16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Ballesteroksen tila heikentynyt

Seve Ballesteroksen terveydentila on vakava. © Getty Images

Viisinkertaisen major-voittajan Seve Ballesteroksen neurologinen tila on tähden perheen julkaiseman tiedotteen mukaan muuttunut nopeasti huonompaan suuntaan. Lyhyessä tiedotteessa luvataan kertoa Ballesteroksen terveydentilaa koskevat muutokset, heti kun niitä mahdollisesti ilmenee.

Espanjalainen golfikoni menetti vuonna 2008 tajuntansa Madridin lentokentällä. Tutkimuksissa Ballesterokselta löydettiin aivokasvain, jonka seurauksena hänelle jouduttiin tekemään neljä leikkausta.

54-vuotias Ballesteros voitti urallaan 87 turnausta, näistä merkittävimpinä kolme British Openia ja kaksi Mastersia. Euroopan kiertueella voittoja kertyi 50.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje