Minigolfissa kilpaillaan erilaisilla radoilla ja välineillä.
Väitän, että minigolf tunnetaan ihmisten mielissä leppoisana ajanvietteenä perheen tai kavereiden kesken. Pallo nyt vain koitetaan saada muutamalla lyönnillä reikään ja jatketaan seuraavalle väylälle, eli radalle, kuten lajissa kutsutaan. Maila sopii kaikille kätisyyteen katsomatta ja pallo on eräänlainen pyöreä kivi. Syvempi tarkastelu osoittaa, että minigolf paljon kaikkea muuta.
Planmeca Areena Helsingin Vuosaaressa sai 10-rataisen minigolfkentän ”talvisäilöön” Porvoon Kokonniemestä viime syksynä. Radat palaavat keväällä takaisin Porvoon täysimittaiselle kentälle. Lajia tosissaan harrastavat ovat päässeet pelaamaan läpi talven sisäolosuhteissa. Sunnuntaiset viikkokilpailut ovat keränneet tiiviin porukan yhteen.
”Kun olen tässä itse pelannut ja sisään on tullut golfareita, he ovat katsoneet suut auki, että mitäs tuossa on meneillään. Varmaan se näyttää sen verran erilaiselta, mitä monet ovat minigolfista ajatelleet”, sanoo Suomen minigolfmaajoukkueeseen kuuluva Greta Wedman.
Wedman toimii Planmeca Areenalla areenapäällikkönä. Minigolfista kilpailumielessä hän innostui yli kymmenen vuotta sitten. Lajin haastavuus ja monenlaiset elementit veivät mennessään.
Silmiinpistävä ero golfin puttiliikkeen ja minigolflyönnin välillä on leveämpi alkuasento ja reilusti pidempi saatto osuman jälkeen. Ero korostuu, jos minigolfarilla on käytössään pitkä maila. Lyönnin liikerata on erilainen, sillä minigolfissa palloon on tarkoitus laittaa usein sivukierrettä ja välineet poikkeavat paljon golfpallosta -ja putterista. Siksi palloa lyödään usein merkittävästi lujempaa kuin pisintäkään puttia. Lyönnin tempo on erilainen golfputtiin verrattuna, minkä vuoksi minigolflyönti ei näytä juuri lainkaan samanlaiselta kuin golfin putti.
Greta Wedmanin käyttämä minigolfmaila on Ben Sayersin vanha putteri, johon on lisätty kuminen osumapinta.
Minigolfmailan lavan osumapinta on kuminen. Jos lapa olisi samanlainen kuin golfputterissa, minigolfpallot eivät käyttäytyisi toivotunlaisesti. Kumisella osumapinnalla on myös helpompi tuottaa kierrettä palloon.
Minigolfpalloja on lukuisia erilaisia, ja niiden ominaispiirteet vaihtelevat suuresti. Pallojen koko, pintamateriaali, kovuus sekä nopeus- ja kimmoisuusominaisuudet poikkeavat toisistaan.
”Mulla on tässä kassissa ehkä kaksi kolmasosaa palloistani. Voi olla tilanteita, että 18-reikäisellä kentällä käyttää eri palloa joka radalla”, Wedman raottaa pallokassiaan, jossa on kymmeniä palloja.
”Kun tilasin yhden pallon vuosia sitten, niin halusin sen nopeuden olevan 15 senttimetriä. Eli, kun pallo tiputetaan tietyltä korkeudelta maahan, se pomppaa tuon verran ylöspäin. Käytännössä tuollainen pallo tulee pelatessa laidasta ulos eikä jää siihen kiinni”, Wedman selventää.
Neljä erilaista alustaa
Minigolfia pelataan neljällä erilaisella alustalla, joita ovat huopa, betoni, eterniitti ja MOS. Eterniitti on eri materiaaleista valmistettua kuitulevyä, mitä käytetään muun muassa talojen kattojen valmistuksessa. Minigolfissa eterniittiradat ovat yleensä lyhyimpiä ja niissä on enemmän esteitä ennen reikää. Pinnanmuodoiltaan ne ovat mäkisiä. Eterniittiratojen par-luku on yksi.
Viralliset minigolfkilpailut pelataan 18-reikäisellä radalla, joten eterniittialustalla paras tulos on 18, mikä ei ole lainkaan tavatonta. Yhden lyönnin merkitys on suuri, siten pallo, lyöntitekniikka ja pelistrategia tulee sopia kyseiselle radalle erinomaisesti.
Pallot näyttelevät minigolfissa merkittävää roolia. Joillain pelaajilla voi olla tuhat erilaista palloa käytössään.
MOS on lyhennys sanoista Minigolf Open Standard. Ratatyyppi on tuttu monista viihdekeskuksista, joihin on rakennettu minigolfkenttä. MOS-kilpailujen yleistyessä lajin sisällä on käyty keskustelua, onko se oikeaa minigolfia vai ei. Nykyään suurin osa minigolfareista näkee sen tasavertaisena pelialustana muiden joukossa.
Parhaat pelaajat tulevat Keski-Euroopasta
Minigolfin mahtimaa on Saksa, jonka pelaajia löytyy naisten ja miesten maailmanlistojen kärkipaikoilta. Itävallasta, Tsekistä, Sveitsistä ja Ruotsista tulee myös kovan luokan tekijöitä. Suomalaisia on murtautunut maailman top-10:een niin miehissä kuin naisissa. Muutama suomalainen miespelaaja on päässyt koviin Ruotsin ja Saksan pääsarjoihin.
”Pärjätäkseen pitää osata pelata erilaisilla radoilla ja alustoilla. Henkinen puoli on oltava myös kunnossa. Päivässä pelataan usein esimerkiksi viisi kierrosta ja isoimmissa kilpailuissa kierrosaika voi olla kaksi tuntia. Aamulla olosuhteet voivat olla ulkona ihan erilaiset mitä illalla, mikä vaikuttaa pallon käyttäytymiseen. Pelattava rata voi lämmetä kymmeniä asteita kovassa auringonpaisteessa, ja vaikka pallon saisi viritettyä haluttuun lämpötilaan, pitää pystyä sopeutumaan muihin pallon kulkuun vaikuttaviin seikkoihin. Siinä täytyy jaksaa painaa ja keskittyä jokaiseen lyöntiin”, Wedman sanoo.
Seuraavaksi minigolfmaajoukkue suuntaa Wedman mukanaan Latviaan PM-kilpailuihin. Pääsiäisenä pelattaviin kisoihin käytiin varsinkin miehissä tiukkaa kamppailua. Maajoukkueen päävalmentaja teki valinnat näyttöjen perusteella.
”Planmeca Areenalla harjoittelevat maajoukkuepelaajat treenaavat lajia useita kertoja viikossa. Lisäksi tehdään oheisharjoittelua, että jaksetaan pelata hyvin pitkien kisapäivien aikana. Maajoukkuetapahtumat ovat yleensä viikon tai kahden mittaisia rutistuksia.”
Nyt on käynyt viimeistään selväksi, että minigolf on reilusti muutakin kuin kesäajanviete jäätelötötterö kädessä. Virallisista minigolfsäännöistä sen verran, että sandaaleissa ei ole radalle asiaa. Sandaalipelit ovat siten täysin erilaiset mitä varsinainen minigolf.