Nevas tulee nyt lähinnä mieleen, kun kysytään lyhyitä siirtymisiä griiniltä seuraavalle tiille. Harvinainen kenttä, missä liki jok’ikinen tii on edellisen griinin kyljessä, maksimikävelymatka lienee n 50-70m.

Mutta layout käsittää kyllä paaaljon muutakin kuin vain välikävelyjen optimoinnin! Tästä esimerkkinä väylien muotoilu, esteiden sijoittelu, metsien harvennukset, griinien ja tiipaikkojen sijainnit. Nevas esim menettää läyout-pisteitä juuri lukuisten sokkoavaustensa takia.

Mielestäni se, miten range, klubi ja harjoitusgriinit sijaitsevat toisiinsa nähden on liki yhdentekevää, kunhan pysytään järkevissä rajoissa. Ei-järkevästä sijoittelusta esimerkkinä SHG:n Lakisto, missä rangella on ikioma pikku parkkipaikka.

Lyhyet siirtymät on vain yksi kriteeri kentän layoutista. Se ei sinällään takaa että kenttä on hyvä ja mielenkiintoinen pelata.

Jenkkien golfpalstoilla on näistä käyty kovia keskusteluja. Olen ollut huomaavinani että on pääosin kahta koulukuntaa.

Toiset pelaavat kävellen ja edellyttävät että kentän siirtymät ovat lyhyitä. Tämä luonnollisesti vaikuttaa jonkin verran peliväylien sijoitteluun. Jossain tasaisella peltokentällä golf-arkkitehdin on helppo sijoittaa selkeitä vayliä toinen toisensa perään. Tilanne on hankalampi, jos alueella on runsaasti metsärinteitä, jokia, mäkiä ja kumpuja yms. korkeusvaihteluita.

Toisen porukan mielestä taas tärkeintä on että jokainen väylä on varsinaisen pelaamisen kannalta mahdollisimman hyvä. Jokaiselta tiiltä pitää näkyä väylän layout, pallon ’pudotusalueet’, esteet jne. Peliväylät rakennetaan kokonaan maaston ehdoilla siten että palattavuus on huippuluokkaa. Siirtymätaipaleet voivatkin sitten olla satoja metrejä pitkiä, mutta siellähän ne huristellaan autolla.

Mielestäni useat sokkoväylät ovat huonoa kenttäsuunnittelua, erityisesti jos piiloon jää vesiesteitä jne. Kyse on myös osaltaan turvallisuudesta sekä pelin hidastumisesta, mitä sokkoväylät usein aiheuttavat.

Mielestäni hyviä layouteja ovat esim. Yyteri, Aura, Tali, Sarfvik ja Harjattula.

Yyterissä on jonkin verran siirtymiä, mutta ei häiritsevän pitkiä.

Klubitalo-range-1-tee on pienen matkan päässä toisistaan kaikissa yllä olevissa.

Mielestäni sokkoväylät kuuluvat golfkentälle samalla tavalla kuin muutkin vaikeudet.

Layoutin hyvyyteen liittyy myös se, että ’lähes hyvällä lyönnillä’ et saa kohtuutonta rangaistusta. Suomesta löytyy kenttiä, joissa pudotat pallon pienelle griinille, josta pallo pomppaa pöheikköön, josta et löydä palloa. Ei hyvää suunnittelua.

P.S. Nordcenter alkaa olla jo niin suuri hienoine kartanoineen, että etäisyyksiä tulee pakostakin liikaa klubi-1-tee-parkkipaikka.

Sorry, ketjustani oli jäänyt range-pois, joka on Nordcenterissä melko kaukana.

Jos kävelet autolta cädärille, sieltä klubiravintolaan,

josta kävelet rangelle ja rangelta 1-teelle, kyllä matkaa tulee varmasti kilometrin verran ja aikaa menee 15 minuuttia matkoihin.

Eihän nämä asiat nyt ole maata kaatavia, mutta kun nyt onnistuneita ratkaisuja todella etsitään niin mielestäni onnistuneisiin ratkaisuihin verrattuna Nordcenter ei ole paras mahdollinen.

Jos tulen vain pelaamaan kierroksen, en viitsi lähteä kävelemään rangelle, koska se on niin kaukana 1-teeltä. Jos harjoitteleen, esim. 4 tuntia tunnin pätkissä lyöntiä, ’tauolle’ on aika pitkä matka lähteä lampsimaan klubille. Joten range ei ole toimiva.

Silloin kuin itse aloittelin golfia kaikki kentät ja ranget näyttivät hienoilta ja täydellisiltä. Runsas 200 kenttää kolunneena silmä on tullut kriittisemmäksi, vaikka mukaviahan kaikki golfkentät ovat.

Totta puhut. Se oli viime kaudella kun pelasin po väylää ja sain melkein pallon päälleni.

Olen muuten sitä mieltä, että useimmat ihmiset ovat turhankin nättinokkaisia omaan kenttäänsä kohdistuvasta kritiikistä. Ei Suomessa(kaan) ole yhtään täydellistä kenttää.

Olen hieman erimieltä noista siirtymätaipaleista:

-CM on parkkipaikan vieressä–>klubitalo 100m–>

–>range 150m (puttigreeni matkalla)–>Benzin 1. tee 150m

joten alle 500m koko reitti…

No joo, kyllä kentälle saattaa joku sokkoväyläkin sopia. Joskus ne aiheuttavat ylimääräisiä ongelmia, jolloin kyse on mielestäni jo huonosta suunnittelusta.

Esimerkki voisi olla vaikkapa Meri-Teijosta (parempiakin varmaan löytyisi):

1. väylä, par-5:en, joka avataan klubin vierestä, pienen kummun ylitse sokkona. Väylän suuntaisesti, oikeaa reunaa leikkaa oja/puro jonne pallo helposti löytää tiensä.

Kun avaus menee kummun ylitse ei kukaan pysty sanomaan mihin pallo rullii, toki se useinmiten löytyy väylältä, mutta hiemankin oikeaan reunaan suuntaustunut lyönti menee sivuveteenkin. Kukaan ei ole näkemässä missä kohtaa pallo ylitti esteen rajan tai edes sitä menikö pallo todellakin veteen.

Miten menetellään?

Voidaan olettaa että, jos palloa ei löydy lyhyeksi leikatulta väylältä tai raffista – se on mennyt esteeseen. Siis dropataan pallo – mutta tarkasti ottaen, mihin paikkaan?

Voihan olla että merkkari sanoo, ettei ole näyttöä edes siitä, menikö pallo todellakin esteeseen. Pitää käydä lyömässä uusi pallo, tai jo lähtiessä lyödä varapallo ja jos 1. palloa ei löydy jatketaan sillä.

Huonosti suunniteltu väylä, sanon minä, vaikka onkin erittäin potentiaalinen eagle-mahdollisuus.

Niinä muutamin kertoina, kun olemme pelanneet Meri-Teijossa, olemme reippaasti dropanneet ojaan menneet pallomme, vaikka ihan tarkasta paikasta ei aina näköhavaintoa ollutkaan.

Mitenkähän menetellään kilpailuissa? Jokin yhtenäinen käytäntö tähän varmaankin pitää tehdä.

Meri-Teijon ykkösellä on AINA kilpailujen aikana forecaddie tarkkailemassa pallojen putoamisia. Hän seisoo tuon kummun päällä metsän reunassa. Itse tähtään aina hänen vasempaan nilkkaansa. Jos hän joutuu hyppäämään ilmaan/kyyristymään on avaus onnistunut ja rullaa pitkälle. Muussa tapauksessa pallo onkin vaarassa joutua vesiesteeseen (keltaiset paalut). Ei se muuallakaan oikein voi olla koska pomppu suuntautuu loivasti alaspäin. Tällöinhän vapautuminen tapahtuu melko väljästi taaksepäin hyvälle paikalle leikkauslinjasta (jonka on täytynyt näkyä) taaksepäin.

Isommissa kisoissa forecaddie on myös ainakin vitosella ja kolmellatoista joissa pallo lyödään kummun yli, parasta toivoen. Tilanteen ollessa tiukka tai lyönnin ollessa ns. hakusessa, kannattaa toimia kuten Severiano suositteli: varmistellen. Jätetään pallo näkösälle ja tehdään varma par. Näin kai kannattaa tehdä muutenkin, varsinkin oudolla kentällä.

Siis kentällä ei saisi olla yhtään sokkoväylää, koska niillä kuluu ihan tuhottomasti aikaa pallojen etsimiseen, koska ei nähdä pallon alastuloa. Ja kaikkien esteiden pitäisi näkyä tiiauspaikalta, jotta olisi jotain järkeä avauksissa.

Nyt kun rakennetaan uusia golfkenttiä niin pituus takatiiltä pitäisi olla yli 6500m ja tiiauspaikkojen tulisi olla erittäin suuria ja tasaisia. Sillä kun tiiauspaikat ovat suuret voidaan niitä siirtämällä muuttaa kentän luonnetta suuresti ja voidaan antaa tiiauspaikkojen levätä.

Kentällä ei saisi olla yhtään sokkoväylää, eikä mitään ihmeellisiä kikkailu doglegejä (tyyliin nurmijärvi). Kuten aiemmin sanoin kakkien esteiden tulisi näkyä tiiauspaikalta.

Kaikki metsät tulisi raivata aluskasvillisuudesta ja korvata se hakkeella, jotta metsään menevät pallot löytyisivät (eivätkä jäisi piiloon mustikkapensaan alle), jotta voitaisiin totetuttaa sääntöä ’play it as it lies’, eikä tarvitsisi droppailla puunkannon vierestä. Jos näin tehtäisiin niin puut olisivat silti tiellä vaikeuttaen lyöntiä ja eikä hakkeen päältä lyöminen ole kumminkaan helppoa. US open kentillä harvemmin näkee sellaisia metsiä kuin Suomen kentillä.

Kentää ei saisi keinotekoisesti vaikeuttaa outpaaluilla vaan tehdä se esimerkiksi esteiden sijoittelulla ja pitkällä raffilla. Sekä bunkkereita ja esteitä tulisi olla paljon enemmän, mikä on yleinen ongelma Suomen kentillä. Eikä saisi ottaa pois mahdollisuutta lyödä palloa pitkälle siten tekemällä kaikista väylistä doglegejä. Pitkälle pitää pystyä lyömään, mutta myös tarkasti, eli pituussuunnassa pitää olla tilaa, mutta ei leveyssuunnassa, koska pitkälyöntisyys on taito siinä missä tarkkuuskin.

Juttu oli ehkä hieman aiheen vierestä, mutta kumminkin.

Hyvin suunnitellulla ja rakennetulla kentällä kaikilta tiiauspaikoilta pitää olla esteetön näkyvyys suunnitellulle pallon alastuloalueelle tai greenille. Pallon alastuloalueelta tulee olla esteetön näkyvyys seuraavalle pallon alastuloalueelle tai griinille, jne. Tämän lisäksi näiltä alueilta tulisi pystyä tunnistamaan/näkemään kaikki edessäolevat esteet. Näin rakennetulla kentällä ei tule epäreiluja yllätyksiä vaan eteneminen perustuu golf-taitojen hyväksi käyttöön. Näin sen tulisi ainakin minun mielestäni olla.

Ehkä pitäisi perustaa FEGA (Finnish Extreme Golf Association) jonka tavoitteena on edistää golfin pelaamista umpimetsässä (kyllä kai tätäkin jo harrastetaan jossain). Siinä sitä oppisi ennakoimaan tulevia vaikeuksia vaikka ei niitä välttämättä näköpiirissä olisikaan.

Täytyy jälleen kerran todeta, että tämän tyyliset asiat ovat kai makuasioita, sittenkin.

Tulipa livettyä aiheesta.

Hyviä loppukesän pelejä vaan.

Kyllä sokkolyönnit golffiin kuuluvat. Johan niitä tulee harrastettua kun yritetään oikaista metsän yli dogleg-väylillä.

Se että umpimetsässä joutuu lähestymislyönnillä mäen takaa yrittämään osumista postimerkin kokoiselle griinille, minkä ympärillä on pelkkää ryteikköä, ei ainakaan edistä nopeaa pelaamista. Olisi vähintään kohtuullista että griinien lähistöjen metsistä siivottaisiin aluskasvillisuus ja varmistettaisiin että griinin läheisyyteen osuneiden pallojen löytyminen olisi edes mahdollista.

Ja vähän aiheestakin. Pickalassa on siirtymiset väylien välillä esimerkillisen hyvät. Paria väylää lukuunottamatta, seuraava lyöntipaikka on edellisen griinin läheisyydessä. Kävelyä tulee sitten hieman enemmän kun käy rangella tai lähipelialueella.

Jälleen kerran joudun toteamaan että olen aivan samaa mieltä olzin kanssa. Kyllä kenttää pitää pystyä pelaamaan vaikka olisikin ensimmäistä kertaa kyseisellä kentällä. Jos jouituu tiillä arvailemaan että missäköhän kyseinen väylä menee ja missä lippu, niin ei kyllä ole kaikki kohdallaan.

Ja se että esteet näkyvät tiiltä on todella hyvä juttu. Suomessa tämä on suuri ongelma koska yritetään tehdä kentistä vaikeita piilottamalla väyläbunkkerit tai vesiesteet.

Kolmas paha virhe on että jätetään keskelle väylää puu, koska on hyvä tähtäyspiste. Sitten siinä hyvän draivin jälkeen tuskaillaan kun ollaan joko puun juressa tai kyseinen puu on juuri linjalla, ja niin lähellä ettei sitä edes pysty kiertämään.

Ja mitä Kostin kenttiin tulee niin on suunnitellut niitä aivan liian monta.