16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Audi Golf Tour päättyi Niko Helinin juhliin

Niko Helin (vas.) voitti Audi Tourin kokonaisrankingin. Petri Lehto oli finaalin kakkonen ja rankingin kolmonen.

Kauden 2008 Audi Golf Tour sai arvoisensa voittajan, kun koko kauden loistavasti pelannut Kytäjä Golfin Niko Helin kruunattiin kokonaisrankingin ykköseksi Portugalin Camporealissa. Finaalissa kolmanneksi sijoittunut Helin pelasi kauden aikana seitsemän Audi Tour -osakilpailua ja sijoittui huonoimmillaan viidenneksi! Kierroskeskiarvoksi pelaamillaan kahdeksalla kierroksella (finaalissa kaksi kierrosta) Niko Helin sai erinomaisen 75,0 (keskiarvoa heikentää lyönnillä finaalin myrskyssä pelattu 82, ainoa kahdeksankympin ylitys kauden kilpailuissa). Mahtava osoitus Helinin pelin tasosta ja varmuudesta. ”Tämä on ollut hieno kausi minulle. Audi Tourin voiton lisäksi voitin Kytäjän klubimestaruuden ja olin MID Tourin pisteissä kolmas”, Helin kertoi.”Audi Tourilla olen ollut mukana alusta saakka ja joka vuosi myös finaalissa. Sijoitukset ovat olleet aivan kärjen tuntumassa, mutta tämä oli ensimmäinen kokonaisvoittoni ja se tuntuukin todella hyvältä”, Helin analysoi. ”On todella hienoa nähdä Tourin laajentuvan. Tänäkin vuonna uusia nimiä on noussut kärkitaisteluihin mukaan, se laajentaa tasoa ja entisestään parantaa Tourin kiinnostavuutta”, Helin arvioi. Rankingvoitto oli lopulta tiukassa, sillä Tawastin Marko Helén jäi vajaan kolmenkymmenen pisteen päähän. Helén olisi voittanut rankingin, mikäli olisi ollut finaalissa Helinin edellä. Helén jäi kuitenkin Helinistä viisi lyöntiä ollen neljäs. Audi Tourin finaalin voitti tuloksella 152 (78-74, +8) St. Laurence Golfin Leo Savonen, joka nosti saavutuksen uransa parhaaksi. ”Olin tänä vuonna MID Tourin reikäpelimestaruuskisoissa SM-pronssilla, mutta nostan tämän voiton kuitenkin sen edelle. Audi Tourilla pelaa paljon todella kovia pelimiehiä, joten heidän nujertamisensa lyöntipelissä on minulle kova juttu”, Savonen kertoi voittopuheessaan. Voitto nosti Savosen rankingissa neljänneksi. Finaalin kakkoseksi ja rankingin kolmanneksi pelasi HGK:n Petri Lehto, joka hävisi finaalissa Savoselle kaksi lyöntiä. Olosuhteet Camporealin muutenkin haastavalla kentällä olivat erityisesti ensimmäisenä päivänä lähes brutaalit myrskytuulen johdosta. Tulostaso jäikin paperilla vaatimattomaksi, mutta oli olosuhteisiin nähden varsin hyvä. Rankingin viides oli Jarkko Jääskeläinen, jonka finaali meni penkin alle. Kaiken kaikkiaan Audi Tourin finaalimatka oli jälleen erittäin onnistunut. Mukana oli 19 pelaajaa, sekä 9 edustajaa järjestäjän, sponsorien ja TV-ryhmän taholta. Kentistä parhaimpina pelaajat pitivät mahtavaa Praia D’el Reitä sekä kahden vuoden päästä ET:n kisaa ”houstaavaa” Golden Eaglea. Kisakenttää Camporealia pidettiin haastavana kenttänä, jonka layoutissa oli muutamia ongelmakohtia. Hotelli Westin Camporeal oli loistava ja säät (tuulesta huolimatta) suosivat. Ensi vuoden finaalipaikkaa alettiin saman tien miettiä. Se tullaan ratkaisemaan, samoin kuin finaalin ajankohta, hyvissä ajoin ennen ensi vuoden Tourin alkamista. Joka tapauksessa finaali pidetään jälleen Lissabonin alueella. Ensi vuoden kotimaiset kisakentät julkaistaan alkuvuodesta. Jo nyt Golfpisteeseen on satanut eri kentiltä pyyntöjä Audi Tourin pitämisestä heidän kentillään. Tourin imago on siis enemmän kuin kohdallaan.

Audi Tour kotisivu

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje