lajin ja sen harrastamismahdollisuuksien murroksesta. Lähitulevaisuudessa matalapaine olettavasti jatkuu, eivätkä kasvavat jäsenmäärät juurikaan tilannetta helpota. Suomessa aktiivipelaajien sitoutuneisuus kenttiin on omistuksen tai pelioikeuteen liittyvän jäsenyyden kautta on ollut pitkään korkeimpia maailmassa. Mutta nykyään ihmiset pelaavat keskimääräin entistä vähemmän. Laji ja pelaamisen muodot kehittyvät väkisinkin. Harrastajille tarjotaan pelimahdollisuuksia edullisin hinnoin ja myös pienemmissä paketeissa, esimerkiksi lyhytaikaisten vuokrapelioikeuksien muodossa. Tulevaisuuden uhka: ”Liikaa luksusta” Laatuun kannattaa yleensä satsata, mutta liika on liikaa. Suomalainen golfkenttärakennus on viime vuosina painottunut ns. luksukseen, eli kalliiseen hintaluokkaan. Luksuskentistä ja niiden tarjonnasta on ollut selkeää ylitarjontaa. Tämä on pakottanut osan muuttamaan radikaalisti palveluitaan. Vastaavasti useat riisutut, huokeampia palveluita tarjoavat kentät menestyvät mainiosti. Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa on suuri tilaus pay&play -tyyppiselle golftarjonnalle. Ja vain sitä kautta lajille saadaan uusia harrastajia. Vuoden golftyperys: Ruissalon laivatykittäjä Humalapäissä, kaveripiirissä syntynyt ajatus pallojen lyömisestä Ruissalon kentän läheiseltä mökiltä kohti Ruotsin laivaa hakee hölmöydessään vertaansa. Onni onnettomuudessa oli, että pikkutytön päähän osunut pallo ei aiheuttanut vakavampaa vammaa. Golf nousi valtakunnallisesti otsikoihin tavalla, joka tuntui kohtuuttomalta koko lajia ja sen harrastajia kohtaan. GOLFPISTEEN JA GOLF DIGESTIN TOIMITUS TOIVOTTAA KAIKILLE RAUHALLISTA JOULUA JA ONNEKASTA ENSI VUOTTA!

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje