Aaron Baddeley villitsi yleisön Melbournessa - Golfpiste.com

21.–28.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[19][33]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Aaron Baddeley villitsi yleisön Melbournessa

Thomas Bjorn pelasi sunnuntaina Nick Faldon parina. Molemmat ova kaukana parhaasta vireestaan.

Not so bad year! Aaron Baddeley on noussut kuluvalla kaudella tähtiluokkaan &copy Getty ImagesAaron Baddeley on ollut yhdessä kanssa aussien suuri lupaus jo vuosien ajan. Baddeley voitti amatöörinä, vain 18-vuotiaana Australian Openin ja saman kisan uudestaan seuraavana vuonna. Kasvu maailmantähdeksi on ottanut aikansa, muutaman selkeän välivuoden jälkeen Baddeley on noussut maailmanlistalla 20:n joukkoon. Ykköstila Melbournen Huntingdalen kentällä tuli vasta uusinnan jälkeen, Daniel Chopra taipui kakkoseksi. Aiemmin kuluvalla kaudella Baddeley voitti jo Phoenixissa, top-ten sijoituksia on PGA Tourilta useita, kolmannessa Fedex Cupin finaalikisoista hän oli hulppeasti toinen. Baddeley on useaan otteeseen ilmoittanut halustaan olla maailman paras, vuoden 2007 esitykset antavat aivan uutta pontta puheille. Australian supertähdet ehtivät vain marras-joulukuussa pelatan kotimaansa kisoja jotka ovat viimeisten vuosien aikana jääneet arvostukseltaan ja palkintosummiltaan pahasti jälkeen muun maailman tasosta. Tästäkin johtuen ulkomaisia supertähtiä kengurujen maassa vierailee kovin harvoin. MasterCard Mastersista odotettiinkin aussien omien tähtien, Aaron Baddeleyn, Stuart Applebyn ja Robert Allenbyn välistä välienselvittelyä. PGA Tourilla uransa avausvoiton syksyllä saavuttanut Daniel Chopra oli kuitenkin ottaa pääosan. Hän ahdisti Baddeleyn uusintaan jossa jouduttiin pelaamaan peräti neljä reikää ennen ratkaisua. Irlannin suurlupaus Rory McIlroy oli lopulta 15:s. Jarmo Sandelin avasi kauden 2008 hienosti seitsemännellä sijalla Hongkongissa, Australiassakin hän oli 28:s. Euroopan Tour jatkuu alkavalla viikolla Uuden-Seelannin osakilpailulla, ennen joulua kisaillaan vielä myös kahdesti Etelä-Afrikassa.

Rory McIlroy aussien haastajana Melbournessa

Rory McIlroy jäi Hongkongissa puiden katveeseen, Melbournessa tulevaisuuden lupaus on kolmas &copy Getty ImagesPohjois-Irlannin Rory McIlroy teki kaudella 2007 loistavan sisääntulon Euroopan Tourille, 18-vuotias teini oli perättäisissä kisoissa kolmas ja neljäs varmistaen ilman karsintoja paikan Tourille vuodeksi 2008. Maailman parhaan amatöörin viittaa harteillaan kantanut kiharapää karsiutui ensimmäistä kertaa ammattilaisena pelatessaan Hongkongissa, mutta on saanut Australian osakilpailussa taas palasia kohdalleen. Kahden kierroksen (70-69) jälkeen hän on vain muutaman lyönnin päästä kärkiparista Robert Allenby & Aaron Baddeley. Baddeley voisi kertoa kokemuksen syvällä rintaäänellä muutamankin tarinan siitä, millaista on menestyä amatöörinä ja siirtyä supertähtenä ammattilaiseksi. Baddeley voitti jo amatöörinä Australian Tourin kisan ja sai peräti kahdesti kutsun Mastersiin. Hänellä kesti kuitenkin pitkän lamavaiheen jälkeen monta vuotta vakiinnuttaa paikkansa PGA Tourilla jossa Baddeley on jo voittanut kahdesti. Australian kisassa, samoin kuin tulevan viikon torstaina käynnistyvässä Uuden-Seelannin kilpailussa on ET statuksesta huolimatta kovin vähin Euroopan pelaajia mukana. Tästä kielii sekin, että Uuteen-Seelantiin olisivat päässeet mukaan myös Challenge Tourin pelaajat. Melbournen kisan voitti viimevuonna Justin Rose. Ruotsalaisista kärjen tuntumassa on Daniel Chopra, myös Hongkongissa pirteästi pelannut Jarmo Sandelin pääsi jatkoon.

Thomas Bj&#246,rn j&#228,&#228, pois MasterCard Mastersista

Thomas Björn teki pitkän matkan Hongkongista Australian Melbourneen osallistuakseen Euroopan Tourin torstaina käynnistyvään kisaan. Kilpailemaan hän ei kuitenkaan ennätä, sillä vaimo Pernilla Björnin maananataihin aikaistettu selkäleikkaus lennättää miehen takaisin kotiin Lontooseen. Huonoa onnea kerrakseen, silla Björn itsekin on karsinyt loukkaantumisista ja hänelle kentälla seuraa pitaneista ”demoneista” korvien välissään. Valinta kotiinlähtemiseksi on varsin hyväksyttävä, mutta tämäkin vastoinkäyminen jouduttaa Björnin alamäkeä peliuralla. Päättynyt kausi 2007 oli tanskalaisen kaikkien aikojen heikoin ET:lla. Kaikkien aiempien vuosien päätteeksi hän oli ollut rahalistalla sijoilla 5-21, nyt rankkaus oli 44:s. Irlannin mestaruuden jälkeen (toukokuu 2006) alkoi alamäki joka on sysännyt Björnin maailmanlistallakin sijalle 98:s. Hän oli vuosikausia 20:n joukossa, mutta ei ole koskaan kyennyt nousemaan top-ten listalle. Uran suuri mahdollisuus oli British Open 2003, jolloin kolme reikää ennen loppua johtoasemassa ollut Björn hukkasi mahdollisuutensa viheriöbunkkeriin. Major-kisoista on upeana saldona kolme kakkostilaa, valitettavasti vain voittajat yleensä muistetaan vuosien kuluttua. Thomas Björn on saanut vierestä seurata maanmiestensä menestystä, Anders Hansen, Sören Hansen ja Sören Kjeldsen ovat reilusti hänen edellään World Rankingilla, Mads Vibe-Hastrup saavutti ensimmäisen ykköstilansa ET:lla lokakuussa. Björn on ollut maanmiehilleen tiennäyttäjä ja esikuva. 36-vuotiaana hän on monella tavalla uransa taitepisteessä, suuri lupaus on jäänyt hieman rivimiehen asemaan. Ryder Cup paikan menettäminen syksyllä 2006 Lee Westwoodille oli kipeä kokemus, vuosi 2008 on selkeä näytön paikka. Thomas Björnissä on virtaa ja karismaa, toivottavasti hän nousee takaisin tähtien joukkoon. Euroopan Tourin ja Australasian Tourin yhteiskilpailussa Melbournen Huntingdale Golf Clubilla on tanskalaisen poisjäännin myötä entistäkin vahvempi ennuste sille, että isäntämaan pelaajat dominoivat kisaa. Suuria eurooppalaistähtiä ei ole mukana, suosikeiksi nousevat Aaron Baddeley sekä Robert Allenby. Viimevuotinen voittaja Justin Rose pelaa samanaikaisesti Mission Hillsissa World Cupia. Ruotsin Daniel Chopra sekä Jarmo Sandelin kuuluvat ET:n pelaajista nimekkäimpiin.

MasterCard Masters

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje