Näkökulma: Antaa vai ei – siinä pulma - Golfpiste.com

24.–31.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][20]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Näkökulma: Antaa vai ei - siinä pulma

Tony Jacklin Kultaisen karhun syleilyssä hetki golfin historian kuuluisimman annetun putin jälkeen.

Golfin sääntöjen mukaan pallo pelataan aina reikään tuloksen saamiseksi. Reikäpelissä pelaaja voi kuitenkin ilmaista toiselle, että lyhyttä puttia ei tarvitse vaivautua lyömään, jos epäonnistumisen todennäköisyys on lähes olematon. Tällainen harjoituskierroksiltakin tuttu putti on golfkielessä ”annettu”, englanniksi ”gimme” tai ”gimmie”.

Peliin aikojen saatossa hiipinyt käytäntö ei kuitenkaan aina ole ollut itsestään selvä.

Kärkeviäkin mielipiteitä vaihdettiin vuonna 1909. Samoihin aikoihin USGA asettui näkyvästi käytäntöä vastaan. Vuosien 1909–1933 sääntökirjalaitoksissa reikäpeliä käsittelevässä osuudessa oli selväsanainen lisäys:

”Sääntötoimikunta suosittelee, että pelaajat eivät antaisi putteja vastustajilleen.”

Oli tietysti niitäkin, jotka pitivät puttien antamisen yleistynyttä käytäntöä ritarillisuuden eleenä ja osoituksena hyvästä urheiluhengestä.

Jotkut olivat jopa niin tottuneet antamisen kulttuuriin, että saattoivat närkästyä joutuessaan näkemään puttaamisen vaivan pallon ollessa lähellä reikää.

Kasvattavatko annetut putit henkistä velttoutta?

1920-luvun kuluessa keskustelu aiheesta kävi ajoittain kiivaana Atlantin molemmin puolin.

Golf Illustrated -lehdessä William Henry Beers syytti brittiläisiä golfareita vääränlaisesta anteliaisuudesta, joka jätti pelaajat vaille lyhyiden puttien tarjoamaa arvokasta harjoitusta. Sellaiseen ei kirjoittajan mukaan yhdelläkään pelaajalla maailmassa olisi varaa. Jokainen reikä olisi pelattava loppuun asti.

Bernard Darwin näki brittinä asiat toisin.

”Henkilökohtaisen tuloksen laskeminen on amerikkalaisille päähänpinttymä. Tällainen hinku pikkuruisten numeroiden raapustamisesta tuloskorttiin ei ole ainoastaan ajanhukkaa, vaan talloo samalla jalkoihinsa sen urheiluhengen, joka on reikäpelin perusolemus”

Golf Illustratedissa George Trevor ei antanut periksi. Hänen mukaansa pallon pelaaminen reikään asti oli nähtävä osana laajempaa yhdysvaltalaista kulttuuria ja sitä kannattelevia arvoja.

”Amerikkalaisten vaatimus henkilökohtaisten lyöntien laskemisesta on perustaltaan aivan terve ja omiaan tyydyttämään sielua. Se on kulmakivi, jolle kansallisen golfimme kehitys perustuu, sillä se tuo peliin täsmällisyyttä eikä suinkaan velttoja ja puolihuolimattomia tapoja. Amerikkalaiset ovat sitä mieltä, että se mikä tehdään, tehdään kunnolla. Puttien upottaminen kasvattaa itseluottamusta ja antaa peliin lopullisuuden leiman. Pallon nostaminen ruokkii henkistä velttoutta.”

Hieman samaa asennetta on yhä Jordan Spiethissä.

”Jos pallo on kevyesti napautettavissa sisään, putin voi antaa. Jos epäonnistumisen mahdollisuus on olemassa, panen pelaajan puttaaman. Ja omasta puolestani odotan aivan samaa. En halua, että putti annetaan. Kaikki on kentällä itse ansaittava. Siksi haluan putata.”

Indise the Leather – minkä sisällä?

Spieth puhuu napautettavan mittaisesta putista. Se on selvästi lyhyempi kuin se ”inside the leather”, jota on perinteisesti pidetty annettavan putin rajana.

”Leather” viittaa tietysti vanhojen puttereiden nahkaiseen grippiin. Mutta tuo ”inside” on jo moniselitteisempi asia.

Useimmat lähteet kertovat, että sanonta tarkoittaa putterin lavan ja gripin alareunan välistä etäisyyttä. Tämän selityksen mukaan reiän sisäreunaan tuetun lavan ja gripin väliselle matkalle jääneitä palloja alettiin jossakin vaiheessa lähes rutiininomaisesti antaa silloin kun kyse oli ennen kaikkea reikäpelistä. Käytäntö on monilla kentillä ollut tämän tulkinnan mukainen.

Tämä tulkinta on kuitenkin osoitettu vääräksi. Golfhistorian tuntijat ovat kallistunet sille kannalle, että alun perin kyse oli gripin mittaisesta matkasta, joka hikkoriputtereissa oli yleisesti noin 12 tuumaa – lähes puolet vähemmän kuin matka lavasta grippiin.

Kuinka pitkän putin itse antaisit?

Vastaus riippuu varmasti esimerkiksi griinien kunnosta, kierroksen luonteesta, pelitoverin tai vastustajan taidosta, mahdollisen reikäpelin tasaisuudesta jne.

Harjoituskierroksellakaan ei tunnu sopivalta antaa tai ottaa vastaan kaikkia putteja samanlaisin ehdoin. Useimmat pelaajat taitavat esimerkiksi haluta upottaa birdieputtinsa, monet myös par-puttinsa, jotta reikätulos ”tuntuisi oikealta”.

Entä mitä jos pelitoverit antavat putin ja menet silti puttaamaan – ja puttaat ohi. Lyönti pitää kaiketi laskea, vai kuinka? Vai oletko kenties sitä mieltä, että sehän oli vain leikkiä…

Tilastojen valossa kovin pitkää puttia ei kannata antaa silloin, kun pelataan tuloksesta. Tiger Woodsin ja Rory McIlroynkin kaltaiset pelaajat ovat uransa huipulla missanneet joka kymmenennen neljän jalan mittaisen eli noin 120 sentin mittaisen putin.

Justin Leonard ei Presidents Cupissa vuonna 2011 saanut alle 40-senttistä puttia sisään. Moni oli sitä mieltä, että putti olisi pitänyt reilun pelin nimissä antaa. Yhdysvaltain joukkueen kapteeni Steve Stricker ja monet muut olivat kaiken lisäksi sitä mieltä, että vastapuolen Retief Goosen oli itse asiassa tehnyt eleen, jonka mukaan asia oli jo selvä.

Francesco Molinaria pidettiin tiukkapipona, kun hän laittoiTiger Woodsin lyömään putin Ryder Cupin loppuhetkillä – ohi! – vaikka peli oli käytännössä jo selvä. Jose Maria Olazabal oli kapteenina nimenomaan kieltänyt Molinaria antamasta puttia.

Tällaisella epämiellyttävällä harmaalla alueella liikutaan silloin, kun pelissä on kovat panokset ja pelaajat joutuvat monenlaisten odotusten ristipaineeseen.

Ian Poulter esimerkiksi osoitti selvästi ärtymystään yleisön buuauksille, kun hän kieltäytyi antamasta Webb Simpsonille Ryder Cupin kaksinpelissä vajaan puolentoista metrin puttia. Miksi se olisi pitänyt antaa?

Missään tapauksessa puttien antamista ei tulisi pitää itsestäänselvyytenä. Tätä mieltä oli esimerkiksi Sam Snead.

”Pidä tarkkaa lukua kolikoistasi, pysy erossa viskistä, äläkä milloinkaan anna puttia.”

Urheiluhengen tyylikkäin ilmentymä?

Moni golfia läheltä seuraava on viime aikoina ollut Sneadin hengessä sitä mieltä, että korkeimmalla kilpatasolla puttien antamisen perinteestä olisi reikäpelissäkin syytä luopua. Kun pallot aina pelattaisiin reikään asti kuten lyöntipelissä, peli olisi kaikin puolin selvä.

