26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Finnish Tour-kausi päätökseen Nordcenterissa

"Sunny" on löytänyt syysvireen.

Viimeinen päivä Karjaan lähistössä sijaitsevalla Nordcenterilla valkeni selkeänä. Kaksi aiempaa päivää vesisateesta nauttinut kenttä osoitti kuivumisen merkkejä ja pelikeli oli aiempia päiviä leppoisampi. Voittotaistoon starttasi miesten puolella kärjestä Tuomas Sistonen (-4), joka sai ryhmäänsä Thomas Sundströmin (-3) ja Ari Savolaisen (-2) Thomas Sundström käänsi peli edukseen, ja pääsi viimeiselle väylälle lyönnin johtoasemassa. Onnistunut birdie-putti sinetöi Sundströmin kauden ensimmäisen FT-voittonsa yhteistuloksella -5. Toiseksi jäi upean viikon pelannut Tuomas Sistonen kahden lyönnin turvin. ”Upea asetelma oli ennen viimeistä kierrosta. Sain pelin lähtemään hyvin liikkelle alun muutamalla birdiellä. Takaysillä sähläsin muutaman avauksen, ja Tuomaksen tehdessä hyviä lähipelipelastuksia alkoi omakin ajatus vaeltaa. Viimeisellä viheriöllä katselin jo taakse, että josko tässä kaatosateessa joudutaan vielä uusimaan. Hyvä birdie-upotus kuitenkin varmisti voiton”, hekumoi tuore voittaja. Jani Perttilän sijoittuessa jaetulle 16.sijalle varmistui Joonas Granbergin ranking-voitto. Turkulainen tulee kuittaamaan vuodeksi käyttöön Hondan hybridiauton. Naisten puolella pitkä ja märkä kenttä heikensi tulostasoa. Viimeisenä päivänä nähtiin kuitenkin tulosten osalta selkeä ryhtiliike. Voittoon pelasi EGS:n Matilda Castren tuloksella +7 (76,75,72), joka jätti taakseen Anne Hakulan kolmen lyönnin turvin. Ranking-voitto suuntasi Kuopioon. Marika Voss ja Elina Nummenpää lähtivät viimeiseen päivään lyönti eroa toisiinsa. Mikäli Nummenpää olisi onnistunut pitämään Vossin takanaan, olisi kokonaiskilpailun voitto todennäköisesti matkannut eri osoitteeseen. Tarina Golfin Marika Voss löysi kuitenkin jälleen vireen kun sitä eniten tarvitsi pelaten viimeisen kierroksen ihannetulokseen (72) ja nousten kolmannelle sijalle, sekä tourin pistekunigattareksi. Kolmeen viimeiseen kilpailuun lähdettäessä ei voinut Marika unelmoidakkaan koko tourin voittamisesta. Viimeiset kolme kilpailua tuottivat kaksi voittoa ja yhden pronssimitalin. ”En olisi millään uskonut tämän tapahtuvan Nordcenterissä. Kolme aika rankkaa viikkoa on takana ja sain unelmien lopetuksen kauteen. Voitot ja ranking-voitto ehdottomasti nostavat itseluottamusta. Ensi vuonna voisi aloittaa hyvin pelaamisen jo heti alkuvuodesta. Siihen voisi auttaa mikäli pääsisi talven aikana edes jonkin verran harjoittelemaan ulkomaille, hallissa lyöminen ei ole golfarin kannalta paras tapa valmistautua kauteen”, unelmoi kuopiolainen. Nikke Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje