Kun ei pala. Peli toki tökkii joskus, mutta ei se ole niin vakavaa…ihan oikeasti

Ei niin pala! Ihmettelen miksi joku ottaa LIIKAA pulttia epäonnistumisesta. (siis heittelee mailoja ja käyttäytyy häiritsevästi) – typerää.

PS: Jollet hallitse hermojasi sinun pitää olla erehtymätön golfari – kuka on?

Joskus valitettavasti pääsee kirosana, joskus (muutaman kerran kaudessa) vieläkin valitettavammin kuuluva sellainen.

Alkuaikoina tuli pahemminkin toilailtua… Mutta pelihän kulkee sitä paremmin, mitä paremmin pää kestää…

Muutaman mailankatkojan olen livenä nähnyt, siihen en sentään itse ole sortunut…

Mutta kun joka kierrokselle asettaa vähintäinkin sellaiset paineet, kuin että pelaisi majorin finaalikierrosta voittomahdollisuuksin, on ymmärrettävää, että päätä on vaikea pitää kasassa…

Pahin on tilanne, kun juuri luulee oppineensa jotakin uutta, ja sitten tössii seuraavan kierroksen. Näihin on vuosien kuluessa kuitenkin oppinut suhtautumaan. Mitään niin hirveää mokaa en kentällä ole tehnyt, mitä tuoppi olutta ei olisi mielestä pyyhkäissyt.

Hermot on menny useasti ja saattaa vieläkin mennä, mutta kokemusta ja ilmeisesti henkistä kasvua junnu vuosista on tullut sen verran lisää että pyrin pitämään mölyt mahassa. Ehkä muutama hiljainen ruma sana voi tulla, tai peräti maila kopsahtaa maahan. Mutta mitä nopeammin ajatus siirtyy seur. lyöntiin sitä parempi.

Pyrin ajattelemaan siten että teen seuraavasta lyönnistä päivän parhaan. Ja tulokset onkin parantunut verrattuna siihen että kirosi ja mietti jotain heikkoa lyöntiä vielä seuraavaan asetuttaessa.

Kuten olen aiemmin kertonut, pelaan nk. ’suu korvissa’ -golfia todellisella tuupparitasolla. Elikkä silloin harvoin kun pääsee pelaamaan, siitä kyllä nauttii. Epäonnistumisia tulee niin paljon, että niihin on ehtinyt vuosien varrella tottua, joten pieni sisäinen tuhahdus tai ehkä jopa ääneen sanottu ’OHO’ tai ’Kukas se tonne löi?’ riittää hyvin.

Mutta nyt seuraa suuri tunnustus: Toissapäivänä lipsautin harmissani mailan kädestäni kenttään.

Takana oli vaihtelevasti, mutta mukavasti sujunut kierros duunikavereitten kanssa itselleni uudella mielenkiintoisella kentällä (Lindö Parkbana, Tukholman lähellä). Viimeisellä väylällä, par 5, olivat vieneet keltaiset kymmenen metrin päähän punaisista, jolloin pituutta oli vain reilut 410 m. Lainavehkeisiin kuulunut TM:n mopotankki kantoi korkealta mäeltä lyötynä huonollakin osumalla n. 195 m:n päähän lipusta. ’Ikinä en ole lyönyt par 5:lla kahdella päälle, joten nyt on pakko kokeilla !’ Kaikki peliin ja pallo lievästi maasta kohoten 20 m:n päähän veteen, totta kai. Noh, hyvä droppi ja uusi yritys. Hiukan lyhyempi lyönti, mutta sama lopputulos. Ennen kuin ehdin huomatakaan, oli maila lipsahtanut nurmen pintaan, mikä kyllä hävetti.

Mutta kierros oli siis hyvin mukava ja nautinnollinen. Tuloskin oli minulle ihan hyvä. Ikinä ennen en ole tehnyt 5 paria samalla kierroksella ja pisteitäkin tuli 31 (n. 104 lyöntiä).

PS. Nyt uskon niitä, jotka sanovat, että vehkeillä on väliä. Löin sillä mopotankilla jatkuvasti n. 40 metriä pidemmälle kuin omalla halpissettiin kuuluvalla driverillani ja paljon tarkemmin. Onneksi minulla ei ole tulostavoitteita, ettei tarvitse tuhlata perheen parin kuukauden ruokarahoja tuollaiseen tykkiin.

Olen henk. kohtaisesti alkanut uskoa siihen väittämään, että 18 reikää on jo niin paljon, että epäonnistumiset ja nappilyönnit menevät tasan.

Ilmiön huomaa jopa 9:llä reiällä; esim. 1 soketti – yksi seitsenmetrinen putti kuppiin.

Nick falloksella ja Mäkisuksella on vastauksissa samaa asiaa kuin mitä olen parin kauden aikana oppinut. Lisäksi parin pelikaverin ollaan so*******, että heti kun peli alkaa ottamaan päähän, on aika lopettaa. Eli siis kaverit ei pyydä enää mukaan, jos joku kiukuttelee liikaa.

Pieni murahdus ja mailan heilautus irtoaa ehkä maksimissan kerran-pari kierroksessa, mutta sitten onkin aika keskittyä seuraavaan lyöntiin.

Jostain jenkkigolfkirjasta luin ’stop wordin’ käytön. Se on itselle sanottava ’LOPETA’ tai mikä hyvänsä avainsana, joka käskee lopettamaan epäonnistuneen lyönnin tai epäonnistumisen ajattelun. Kuulostaa typerältä, mutta toimii kohdallani. Oma sanani on ’ARMAGEDDON’ vanhan hamsterivitsin mukaan, se on niin typerä että huono lyönti unohtuu 😀 (lisää aiheesta googlesta sanoilla hamsteri armageddon’

Yritän asennoitua golfiin kuin kalastukseen: joskus Ahti suo antimia, joskus ei – joskus peli kulkee joskus ei. Jos peli ei kulje voi panostaa taukopaikkaan ja seurusteluun.

Kyllä bägin heitto vesiesteeseen kerran kierroksessa on ihan ok mun puolesta, kunhan ei tarvitse joka lyönnin jälkeen kuulla ******* *******ttä.

Jos talo palaa tai eukko lähtee turkkilaisen matkaan, niin silloin voi jo vähän kirotakin.

Minua ihmetyttää golfissa tämä uskonnollispaatoksellinen suhtautuminen kiroiluun. Jos golfarin noituminen kohdistuu omaan suoritukseen, en näe siinä mitään pahaa. Kiroaminen on kautta aikojen ollut suomalaiskansallinen tapa päästää liikoja höyryjä. Sitä osoittaa jo äärimmäisen rikas kirosanavarastomme. Sääli vaan, että rikas perimteemme on nuorisolla katoamassa pelkäksi v-luksi.

Luonnollisesti pelikumppanin kutsuminen s-tanan tunariksi on epäkohteliasta, mutta kokeilkaapa seuraavan pahan epäonnistumisenne jälkeen kunnon litaniaa voimasanoja. Se saattaa auttaa. Eihän sitä niin moni muuten tekisi. Minä ainakin nautin kuullessani todellisen taitajan sadattelevan.

Kyllä se ehkä itseä helpottaa, mutta entäs, kun peliseurana on tyyppi, jolle näitä epäonnistumisia tulee pitkin matkaa. Alkaa väkisinkin tympiin jatkuva sadattelu. Tutussa porukassa päästellään joskus rankastikin, mutta esim. kilpailuissa kiroilu saa pelikaverit lähinnä vaivaantuneeksi. Mielestäni sitä voisi verrata mailojen heittelyyn.