Silloin menetettäisiin kuitenkin mahdollisuus sellaisiin golfin historiaan jääneisiin eleisiin, joista Jack Nicklausin Tony Jacklinille antama noin 70 sentin mittainen putti vuoden 1969 Ryder Cupin ratkaisuhetkillä on kuuluisin ja kenties odottamattomin.

Kun Nicklaus oli ratkaisevassa kaksinpelisssä upottanut viimeisellä reiällä oman puolitoistametrisen puttinsa, hän nosti ylös Jacklinin, saman vuoden Open-voittajan, kolikon putin antamisen merkiksi.

Ottelu ja koko kamppailu päättyi tasan, mutta Yhdysvallat sai pitää kannun hallitsevana mestarina.

”Jacklin oli kansallissankari. Ei mielestäni ollut pelin hengen mukaista laittaa häntä puttaamaan ja antaa hänelle mahdollisuutta noin lyhyen putin missaamiseen fanien silmien edessä.”

Huomiota herätti myös Sergio Garcian ja Rickie Fowlerin kamppailu vuoden 2014 WGC Match Playssä. Fowler oli kuuden metrin päässä, Garcia puolestaan reilun metrin päässä reiästä, kun espanjalainen ehdotti reikää tasattavaksi. Hölmistyneeltä Fowlerilta meni tovi ennen kuin viesti meni perille.

Garcia oli hetkeä aiemmin viivyttänyt peliä ympärillä häärineiden mehiläisten vuoksi ja pudottanut pallon sivummalle kahdesti. Mielestään hän oli sekoittanut Fowlerin pelirytmiä.

”Tämä on herrasmiesten peli, vaikka se viime aikoina ei aina ole siltä tuntunut. Minä toimin tavalla, jonka aikoinaan isältäni opin…”

Älä nuolaise ennen kuin tipahtaa

Voisiko kuitenkin olla niin, että ritarillisuuden ohella puttien antamisessa on kyse myös pelaajia yhdistävästä epävarmuudesta ja toiveessa vastavuoroisuudesta? Jos annan sinulle putin, sinäkin kaiketi annat minulle… Nuo lyhyet putit kun usein tahtovat olla niitä pahiten hermoja rassaavia.

Viisautta on varautua lyömään jokainen putti reikään asti. Jos oletat ennenaikaisesti jonkin putin olevan annettu, voit ajautua ulos neutraalilta tunnealueelta, kun vastustaja laittaakin sinut puttaamaan.

Muista, että todennäköisyys joutua puttaaman on suurin silloin, kun olet reikäpelissä johtoasemassa. Vastustaja tekee silloin kaikkensa horjuttaakseen itseluottamustasi.

Mitä puttien antaminen itsellesi merkitsee?

Onko se yksinkertaisesti tapa nopeuttaa peliä harjoituskierroksilla, vai jotain muuta? Onko se keskeinen osa reikäpelin henkistä sapelinkalistelua?

Entä tuletko joskus sovinnaisuuden nimissä antaneeksi putteja, vaikka et itse asiassa haluaisi? Jääkö sinua kalvamaan keskeneräisyyden tunne, jos et saakaan pelata reikää loppuun?

Miltä tuntuisi, jos reikäpelivastustaja ykköstiillä ilmoittaisi, että ei tule antamaan ainuttakaan puttia?

Kuulemme mielellämme kommentisi.

Janne Tarmio

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)

  • Veli Ponteva says:

    annettakoot harjoituskierroksella putteja, jos ryhmä ei muuten oikein pysy kentän tahdissa, vaikka kyse olisi lyöntipelistä (mutta ei tietenkään tasurikierroksesta). Silloin kaikilla onn kivempaa. Toisaalta, jos aikaa on ja etenkin, jos ryhmä muuten joutuisi odottelemaan, on hyvä harjoitella putteja reikään asti ja joskus jopa pariin kertaan. Eli sovitetaan tämä pelirytmiin.

  • Reverend says:

    Itse en viitsi putata alle 10 senttiin jääneitä chippejä jos yksin pelailen, ne nyt menee aina. Annettuja putteja olen ottanut muilta yhden tai kaksi joskus, jälkeenpäin harmittaa. Ei pitäisi.