16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Dodt uran avausvoittoon Intian ET-turnauksessa

Jeev-Milkha Singh on kotiyleisön suurin suosikki New Delhin turnauksessa. © Getty Images

Andrew Dodtin kantti kesti lopulta parhaiten New Delhin kisan lopputiimellyksessä.  &copy Getty Images Viimeisen reiän birdie osoittautui Andrew Dodtille kaikkein arvokkaimmaksi, hänen saalistettuaan voiton New Delhissä pelatussa Avantha Mastersissa. Voitto oli vuodesta 2007 lähtien ammattilaisstatuksella pelanneen Dodtin ensimmäinen Euroopan Tourilla ja ylipäätään ammattilaisena. Kaikkiaan seitsemän pelaajaa jakoi kisan johdon finaalikierroksen alla. Kun kärjessä kukaan ei intoutunut varsinaiseen superpeliin, alkoi uusinnan mahdollisuus kierroksen edetessä näyttää yhä todennäköisemmältä. Johtopaikka vaihtuikin sunnuntaina vinhaan tahtiin. Kun sittemmin pelaaja yksi toisensa jälkeen hyytyi kalkkiviivoilla menettäen mahdollisuutensa voittoon tai uusintaan, ei 24-vuotiaan australialaisen menestystä voinut estää mikään. Päätöspäivän tulos 68 lyöntiä vei Dodtin kokonaistulokseen 274, joka on 14 alle DLF Golf & Country Clubin kentän parin. Kun 18:ntena kolmen kierroksen jälkeen ollut Richard Finch (-13) tuli maaliin tuliaisinaan päivän kovin tulos (66), alettiin hänelle jo silmäillä voittajan viittaa harteilleen. Pitkään pelinsä kanssa hieman pihalla ollut Finch sai kuitenkin myöhemmin huomata, että Dodt oli tärkeällä hetkellä horjumaton. Dodt oli tehnyt ulosmenossa kolme birdietä nousten samalla yhdeksi kuumimmaksi voittajaehdokkaaksi. Sisääntulon toisella tullut bogi tuntui tiukassa paikassa kirvelevältä, mutta kolme viimeistä reikää nuori aussi selvitti tyylikkäästi. Birdiet 16:lla ja 18:lla olivat turnauksen voiton kannalta ne ratkaisevat reiät. Hieman työtä joutui toki Dodtkin tekemään voittonsa eteen viimeisellä reiällä. Toinen lyönti par-viitosella meni griiniä aavistuksen korkeammalla olleeseen takabunkkeriin. Itse bunkkeri ei ollut vaikea, mutta liian rullaavan lyönnin mahdollisuus jännittävässä paikassa pieneen alamäkeen oli kuitenkin suuri. Dodt osoitti lopulta hermojensa hyvää hallintaa lyömällä pallonsa lipun viereen, josta birdie oli enää vain muodollisuus. Ilman muutamaa sisääntulon helppoa virhettä David Drysdalekin olisi voinut yltää vaikka mihin...  &copy Getty ImagesLanen ennätysmahdollisuus lipui ohi Omat mahdollisuutensa voittoon tai uusintaan oli sisääntulossa monellakin. Veteraani Barry Lane (-12) olisi edes tavallisella puttipelillä ollut sunnuntaina hyvin lähellä voittoa, mutta ET:n tasolla menestyäkseen ei kovin montaa alle kaksimetristä puttia sovi lyödä ohi. Lane olisi mahdollisen voittonsa myötä tehnyt historiaa kiertueen kaikkien aikojen vanhimpana voittajana – se olisi ollut hieno kruunu ammattilaiseksi jo 16-vuotiaana siirtyneen englantilaisen pitkälle uralle. Lane täyttää myöhemmin tänä vuonna 50 vuotta ja siirtyy kesällä Senior Tourin kirjoihin. Euroopan Tourin iäkkäimmän voittajan titteliä kantaa jatkossakin Des Smyth, joka voitti 48-vuotiaana Madeira Islands Openin yhdeksän vuotta sitten. Dodtin viimeinen uhka voitolle oli Richard Bland, jonka vasemmalle suuntautunut avaus 18:lla meni niin lähelle puuta, ettei kunnolliseen jatkolyöntiin ollut tilaa. Bland olisi vielä birdiellä venynyt uusintaan, mutta kisan viimeisenä pelaajana kentällä ollut britti joutui tyytymään bogiin. Lanen ja Blandin ohella kolmannen sijan jakoivat David Drysdale sekä lauantaina kenttäennätyksen tehnyt Tetsuji Hiratsuka. Tähän saakka lähinnä Aasian Tourilla pelannut Dodt on Euroopan Tourin tuorein jäsen saatuaan kiertueen rinnakkaisjäsenyyden vasta viime viikolla. Jatkossa Dodtin kalenteri on menossa uuden tarkastelun alle, sillä hän saa voittonsa myötä kahden vuoden automaattisen pelioikeuden ET:lle tämän kauden jatkeeksi. New Delhistä 250 000 euroa tienanneen Dodtin paras sijoitus Euroopan Tourilla ennen Intian kisaa oli viime vuoden yhdeksäs sija Singapore Openissa. Tässä vaiheessa kautta Avantha Mastersin voitto nostaa hänet luonnollisesti kymmenen parhaan joukkoon ET:n ansiolistalla, myös maailmanlistan nykyinen sijoitus 195:s tulee kohenemaan maanantaina selvästi. Tulevalla viikolla Euroopan Tourilla ei ole kilpailua, sillä Arizonassa pelataan kauden ensimmäinen WGC-sarjan turnaus. Keskiviikkona käynnistyvässä Match Play Championshipissä on koolla koko maailman eliitti. Andrew Dodt pähkinänkuoressa: Syntymäpaikka: Queensland, Australia Kotipaikka: Gatton, Australia Ikä: 24 Ammattilaiseksi: 2007 Aasian ja Euroopan Tourin jäsen Voitot Euroopan Tourilla: 1 Marko Kuivasaari

Huipputasainen Avantha Masters k&#228,y vedonly&#246,j&#228,n painajaisesta

Darren Beck on myös yksi Avantha Mastersin lukuisista voittajaehdokkaista.  &copy Getty Images Jos olit ajatellut sijoittaa muutaman euron veikataksesi sunnuntaina Avantha Mastersin voittajaa, on tarpeetonta tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Kisa on niin poikkeuksellisen tasainen, että paras veikkaus lienee tässä vaiheessa play off. Toki karkulaiselle on aina tilaa näyttämöllä, jos vaikka joku Tetsuji Hiratsukan toisella kierroksella tekemän kenttäennätyksen (62) vielä innostuisi rikkomaan. Aika näyttää. Kisan kärkipaikkaa jakaa kolmen kierroksen jälkeen seitsemän pelaajaa, joista selvästi kokenein ja menestynein on myöhemmin tänä vuonna Senior Tourin kirjoihin siirtyvä Barry Lane. Britillä oli loistava tilaisuus viimeisellä griinillä kaapata itselleen yksin kisan paalupaikka, mutta hän sortui kolmeen puttiin. Tuloksen 71 pelannut Lane oli päiväänsä kuitenkin tyytyväinen, säilyttäen edelleen mahdollisuudet tulla kaikkien aikojen vanhimmaksi voittajaksi Euroopan Tourilla. ”Pelasin upeasti tänään, hieno päivä. Tosin en upottanut kunnon puttia kuin vasta 15:llä. Vaimoni määräsikin minut kierroksen jälkeen puttiharjoituksiin”, Lane sanoi lehdistölle. Lanea, jos jotakin voi huoletta kutsua ”vanhan liiton pelaajaksi”. Tänä vuonna 50 vuotta täyttävän pelaajan ensimmäiset turnausmerkinnät löytyvät jo vuoden 1982 kohdalta. Tuolloin ET:n ansiolistalla 155:nneksi sijoittunut Lane tienasi kaudestaan 422 puntaa. Ammattilaisstatuksen hän sai vuonna 1976. Richard Bland teki lauantaina vakuuttavan nousun kärkeen, vaikkei pitänyt peliään kauniina.  &copy Getty Images Tulosluettelon parhaat nousijat lauantaina olivat Fredrik Andersson-Hed sekä Richard Bland, jotka löivät tuloksen 66. Kumpikin mahtui vielä kisan puolivälissä niukasti 20 parhaan joukkoon. ”Tuntuu oudolta että pelasin tänään 66. Välillä kun tuntui siltä, etten ollenkaan pelaa hyvin”, Bland sanoi. ”Minusta vaikutti että pelikaverini pelasivat paremmin, mutta ainoastaan minä sain aikaan hyvän tuloksen. Joskus onnistunut lopputulos ei vain synny kovin kauniilla tavalla.” Lanen, Blandin ja Andersson-Hedin lisäksi kärkipaikkaa jakavat kenttäennätyksen tehnyt Hiratsuka, Darren Beck, Yih-Shin Chan sekä intialaisyllättäjä Rahil Gangjee, yhteistuloksellaan -10. Yhteensä 16 kilpailijaa on kahden lyönnin sisällä kärjestä, heidän joukossaan myös Avantha Mastersin tunnetuin pelaaja Darren Clarke (-9), joka tuhri lauantaina kolme viimeistä reikää kolme yli. Marko Kuivasaari

Veteraani Lane viihtyy hyvin New Delhin v&#228,ylill&#228,

<b>Barry ja Camilla Lane näyttävät löytäneen toimivan reseptin New Delhissä.</b>  &copy Getty Images”> Pitkästä aikaa nimensä ET:n turnauksen kärkeen hinanneen <b>Barry Lanen</b> (-10) peli sujuu New Delhissä. Kierrokset 67-67 ovat olleet parasta antia kisassa, jonka toinen kierros pelataan DLF Golf & Country Clubin ylle hiipineen ukkosrintaman vuoksi loppuun vasta lauantai-aamuna. Myös Lanen kanssa johtopaikan jakavat <b>John Parry</b> sekä <b>Yih-Shin Chan</b> pelaavat lauantaina kesken jääneestä kierroksestaan vielä yhden reiän. Lyönnin päästä kärjestä olevat <b>Darren Beck, Andrew Dodt, David Drysdale</b> sekä <b>Chih-Bing Lam</b> jakavat neljännen sijan. Heistä kukin ehti saada toisen kierroksensa loppuun ennen sään heikkenemistä. Lane ei ole viime aikoina suuremmit otsikoissa paistatellut – viimeisen kahden vuoden ajalta hänen tilastoistaan löytyy vain kaksi sijoitusta 30 parhaan joukkoon Euroopan Tourin kisoissa. Hän on kuitenkin säilyttänyt pelioikeutensa vanhan mantereen ykköskiertueella uratienestisäännön avulla. Kesäkuussa Lanen on määrä siirtyä Senior Tourille, kun ikämieskiertueelle vaadittava minimi-ikä tulee britille täyteen. Lane on voittanut Euroopan Tourilla viimeksi vuonna 2004, jolloin hän oli British Mastersin ykkönen. Tätä oli edeltänyt kymmenen vuoden voitoton jakso. Kaikkiaan Lanella on plakkarissaan viisi ET-voittoa. <img decoding=

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje