Timo Nurmella on vahvoja näkemyksiä siitä, kuinka golfin lajikulttuuria pitäisi viedä Suomessa eteenpäin. Entinen maajoukkuepelaaja ei halua astua profeettojen varpaille, mutta hän katsoo seurojen perustyössä olevan tarpeita korjausliikkeisiin, kun puhutaan lasten ja nuorten valmentamisesta.
Yksinkertainen on kaunista, voisi kiteyttää hänen reseptinsä. Luonnonläheisiä arvoja kunnioittava Nurmi haluaisi, että urheilu pääsisi golfissa paremmin hänen korostamaansa keskiöön. Hän sivaltaa, että lajin arjen ympärille on takertunut liian paljon tarpeetonta teatteria. Tämä on omiaan sulkemaan silmät realismilta; kansan syvät rivit eivät vieläkään ole löytäneet riittävän matalaa kynnystä tulla golfin pariin.
Nurmi, 49, on harrastanut golfia yli 40 vuotta – siis poikkeuksellisen kauan Suomen olosuhteissa. Golfissa Nurmi on pitkälti pakon sanelemana itseoppinut, eikä hän ole päivääkään toiminut valmentajana rakastamassaan lajissa.
Tämän tarpeen Nurmen kohdalla on täyttänyt jääkiekko, jossa hän on saavuttanut valmentajana kaksi SM-mitalia. Viimeksi tämän vuoden keväänä, kun HPK:n nuoremmat B-juniorit voittivat hänen johdollaan Suomen mestaruuden.
Golfpiste pelasi Nurmen kanssa 18 reiän kierroksen hänen kotikaupungissaan Hämeenlinnassa.
Pallo pensaasta väylälle
Aulangon vanhan kentän kuin omat taskunsa tunteva Nurmi lyö kakkosväylällä pitkän draivin vasemmalle puolelle metsään. Palloa ei kauan haeta, josta hän kehittää nopeasti aasinsillan ensimmäisen keskusteluaiheen pohjaksi.
”Harrastelijatasolla ja harjoituskierroksilla mietitään aivan liikaa sääntöjen noudattamista. Jos pallo menee pensaaseen, niin lyö uusi pallo tai heitä pallo pensaasta väylälle. Ei se niin vakavaa saa olla.”
”Kilpailutilanteessa toki pitää pelata sääntöjen mukaan ja tärkeimmät säännöt on hyvä tuntea. Muuten voi käydä kuten Tigerille Mastersissa, kun hän ei muistanut aika tavanomaista vesiestesääntöä, ja sai sen vuoksi rangaistuslyöntejä.”
”Tietyt asiat on unohdettu kokonaan. Esimerkiksi hitaasti pelaavan ryhmän ohittaminen on lähestulkoon mahdotonta. Jos ohitusta pyytää, niin henkinen katastrofi syntyy jollekin melko varmasti.”
Nurmi sanoo, että monet kentät ovat nykyään kuin liikennepuistoja: ”Kieltotauluja, ohjelappuja ja huomautuksia on ripustettu joka paikkaan. Suurin osa niistä on aivan itsestäänselvyyksiä.”
Viidellä eri vuosikymmenellä golfia pelannut aktiivinen liikkuja pohtii, ettei mistään lajista saa riittävästi irti ilman henkilökohtaisia tavoitteita.
”Niin hassulta kuin se kuulostaakin, niin kentät ympäristöineen ovat jopa liian hyvässä kunnossa. Griinit ovat golfkentän tavaramerkki ja sydän. Jos tämä puoli on kunnossa, niin klubi saa ainakin minulta monessa muussa asiassa anteeksi.”
”Luontoa pitäisi kunnioittaa niin paljon kuin mahdollista, tässäkin voisi olla parantamisen varaa.”
Golfia markkinoidaan kuntoa nostattavana urheilulajina. Nurmi on kuitenkin tämän suhteen hiukan skeptinen: ”Joissakin olosuhteissa golfkierros vastaa kevyttä aerobista kestävyysharjoitusta. Tämä edellyttää sitä, että peli etenee kaiken aikaa, ja ei joudu odottamaan muita ryhmiä. Muuten on aika hankala pelata siten, että syke pysyy kaiken aikaa kohtuullisella aerobisella sykealueella.”
”Lee Westwoodilta kysyttiin joskus, onko hän urheilija. Lee vastasi: ’En ole, olen golfari’. ”No, ehkä ajat ovat huippujen osalta tästä hiukan muuttuneet.”
Aiheeseen liittyen Nurmi kertoo kestävyyslajien harrastustaustastaan. Vyöllä on useita maratoneja sekä osallistumisia pitkänmatkan hiihtoihin. Hän on myös tehnyt harjoitusohjelmia aiheesta kiinnostuneille.
Tavoitteita voi asettaa ilman valmentajaa
Nurmen mukaan jääkiekossa puhutaan usein joukkueen tavoitteista, mutta vielä tärkeämpää on asettaa jokaiselle yksittäiselle pelaajalle henkilökohtaiset tavoitteet. Sama pätee myös golfiin. Mikä on tavoitteesi pelikauden aikana, kuukaudessa, viikossa ja yksittäisessä harjoituksessa? Hän korostaa, että tavoitteet pitää myös pystyä mittaamaan.
”Tavoitteiden asettamiseen ei aina tarvita valmentajaa, vaan pelaaja voi asettaa niitä itsekin ja seurata kehitystään. Kun tässä onnistuu, niin pelaaja ajautuu huomaamattaan mentaalisen valmentautumisen maailmaan, mikä etenkin yksilölajeissa on tuloksenteon kannalta äärimmäisen tärkeää.”
Missä katsot junioreiden tai nuorten kilpapelaajien harjoittelun suurimpien virheiden tapahtuvan, kun mietit asiaa sellaisenaan tai jääkiekkovalmennuksen kautta?
”Väitän että raaka työnteko puuttuu yksilötasolla. Pelaan itse nykyään 2-3 kertaa viikossa. Aika harvoin näen että joku juniori ihan oikeasti harjoittelee kotikentän harjoitusviheriöllä.
Harjoituksiin tullaan kuin töihin ja lähdetään pois kun harjoitukset loppuvat.
Esimerkiksi ilta-aikaan kentillä on mahdollisuus tehdä vaikka minkälaisia peliharjoituksia, mutta sellaista ei varmaan ole edes harkittu harjoitusohjelmiin. Steriili rangeharjoittelu on tietenkin tärkeää, mutta jos et milloinkaan tee toistoja pelitilanteisiin verrattavissa olosuhteissa, niin on turha ihmetellä, miksi lyönti kulkee rangella mutta kentällä ei.”
Ja millainen on fyysisen harjoittelun tila? Nurmi sanoo, että etenkin hankalassa pelitilanteessa pallon ollessa pitkässä heinässä tai lyöntiasennon ollessa poikkeuksellinen, tarvitaan hyviä fyysisiä ominaisuuksia. Hän väittää, että esimerkiksi keskivartalon lihasten harjoittaminen laiminlyödään useasti, ja sitten ihmetellään kun selkä tulee kipeäksi.
”Ihan näin pelkistetysti asian korjaaminen ei tietenkään käy”, alle 18-vuotiaiden SM-kultaa Tampereella vuonna 1982 voittanut Nurmi tähdentää.
”Mutta niin jääkiekossa kuin golfissakin tulos ratkaisee. On aivan sama vaikka pystyisin tekemään 500 vatsaliikettä putkeen, jos otan pelissä jatkuvasti kolme puttia. Yhteistä näillä erilaisilla oheisharjoitteluilla on kuitenkin se, että kun pelaaja kokee olevansa kunnossa, niin itseluottamus on myös pelin suhteen korkealla.”
Juniorit ja nuoret oppisivat tuloksenteon taidon sinnikkään lähipeliharjoittelun kautta.
Et ole pitkästä lajikokemuksesta huolimatta valmentanut koskaan golfareita. Jos ryhtyisit siihen tältä istumalta, minkälaisin suuntaviivoin kouluttaisit kilpapelaamisesta kiinnostuneita nuoria?
”Edelleen näkisin itseni pelaamisen ja etenkin tuloksen tekemisen valmentajana. Tähän liittyen voisi ajatella lyöntipaikan olevan jääkiekkokentän puolustusalue, josta on syytä päästä pelitilanne huomioiden turvallisesti pois. Väylä olkoon jääkiekkokentän keskialue, jossa luodaan lähtökohdat maalinteolle eli lähipelille. Hyökkäysalue on griini ja lopullisten ratkaisujen paikka.
Griinin turvalliselle puolelle pelaaminen on jääkiekon hyökkäyspelaamiseen liittyvä puolustusvalmius. Putti on laukaisu ja kaiken suunnittelun kruunu. Ohi mennyt laukaus on kuin mainitut kolme puttia. Jos se (laukaus) epäonnistuu, niin kaikki sitä edeltävät toimenpiteet ovat olleet kärjistäen turhia.
Golfissa puhutaan välillä hyökkäämisestä. Pitää vain tietää milloin kannattaa hyökätä. Näin on myös jääkiekossa. Ainakaan ennen kiekon riistoa omalle joukkueelle on turha lähteä hyökkäämään. Peliväline siis pitää olla hallussa ja hallittavissa. Metsän siimeksessä näin ei aina ole.
Jääkiekossa pyrin tekemään kaikki harjoitteet siten, että ne alkavat tai päättyvät maalintekoon. Maalinteko pitää olla ytimessä. Golfissa lähipeli pitää olla toiminnan keskellä. Kaikki tämän tietävät, mutta mielestäni sen harjoittelun merkitystä ei jostain syystä sisäistetä.”
Nurmi sanoo, että mentaalisen valmennuksen osuutta golfissa ei voi väheksyä. Tämäkin vaatii osaavan ja innostavan henkilön tuomaan näitä asioita esiin. Harjoituskierroksilla valmentaja voi pienellä mielikuvituksella luoda pelaajalle erilaisia ärsykkeitä eli psyykata urheilijaa. Hän muistuttaa, että golfissa pitää olla valmis kohtaamaan peliin kuulumattomia asioita siten, ettei itse pelisuoritus kärsi.
Pelaamisen opettajia liian vähän
”Lisäisin ehdottomasti pelaamisen opettamisen osuutta valmennuksessa. Siihen pystyviä valmentajia on aivan liian vähän. Ihannetila olisi mielestäni se, että eteenpäin pyrkivällä pelaajalla olisi valmentaja, joka osaisi sekä teorian että tuloksenteon valmentamisen. Tässä puhutaan kuitenkin kahdesta täysin eri asiasta, jotka molemmat ovat yhtä tärkeitä. Jos seuran juniorivalmentaja itse ei ole kokenut kilpapelaaja, niin on vaikea opettaa pelaajalle taktista pelaamista eri olosuhteissa.”
”Mielestäni harjoittelussa ollaan liikaa yksittäisen lyönnin arvioinnissa. Liian vähän mietitään tuloksentekoon vaikuttavia asioita. Miltä alueelta haluaisin jatkaa seuraavan lyönnin? Mitkä ovat pelilliset vaihtoehdot lyödä tuolle alueelle? Harjoittelenko eri vaihtoehtoja riittävästi vai tuleeko tilanne useimmiten yllätyksenä? Niin kauan kuin nämä asiat ovat vieraita, toteutus pelitilanteessa on kokeilevaa eikä harjoiteltua.”
”HPK:n junioripäällikkö Timo Lehkonen on kiteyttänyt lajiharjoittelun mielestäni aika osuvasti:’ Pidä harjoituksissa itse peli keskiössä ja motivoi ryhmä erilaisilla kilpailuilla.’ Tämä sopii erittäin hyvin myös golfiin, etenkin jos halutaan lajin pariin uusia nuoria pelaajia.”
Miten näet lajikulttuurin kehittymisen? Onko seurojen ilmapiiri riittävän avoin ja vastaanottavainen aiheesta kiinnostuneille?
”Jos todella halutaan nuoria kentille, niin nythän olisi loistava paikka markkinoida heille lajia. Golf on nykyään erittäin edullinen harrastus, ja kyllä raha ratkaisee paljon siinä vaiheessa kun lasten tulevia harrastuksia mietitään. Mutta en osaa sanoa halutaanko tätä vai ei. Golfia markkinoidaan nähdäkseni enemmän ikääntyvien ihmisten kuntoiluna kuin nuorten kilpaurheiluna. Onko pakko olla näin?
On varmasti myös niin, että golf on monelle nuorelle liian hidastempoinen laji. Mutta väkisin ei voi saada ketään kiinnostumaan.”
”Valitettavasti laji on edelleen Suomessa monella tavalla erikoisessa asemassa. Aikuisgolf on monen osalta aivan liian vakavaa. Menee vielä melkoinen aika ennen kuin harrastajat pystyvät ihan oikeasti menemään golfkierrokselle ikään kuin kävelylenkille ilman sen kummempaa sosiaalista painetta.”
”Jonkinlainen tilaus Suomessa kyllä olisi peltomaisille harjoitusalueille, missä lajiin voisi tutustua pienillä kustannuksilla. Eri asia on, millä konstilla siitä saa jollekin kannattavaa yritystoimintaa.”
Nurmi kertoo ohittaneensa nämä kotikenttänsä nelosväylän jylhät tammet muutamia tuhansia kertoja. Kuva: Tabermann Image
Nurmi aloitti golfin 70-luvun alussa. Hän pelaili ala-asteikäisenä kaveriporukassa kaikkia mahdollisia pallopelejä ja kertoo ajautuneensa golfin pariin Aulangon tenniskenttien kautta.
”Keräilimme kentän ulkopuolelle ajautuneita tennispalloja, ja jonkun ideasta siirryimme samoihin puuhiin läheiselle golfkentälle. Teimme pientä bisnestä myymällä löytöpalloja aktiivipelaajille. Siihen aikaan mailapoikakulttuuri oli voimissaan ja pian pääsin caddieksi yhdelle kartanonherralle.”
Kaverukset kokeilivat salaa itsekin pallon lyömistä ja vähitellen koko porukka jäi koukkuun. Pojat tekivät koulun urheilukentän maastoon oman kentän. Mailoina käytettiin mm. krokettimailoista veistettyjä ”draivereita”.
Pian pelit jatkuivat oikealla golfkentällä eli nykyisellä Aulangon Hugolla – alkuun ilman pelioikeuksia: ”Arvaat, että joskus oli kiire juosta karkuun seuran puheenjohtajaa ja sihteeriä”, Nurmi sanoo hymyillen.
Minkälainen ilmapiiri golfkentällä silloin vallitsi?
”Hyvin rento. Yleisesti tuohon aikaan golfin ajateltiin olevan vain herrojen huvia, mutta ainakaan omat kokemukseni eivät tue tätä näkemystä. Kaikki kiersivät kenttää sulassa sovussa yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta. Pelaajat tunsivat toinen toisensa ja yhteishenki oli vahva.”
Pojat otettiin hyvin vastaan, eikä Nurmelle jäänyt negatiivisia muistoja aikuisten pelaajien suhtautumisesta junioreihin.
”Muistan mailapoika-ajoilta hauskan yksityiskohdan, kun erään kartanon emäntä soitti äidilleni. Hän oli oikein vaatimalla vaatinut, että ’kyllä Timon pitää saada omat mailat, kun se lyö niin hyvin minun mailoillani’. Näin sitten kävikin.”
”Ei meillä tuohon aikaan mitään varsinaista valmentajaa ollut. Hämäläisen Jusa kävi joskus valmennusvierailulla, mutta muuten kyseltiin neuvoja seuran kärkipelaajilta.”
”Alan kirjallisuutta oli aika vähän saatavissa. Kerran huomasin lehdessä mainoksen Ben Hoganista kertovasta kirjasta. Innokkaana menin kirjakauppaan sitä kyselemään ja ilmeni, että kyseessä olikin kokonimikaimasta tehty kioskilänkkärin vuosikerta.”
Nurmi sanoo, että lapsuuden monipuolinen harrastaminen kehitti pelisilmää ja ruokki kehittymistä golfin harrastajana. Näin olisi saanut jatkua pidempäänkin, mutta jalkapallo, leppäkeihäs ja onkivapa vaihtuivat varsin nopeasti rautamailaan.
”Mitä ikinä tuohon aikaan tekikään, niin tekemisen piti olla kivaa. Aika luonnollista on, että 10-vuotias haluaa pelata ja myös kilpailla. Jos tuohon aikaan olisi ollut valmentaja, joka olisi pistänyt meidät venyttelemään viheriön viereen, niin luulen, että suurin osa olisi lähtenyt takaisin mato-ongelle.”
Jo pikkupoikana Aulangon kentälle eksynyt elämäntapagolfari kaipaa lajin entisaikojen rentoa asennetta ja vahvaa yhteishenkeä. Kuva: Aulangon Golfklubi
Aulangolla oli 70-80-luvuilla poikkeuksellisen kova taso kilpagolfissa. Tuloksellisesti nykyaika on mennyt ohi, mutta ei niin paljon kuin saattaisi 30-40 vuoden aikana olettaa. Miten tätä ajattelet nyt?
”Ei siihen tarvittu kuin hyvä kaveriporukka, jolla tekemisen into oli aina korkealla tasolla. Aika moni olisi voinut menestyä muissakin lajeissa. Seurassa oli silloin hyviä pelaajia kirittämässä meitä, ja kyllä jonkun kokeneen pelimiehen päänahan saaminen kilpailussa maistui makealta. Hulluimpina vuosina harjoittelimme ja kilpailimme todella paljon.”
Nurmi kertoo, että harjoittelu painottui enimmäkseen lähipeliin. Puttaamista, chippaamista, pitchiä, korkeaa wedgeä, bunkkerilyöntejä jne. Pojat löivät palloa välillä mitä hankalimmista paikoista viheriölle ja saattoivat viettää griinin ympärillä useita tunteja päivässä.
”Välillä leiriydyttiin kesken kierroksen jonkun väylän viheriölle ja pelattiin erilaisia kilpailuja. Se oli tietenkin kiellettyä, mutta kyllä meitä ymmärrettiinkin ja toimiamme katsottiin enimmäkseen sormien läpi.”
Spontaanisuus kadonnut
”Iltamyöhään pelattiin kenttää eri väylän lyöntipaikalta toisen väylän viheriölle. Opettelimme mielestäni aika tehokkaalla tavalla pelaamista ja tuloksen tekemistä. Tällaista spontaanisuutta en ole kohdannut golfkentällä enää pitkiin aikoihin.”
Nurmi sanoo, että oma valmentaja olisi luonnollisesti ollut tarpeellinen. Hyvä tuloksenteko kotikutoisella tekniikalla oli liian riippuvainen harjoituksen määrästä.
”Vaikka en tuohon aikaan miettinyt kovin paljon lyönnin tekniikkaa, tunsin kovien toistomäärien kautta lyöntini hyvin. Opin aika varhaisessa vaiheessa myös säätelemään lyöntiäni.”
Nurmi sanoo, että kilpatasolla jokainen laji on loppujen lopuksi kiinni henkisestä kestävyydestä. Hän toteaa saaneensa ”hillittömän itseluottamuksen” varsinaiseen kilpailutilanteeseen määrätietoisen harjoittelun kautta.
”En nähnyt vesiestettä vaan väylän, ja reikä näytti parhaimpina aikoina pikemminkin ämpäriltä.”
Marko Kuivasaari
ja nimenomaan näin! Ennen oli kaikki paremmin vaikka eteenpäin onkin menty…
Laji- ja urheilutuntemusta laajemminkin välitettäväksi. Täysin samaa mieltä edullisuudesta, mutta kyllä niitä harjoittelupaikkojakin jo on aloittelijoille esim. par 3 kentät, paloheinä, yms. yms. Tosin odotukset ja mielikuva lajin sisältä ohjaavat heti täysimittaisille kentille ja kustannusodotus on taas pay as you go. Nämä eivät kohtaa.
Fiksuntuntuinen kaveri, paljon hyviä ajatuksia.