Golfareiden määrä kääntyi Suomessa laskuun - Golfpiste.com

17.–24.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][30]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Golfareiden määrä kääntyi Suomessa laskuun

Golf Pirkkala on onnistunut monesta muusta seurasta poiketen edelleen kasvattamaan jäsenmääräänsä.

Golfarit lasketaan Golfliiton jäsenseurojen ilmoittamien jäsenmäärien mukaan. Elokuun lopussa suomalaisissa golfseuroissa oli yhteensä 142 757 jäsentä. Se on 1497 vähemmän kuin vuosi sitten.

Golfia on toki mahdollista harrastaa myös kuulumatta golfseuraan, mutta nämä harrastajat näyttelevät Suomessa edelleen erittäin pientä roolia.

Miehiä suomalaisissa golfseuroissa oli yhteensä 87 720 ja naisia 38 931. Junioripoikia
maassamme on 12 236 ja tyttöjä 3870. Viime vuoden lukuihin verrattuna tyttöjen määrä pieneni 269 ja poikien 283 pelaajalla. Golfaavien naisten määrä väheni 513 pelaajalla, kun miehissä kokonaisjäsenmäärän laskua oli 432.

Huolestuttavaa kehityksessä on etenkin se, että suhteellisesti eniten jäsenmäärä väheni nuorten kohdalla. Prosentuaalinen lasku nuorissa oli yli 3 prosenttia kuin aikuisissa se oli vain 0,5 prosenttia. Tulevaisuudessa aikuispelaajien määräkin tulee todennäköisesti laskemaan rankemmin, kun maamme golfkenttien selkärangan muodostava eläkeläisikäinen väestö ikääntyessään luopuu harrastuksesta.

”Pelaajamäärän väheneminen on huolestuttavaa, mutta noudattaa samaa trendiä kuin
muuallakin läntisessä maailmassa. Näkemykseni mukaan jatkossakin erityistä panostusta golfyhteisössä pitää kohdistaa golfin vasta-alkajien mukaan saamiseen ja jo aloittaneiden pelaajien huomioimiseen seuroissa”, toteaa Golfliiton toiminnanjohtaja Petri Peltoniemi.

”Vaikka junioreiden määrä edelleen laski, niin vähennys oli pienempi kuin edellisenä vuonna.
Seurojen ohjatussa toiminnassa olevien nuorten määrä puolestaan kasvoi, ja se osoittaa että monia asioita on tehty oikein. Vaikka Juniorigolfprojekti loppuu tänä vuonna, jää sen kautta luotu Juniorigolfohjelma elämään jatkossakin. Pallo on monella tapaa tässä seuroilla, mutta Golfliitto on mukana talkoissa tukemassa toimintaa”, hän jatkaa.

Golfliiton mukaan eräs merkittävä syy jäsenmäärän vähenemiseen on se, että neljän seuran toiminta loppui kuluvalla kaudella. W-Golf Mäntsälän, Himos Golfin, Laukanlampi Golfin ja Kuusvaara Golfin lopettamisen jälkeen yli 800 golfaria jäi ilman seuraa.

Selitys on ontuva, sillä tuskin on oletettavaa, että nämä pelaajat automaattisesti lopettivat harrastuksen, vaan pikemminkin etsivät itselleen pakon edessä uuden seuran.

Keski-Suomi ja Lounais-Suomi kasvoivat

Eniten jäsenmääräänsä onnistui kasvattamaan Golf Pirkkala, jonka riveihin liittyi kauden aikana 321 uutta jäsentä. Golfliiton kuudesta alueesta vain Keski-Suomen (kasvua 330 henkilöä) ja Lounais-Suomen (kasvua 236 henkilöä) alueilla jäsenmäärä on kasvussa.

Alueista suurin on Uusimaa, jonka 38 seurassa jäseniä on lähes 50 000. Suomen suurin seura kaudella 2014 on Vihti Golf 7538 jäsenellään, Hattula Golfissa on 3974 ja Revontuli Golfissa 3294 jäsentä.

Harrastajamäärän lasku on uhka lajille

Harrastajamäärän lasku on golfin suurimpia uhkakuvia tällä hetkellä. Alalla on seurattu huolestuneena myös hintakehitystä, joka osittain selittyy juuri kysynnän ja tarjonnan välisellä suhteella. Monella kentällä pelikierroksen keskihinta on painunut alemmaksi kilpailun koventuessa. Kehitys on golfille kaksiteräinen miekka: toisaalta edullisemmat hinnat houkuttelevat mukaan uusia harrastajia, toisaalta taas heikentävät kenttien kannattavuutta.

Osa kentistä on ollut valmis laskemaan hintojaan markkinatalouden oppien mukaisesti kysynnän laskiessa, osa kentistä puolestaan haluaisi pikemminkin hinata niitä ylös ainakin vieraspelaamisen osalta. Jälkimmäisellä kannalla on ollut ponnekkaasti esimerkiksi Suomen golfkenttien yhdistys (SKGY), joka ajaa golfkenttien ja osakkaiden asiaa ja puolustaa sitoutuneen pelaamisen mallia.

Toistaiseksi lappua ei ole luukulle jouduttu kentillä laittamaan, mutta tulevaisuudessa sekin skenaario häilyy uhkakuvissa.

Mauno Koivistolta opittua toteamusta ”Tarttis tehrä jotain” on toisteltu suomalaisessa golfkeskustelussa pitkään, mutta viimeistään jäsenmäärien lasku osoittaa, ettei aseita kehityksen suunnan muuttamiseen ole löytynyt.

Sami Sarpakunnas

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (15 kpl)

  • Joonas Kokkonen says:

    Sillä useammallakin Golfkentällä ja seuroissa ei ole tiedosteetu, että maailma muuttuu ja golfin sekä olosuhteiden tulisi kehittyä ja muuttua mukana. Kun täälläkin foorumin keskusteluja seuraa, niin monilla kentillä on erilaisia kiistoja, poliisitutkintoja, riitoja jne. käynnissä joka eittämättä johtaa siihen, että golfin maine on kärsinyt. Golfliiton pitäisi ottaa aktiivisempi ote jäsenseurojensa ja lajin kehityksessä ja nostaa goflin sekä sen harrastajien tietämystä, mainetta sekä profiilia, jotta saadaan uusia harrastajia ja kävijöitä golfkentille. Liian moni kenttä on. sulkeutunut (eli vanha jäärät ovat tehneet niistä jäsenistönrahoilla melkeimpä yksityisklubin, jonen vieraat eivät ole tervetulleita), greenfee hinnat ovat lähes 100€/kierros ja kenttien kunto sekä fasiliteeti ränsistyneitä. Vasta kun golfin maine sekä kustannukset saadaan vastaamaan päivän tilannetta voidaan edes ajatella jäsenistön/harrastajamäärien nousua.

  • Old Tom Morris says:

    Joonakselle Mikä mahtaisi mielestäni olla ratkaisu. Ongelmathan ovat, kuten itsekin sanoit, kaikkien tiedossa. Lisäksi olisi mielenkiintoista tietää, mitkä ovat näitä jääräkenttiä, jonne vieraat eivät ole tervetulleita.

  • Koonas Jokkonen says:

    vanhan jäärän vastakohta eli huutelee joka paikassa tätä samaa mantraa ja on vaatimassa itselleen kaiken lähes ilmaiseksi. Todennäköisesti pelaa superin lipuilla ja valittaa, että ette ole kenttiänne pitäneet kunnossa, en tule uudestaan byääääääää ja itkupotkuraivari tähän päälle.

  • Nissanilla ajava golfari says:

    Kommentti: Jutussa mainittu SGKY on edelleen pieni muutaman ei niin merkittävän kenttäyhtiön kerho, joka ajaa kenttien etujen sijaan pienen piirin osakkeenomistajien etua (hinnat ylös ja köyhät pois kentiltä). Tällä haetaan osakkeiden arvoa taas ylöspäin. Puheet keinotekoisesti nostetuista ”oikeista” hinnoista ovat täysin käsittämättömiä. Kyllä meillä markkinataloudessa eläville markkinat ja kuluttajat määrittelevät oikean hinnan pelaamiselle jatkossakin. Vanhat ajat eivät tule takaisin. Pelaamisen on pysyttävä jatkossakin kaikille halpana ja helppona. Osakkeenomistajat pitäkööt parempaa huolto kentistä ja rakennuksista vastikkeita nostamalla. Omasta omaisuudestaan on pidettävä huolta, kyllä minäkin tuohon Nissanin paskaan vaihdan öljyt kerran vuodessa, OMALLA rahalla. Pelaajamäärien nostamiseen muutama faktamainen teesi: 1. Edullinen pelaaminen on jatkossakin oltava mahdollista. Pysykäämme siis jatkossakin markkinataloudessa. Kuluttaja pelaa jatkossakin siellä, missä se on edullista ja mukavaa. 2. Elitistinen imago on lopullisesti rikottava tavalla tai toisella. Liiton rooli on tässä merkittävä (viestintä, markkinointi, julkisuuskuva rahalla kuntoon) saadaksemme isot massat kiinnostumaan golfista. Myös julkisuuskuvahäiriköt on saatava jotenkin kuriin: Keimolan ja Kotojärven tapaiset golfin häpeäpilkut, händärihuijarit yms. viime aikojen paskaskandaalit. Liiton otettava vahvempaa roolia myös tämäntyyppisissä kurinpidollisissa asioissa.

  • Klubigolfari says:

    Eivät nämä lopettaneiden seurojen jäsenet/pelaajat ole myyneet mailojansa ja alkaneet harrastamaan pitsinnypläystä. Esim. Jämsään (Himos)tuli 18 reikäinen kenttä vanhan viereen ja siellä pelataan nykyisin. Ihan sama juttu kävi aikanaan Kuusamossa kun vanha Ruka laitettiin pakettiin. Siirryttiin sielläkin lähemmäs keskustaa 18 reikäiselle ja en tunne yhtään tuttua joka olisi lopettanut Kuusamossa. Lisäksi muutamat tuttuni lopettaneilta kentiltä ovat kertoneet, että ollaan siirrytty lähiseurojen jäseniksi tai etäjäsenet ovat siirtyneet omien asuinpaikkojensa kentille.

  • Klubituuppari says:

    Himos golf ry vaan kuopattiin ja uuden kentän mukana tehtiin Himos-Patalahti golf ry. Osa pelaajista siirtyi muualle mutta suurin osa uuteen seuraan. Jopa uusiakin jäseniä on tullut. Lieneekö hinnoittelun ansiosta. Jäsenmaksu 55e /vuosi eikä liittymismaksua. Muuten supergolfin lippuja halvemmalla pääsee kun tarkkailee klubien greenfee tarjouksia.

  • rahamies says:

    Nyt olisi golfliitolla tilaisuus palkata jonkun siellä toimivan tutun tuttu, vaikka jäsenhankinta-johtajaksi sellaisella 8 tonnin vapaa autoetu palkalla, eiköhän sillä saataisi johtavat narsistit golfliiton johtoa lipomaan ja laittamaan olemassa olevat jäsenet maksamaan kaiken tuon roskan. Nythän varmaan monissa golfkerhoissa mietitään talouden ollessa kuralla, mistäkö saataisiin uusia jäseniä jotta pystytään paikkaamaan tulevan kauden 2015 0,5 miljoonan vaje ! Samaa huonoa laatua tietysti tarjotaan, mutta lypsettäviä tarvitaan, pätee seuroihin ja liittoon.

  • Jyrki Leskinen says:

    Pallo junioriprojektissa on seuroilla, mutta golfliitto on talkoissa tukemassa seuroja. Missä hiton talkoissa, buhaha! Herra Peltosieni ja muut liiton alipalkatut työntekijät ovat talkoohommissa liikkeellä, sillä palkat ovat nykyään pojilla niin mitättömät. Uskomatonta skeidaa tulle noiden kavereiden suusta. Junioriprojekteihin on palkattu juniorijohtajaa ja projektijohtajaa sun muuta puliveivaria, mutta tulokset sen kuin huononee. Tässä on se paljon keskusteltu tulosvastuu. Tehdäänpä kokeiluluontoinen ratkaisu ja pistetään kaikki junioritoiminnassa olevat liiton ukot pihalle ja laiteaan se raha seurojen junioritoiminnan tukemiseen ja katsotaan kääntyykö juniorimäärät kasvuun. Tätä ikuisesti odotellen…

  • Autoton says:

    Kiva että vaihdat omalla kustannuksella öljyt – oletko ajatellut ”vuokrata” kinneriäsi puoleen hintaan omakustannuksista tuntemattomille. Sehän olisi ”markkinataloutta ” parhaimmillaan, niinkuin osakkaat nyt joutuvat sponsoroimaan kaikenmaailman ”markkinatalouteen” viittavia RISAPERSEITÄ.

  • Tartteis tehrä jotain says:

    Supergolf ja HKR Akateemyhän on tekemässä asialle jotain. Kohta Vihdin, Hattulan jne etäseurojen jäsenmäärät muuttuu alemmas. Vantaan golfpuistoon on mielekästä liittyä, jos hintataso on sidettävä. Superin jäsennaksu muutama päiväpelioikeus ja kas oletkin Vantaan kolhvipuiston jäsen. Miksi maksaa liikaa niinkauan kun SGKY, liitto PGa ja muut elurit suojaa vaan omaa persettään !!

  • Joonas Kokkonen says:

    Surullisia esimerkkejä tästä ovat vaikkapa Kotojärvi, Sartfvik ja Keimola. Parannus ja korjaukseksi ehdoran aviinra keskusrelua ha vaikkapa 20€ tutustumis- tai pelimaksu mahdollisuutta. Lisäksi jos/kun klubilla tapaamme nuoren tai vieraspelaaja, niin teemme kaikkemme että hän tuntee olonsa tervetulleeksi ja hyväksi.

  • Nissanilla ajava golfari says:

    En ole ajatellut ehdotustasi alennusmyynnistä, älykkyysosamääräni lienee kuitenkin yli 70, joten järkeni riittää sille että ottaisin Nissanille tuottoa kohtuullisesti kilpailutilanteen huomioonottaen. Jos tuote ei sillä hintaa kelpaa, en lähtisi alennusmyyntiin, vaan möisin autoni vaikka Afrikkaan. Sille en tosin voi mitään, että te autottomat jatkuvasti myytte/vuokraatte pelioikeuksianne puoli-ilmaiseksi. Eikä Markkinat salli kovempia hintoja ? Onko tuote kunnossa ? Miksi teette jatkuvasti huonoja päätöksiä ? Voin vastata puolestasi: Elämme markkinataloudessa ja pitkässä juoksussa hinnan määrittää kuluttuja ja sen mukaan on omakin tuote hinnoiteltava. Tai kauppa ei käy. Piste.

  • piilotti says:

    Alkaisi porukalla olla aikaa pelata ja eika kierroshitaudet haittaisi, jos kaikki golfista kiinnostuneet paasis finnairille toihin. Ei tyo hairitsisi harrastusta ja golfmatkailu ei rasittaisi lompakkoa.

  • Nissanistille says:

    Senpätakia klubit voisikin sulkea muilta paitsi omistajilta ja heidän vierailtaan. Suurimmassa osassa se nostaisi muutamalla kympillä vastiketta. parasat kuitenkin olisi se että olisi tilaa itse pelata ja viedä omia vieraita, ilman että markkinatalousmiehiä pitäisi sponsoroida tai myydä osakkeet ahvrikkaan… joka sekin tulee tapahtumaan monella klubilla, ja missäs senjälkeen pelaat.

  • Pian entinen golfari says:

    Tätä samaa jankutusta on ollut jo pari vuotta. Eletään utopiassa ja itketään rahapulaa. Jotka haluavat sulkea seuransa, niin siitä vaan, mutta älkää vinkuko väkipakoa kun vastikkeenne nousevat. Ne jotka kaipaavat ulkopuolista rahaa, sovittakoon tuotteensa kysynnän mukaan. 80-100 Euron greenfeetä maksan jotta pääsen pelaamaan hienoilla kentillä talviaikaan kun vaihtoehdot ovat vähissä. Suomen kentillä en ole sitä valmis koskaan maksamaan kun voin pelata omalla kentällä jo maksetullavastikkeella. Mieluummin osatan uuden wedgen kuin maksan siitä hyvästä että pääsen epäedullisena aikana pelaamaan jotain kuppaista savikenttää ja kokemaan itseni ns lokiksi. Olen joskus erehtynyt näitä kokeilemaan (Keimola, Tali ym tulee heti mieleen), mutta en enää. Meidän kentällä suunniteltiin uusien jäsenien houkuttelemiseksi rakentaa uutta kallista kaikille avointa Par3 kenttää. Vanhukset kun vähenevät nopeammin kuin uusia jäseniä tulee. Vastike olisi noussut 20%. Ei mennyt onneksi läpi, koska kohonnut vastike olisi todennäköisestii karkoittanut enemmän jäseniä kuin olisi houkutellut uusia. Muutenkin outo logiikka. Jos jäsenkato uhkaa nostaa vastiketta niin nostetaan sitä vielä enemmän? Aikamoinen jäsenkato saa käydä että vastike nousisi yhtä paljon. Kumpi on parempi vaihtoeho vanhalle jäsenelle; korkea vastike ja kenttä aina tukossa vai sama korkea vastike ja aina tilaa?