16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Chowrasia kotiyleisön riemuksi Indian Mastersin voittoon

S.S.P Chowrasiasta tuli kautta aikain kolmas Euroopan Tourilla voittanut intialaispelaaja. © Getty Images

Jo etukäteen pidettiin mahdollisena, että voittokamppailuun saattaisi Delhissä yltää intialainen pelaaja. Menestyjän paineita oltiin kuitenkin luomassa lähinnä Intian ensimmäiselle ET-kilpailun voittajalle Arjun Atwalille ja Jyoti Randhawalle. Randhawa olikin torstain jälkeen johdossa, pelaten jo silloin koko kilpailun parhaan kierroksen, 65, mutta hiipui lopulta sijalle 22. Atwal oli sen sijaan ennen päätöskierrosta viidentenä, mutta sunnuntain 76 lyöntiä pudotti hänetkin viidenneksitoista. Chowrasia oli lauantain jälkeen kaksi lyöntiä johdossa ollutta Raphaël Jacquelinia jäljessä, mutta hankki lopulta itse samanlaisen voittomarginaalin toiseksi tulleeseen Damien McGraneen. Espanjan José Manuel Lara oli kolmas. Voittaja aloitti päivän kierroksensa hyvin. Neljällä ensimmäisellä reiällä hän teki kolme birdietä, mutta jatkossa birdietehtailu tasaantui hieman. ”Tarkoitukseni oli kierroksen hyvän alun jälkeen pysytellä vain rauhallisena”, Chowrasia sanoi. Takaysi sujuikin yhtä birdietä lukuun ottamatta par-tahdissa. S.S.P Chowrasia, kuten hän itsensä julkisuudessa mieluiten esittelee, aloitti golfharrastuksensa caddietehtävien myötä Royal Calcutta Golf Clubilla. Pelaajan isä työskenteli samalla kentällä kentänhoitajana. 29-vuotias intialainen ansaitsi voittonsa ansiosta kortin Euroopan Tourille aina kauden 2010 loppuun asti. Lehdistötilaisuudessa Chowrasia ei kuitenkaan ollut oikein varma jatkosuunnitelmiensa suhteen. ”En olisi ikinä uskonut, että pelaisin joskus kotimaassani tätä turnausta. Vielä on silti epäselvää, mitä tulevaisuuteni pelaajana tuo tullessaan. Pyrkimykseni on kuitenkin pelata jatkossa enimmäkseen Aasiassa ja Euroopassa”, hän kertoi. Myös kakkoseksi sijoittunut McGrane kehui Chowrasian suoritusta. ”Olisin mielelläni voittanut tämän kilpailun, mutta on silti hienoa, että intialainen pelaaja voitti kotikilpailun. Tämä on hyväksi koko maan golfin tulevaisuudelle, ja samalla Euroopan Tourin tulevaisuudelle Intiassa.”

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje