16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Aprilliuutisen voittajat arvottiin

Hattula Golf siirtyy Golfpisteen omistukseen. Kenttä laajenee 18 reikäiseksi laaditun suunnitelman mukaan vuoteen 2015 mennessä.

Hattula

Golfpisteen aprillipäivän uutistarjonnassa oli kaksi aprillipilaa. Niin kiehtova ajatus kuin Hattula Golfin ostaminen onkin, Golfpiste ja Linna Golf Oy eivät ole tätä kauppaa solmineet.

Myöskään Mikko Ilonen ei ole siirtynyt yhden käden chippiin kuten toisessa uutisessa väitettiin.

Hattulan myyntiin liittyvässä uutissessa kartoitimme golfarien reaktioita ja kiinnostusta aiheeseen. Kiitos, palautetta tuli runsaasti, paitsi maileja, myös puhelinsoittoja. Näitä viestejä ja yhteydenottoja sulatellessa tuli hymy huulille, toivottavasti myös useimmille lukijoille heidän pohtiessaan, onko tarina tosi.

Lupauksemme palautteen antaneiden kesken järjestettävästä arvonnasta luonnollisesti pitää. Linna Golfiin arvottiin kolme kahden hengen greenfeepakettia, Hattulaan kaksi kahden hengen pakettia. Voittajille ilmoitetaan myös henkilökohtaisesti voiton lunastamisesta Linna Golfin taholta.

Kiitokset mielenkiinnosta ja osallistumisesta, onnittelut voittajille.

Teemu Tyry

Greenfeepakettien voittajat:

Linna Golf: Kirsi Lahti Ari Niiniviita Tytti Inkinen HATTULA: Teppo Särö Ari Peltovuori

Alla vielä vuoden 2011 aprilliuutistamme ensimmäinen:

Vanajanlinnan ja Hattulan golfkenttiä pyörittävä Linna Golf Oy on myymässä kokonaan omistavansa Hattula Golf Oy:n osakekannan Suomen Golfpiste Oy:lle joka saa täten haltuunsa kentän maa-alueet sekä rakennukset sekä golftoiminnot. Hattula Golf ry on vuosikausia ollut jäsenmäärältään maamme kahden suurimman seuran joukossa. Elokuussa 2010 jäseniä oli hieman vajaat 4000.

”Hattula Golf on esimerkillisen hyvin hoidettu kenttäkonsepti joka on luomillaan palveluilla mahdollistanut olemassaolonsa aikana arviolta yli 10.000 suomalaisgolfarin harrastuksen aloittamisen. Meidän tavoitteemme on kehittää kenttää ja sen palveluita varsin nopeasti uudelle tasolle. Jatkamme entisten omistajien tapaan jäsenkunnalle suunnattua, heidän harrastamisensa aktiviontiin liittyvää markkinointia. Myöhemmässä vaiheessa ajankohtaiseksi tulee myös suunnattu osakeanti jonka avulla laajennamme kentän 18 reikäiseksi ja luomme samalla alueella maailmanluokan harjoitusolosuhteeet, mm. pyöreän rangen ja par-kentän”, Golfpisteen toimitusjohtaja Sami Markkanen kertoo.

Hattulan kentän perusti 1990-luvulla omille mailleen hämeenlinnalainen liikemies ja K-Kauppias Reijo Riihimäki. Kentän alkuperäinen nimi oli Hattula Business Golf. Hattulan kenttä siirtyi muutama vuosi sitten tehdyillä kaupoilla Linna Golfin omistukseen. Samalla Riihimäestä tuli merkittävä Linna Golfin omistaja.

Golfpiste on perustettu vuonna 1997, josta alkaen se on ollut maamme suurin golfsivusto ja merkittävä alan palveluiden tuottaja golfkentille sekä yrityksille. Vuodesta 2007 alkaen Golfpiste on myös julkaissut maailman suurinta golfalan julkaisua, Golf Digestia. Suomen Golfpiste Oy on osa OtavaMediaa.

”Oman kentän ostaminen on merkittävä strateginen päätös Golfpisteen toiminnnassa. Se palvelee rakentamaamme kokonaisuutta ja antaa huomattavia mahdollisuuksia kehittäessämme mm. Golfpisteeseen rekisteröityneiden harrastajien aktivointia ja kanssakäymistä. Hurjan suuri haaste, mutta istuu palvelukonseptiimme erinomaisesti,” Markkanen jatkaa.

Mikko Ilonen mukana toiminnassa

”Jäsenmäärän kasvattaminen on yksi tavoitteista, mutta ei suinkaan päällimmäinen. Hattulalla on keskeisen sijaintinsa johdosta mahdollisuus kehittyä 18-reikäisenä paitsi viihtyisäksi perhe-ja yritystapahtumakentäksi, myös talousalueen johtavaksi harjoituskeskukseksi aloittelijoille, harrastajille sekä huipulle pyrkiville.Siis todelliseksi syöttöläksi koko maan golfille. Hämeenlinnassa yhteistä valmennustoiminta vuoden ajan kehittänyt Reima Kaija, joka toimii myös Golf Digestin avustavana opetukseen liittyvänä toimittajana, saa tehtäväkseen koulutustoiminnan organisoimisen”, Markkanen hehkuttaa.

Mikko

Aiesopimus on tehty myös Golfpisteen ja Mikko Ilosen välillä. Suomen golfin ykköspelaaja tulee mukaan aktiivisesti seuran toimintaan, junioritoiminnan kummiksi ja kentänlaajennuksen myötä myös osakkaaksi. Ilonen on tehnyt pitkäaikaista yhteistyötä Vanajanlinnan kanssa kentän perustamisesta alkaen.

”Tuttu paikka on Hattulakin. Uskon vahvasti siihen, että kentän laajennus ja ensiluokkaisten harjoitusalueiden rakentaminen ovat kannattava investointi”, Ilonen määrittelee.

”Kentän laajennuksen ja harjoitusalueiden suunnittelun osalta etenemme vielä maltillisesti. Ensimmäinen vaihe on jatkaa neuvotteluja kunnan kanssa viereisten maa-alueiden ostamisesta. Tältä osin meillä on edellisten omistajien luoman hyvän pohjan johdosta montakin vaihtoehtoista mallia. Varsin hyvää maapohjaa on tarjolla kohtuuhintaan ja kunta ymmärtää hyvin sen, mikä arvo kentän laajenemisella on myös välillisesti tälle talousalueelle”.

Kaupan myötä Hattula Golf ry:n nimi tulllaan muuttamaan loppuvuodesta 2011 muotoon Golfpiste Golf Club ( GPGC). Hattula Golfin toimitusjohtajana jatkaa tehdyn sopimuksen mukaan vuoden 2011 loppuun asti Olli Tapola.

Linnagolf keskittyy Vanajanlinnan kehittämiseen

Kauppasummasta ja muista ehdoista osapuolet ovat luonnollisen vähäsanaisia.

”Hattula Golf on ollut melkoinen menestystarina.Sopii muistaa, että kentän jäsenmäärä oli ostaessamme sen alle sadan. Aktiivisen markkinoinnin ja hyvän tekemisen myötä se kasvoi nopeasti vaikuttavaksi tekijäksi suomalaisessa golfissa. Kyseessä ei suinkaan ole pelkkä etäseura, vaan aktiivisesti toimiva palveluiden tarjoaja joka vuosittain tuo uusia satoja uusia pelaajia lajin pariin. Samanaikaisesti toisesta päästä kasvattamiamme pelaajia muuttaa muille kentille”, muistuttaa Linna Golfin toimitusjohtaja Petri Keskitalo.

