Esa Mäkinen saattaa olla maailmanennätysmies pelattujen golfmaiden määrässä. Ainakaan Golf Digestin paljon tietävä kansainvälinen verkosto ei ole kuullut vastaavasta sankarista. Mäkinen ylitti syyskuussa historiallisesti 100:n maan rajan tehtyään Visa Pekkarisen (73 maata pelattuna) Jouni Asikaisen (79) ja Martti Kenkkilän (68) kanssa kenttien bongausmatkan Kazaksthanin, Kyrgystaniiin sekä Uzbekistaniin. Kun Esa Mäkinen vietti heinäkuussa 50-vuotissynttäreitään Tahkovuorella, hän sai ystäviltään lahjaksi !!!, junamatkan Moskovasta Siperian äärilaitaan asti. Matkaa yhteen suuntaan on noin 9000 kilometriä ja se kestää kaksi viikkoa. Ajatus kaiketi oli, että ainakaan tämän matkan aikana Mäkinen ei pystyisi lisäämään pelattujen maiden määrää. Väärin meni. Mäkinen lähti matkaan, jota ennen hän oli kuullut Asko Arkkolalta, että Mongoliassa, maan pääkaupungissa Ulan Batorissa on kenttä. Ongemana oli vain se, että Mäkisen piti tätä peliä varten poiketa 500 kilometriä etelään junareitiltä. Tähän pieneen uhraukseen ( siis 1000 kilometriä) Mäkinen tapojensa mukaan näki hieman vaivaa ja sinnikäällä yhteydenotolla sai kuljetukset sekä pelit järjestymään. Tiistaina iltapäivällä tuli kännykkään viesti. ”Terveiset Mongoliasta. Maa bongattu. Välitätkö Arkkolan Askolle kiitokset upeasta vinkistä. T: Esa. Golfpiste ja Golf Digest onnittelevat lämpimästi. Viestissä ei ollut tulosta eikä tarkempaa luonnehdintaa kentästä. Asiasta lisää seuraavassa Golf Digestissa marraskuun lopulla. Teemu Tyry
Esa Mäkinen, 103:n golfmaan mies(Kuva Antti Luukkonen)