Reima

”Golfpiste on ollut, ja tulee jatkossakin olemaan meille erittäin hyvä yhteistyökumppani Linna Golfin toimintaa kehittäessämme. Teimme kuitenkin sen strategisen ratkaisun, että on parempi keskittyä yhteen tuotteeseen ja antaa uuden yrittäjän jatkaa Hattulan kehittämistä. Yhteistyö Hattulan, Linna Golfin ja alueen muiden kenttien välillä tiivistyy entisestään. Olemme jo lanseeranneet Hämeenlinnan alueesta golfillisen määritelmän ”Tiilaakso”, jota yhdessä paikallisten matkailualan järjestöjen kautta markkinoimme tulevaisuudessa,” Keskitalo iloitsee.

”Vanajanlinnassa nostamme riman entistä korkeammalle kaiken tekemisen suhteen ja se vaatii nykyiseltä orgnanisaatioltamme melkoisesti. Osakkaiden etuja parannetaan, yrityspäivien sisältöjä terävöitetään. Tavoitteemme on luonnollisesti saada taas isännöitäväksemme myös suuria kilpailuja. Neuvotteluja on käyty, mutta nimiä ei vielä ole paperissa,” Keskitalo jatkaa.

Vanajanlinnaan

Vanajanlinnassa tehtiin vastikään yrityskauppoja joiden myötä emoyhtiön osakkaaksi tuli mm. Jussi Salonoja. Vastaavasti Vanajanlinnan pääomistajat Pekka Vihma ja Mika Walkamo saivat omistukseensa ravintolatoimintaa Levillä.

Koemarkkinointi käynnistyy

Kauppa konkretisoituu Linna Golfin hallituksen seuraavan kokouksen myötä.Käynnistyvän kauden aikana toiminta jatkuu entisellään Hattula Golfin pyörittämänä. Nimenvaihdon myötä uuden omistajan ja luotavan organisaation tekemät mallitukset käynnnistyvät vuoden 2011 loppupuoliskolla.

”Täydellä höyryllä tehdään siihen asti. Uskon, että kiinnostus Hattulaa kohtaan vain kasvaa kaupan myötä.Nykyisiä jäseniä palvellaan entiseen malliin, kenttää hoidetaan ja kehitetään olemassaolevien suunnitelmien mukaan. Uusille jäsenille meillä on kilpailukykyiset edut,” Keskitalo markkinoi.

Golfpisteessä uusi aluevaltaus aiheuttaa uudelleenorganisointia, rekrytointeja sekä kumppanuuksien rakentamista.

”Lähdemme välittömästi kartoittamaan niitä tahoja, jotka ovat kiinnostuneita Hattulan kehittämisestä joko osakkaina, pelioikeuden vuokraajina tai jäseninä. Luonnollisesti etsimme myös eri alojen osaajia organisaatiomme”, Sami Markkanen suunnittelee.

Golfpiste järjestää lukijoilleen kaupanteon juhlistamiseksi arvonnan ja pienimuotoisen tiedustelun siitä, miten kiinnostuneita he ovat Hattulan toiminnasta. Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan kolme kahden hengen greenfeepakettia Vanajanlinnaan, sekä kaksi greenfeepakettia Hattulaan.

Hattula

Hattula Golf on kehittynyt isoin askelin viime vuosina

Osallistuakseen arvontaan vastauksesssa pitää ilmetä seuraavat tiedot:

-Vastaajan nimi ja sähköpostisoite sekä täytettynä jokin kohta seuraavista:

Olen kiinnostunut lähitulevaisuudessa

a) Golfpiste Golf Clubin jäsenyydestä

b)Jäsenyydestä + pelioikeudesta Golfpiste Golf Clubin kentälle

c) Osakkuudesta Golfpiste Golf Cubille

d) kaikista edellämainituista, lähettäkää minulle lisätietoja asiasta

e) en ole kiinnostunut, osallistun kuitenkin arvontaan

D 🙂 Vapaa sana, mielipide tekeillään olevasta kaupasta:

Vastaukset osoitteeseen gp@golfpiste.com1.4 klo 24.00 mennessä. Voittajien nimet julkaistaan Golfpisteessä maanantaina 4.4.2011

Teemu Tyry

Hattula Golf, kotisivut

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (5 kpl)