30.4.–7.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][9]
KilpailuaSuomalaista

SENSUURIA ?!?!?

Etusivu Foorumit Yleistä SENSUURIA ?!?!?

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 38)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Nimetön

    Joidenkin mielestä sensuuria tarvitaan, jotta keskustelupalstan taso kohenisi. Ovat oikeassa. Ylläpito voisi muuttaa pelisääntöjä siten, että kaikki olemassa olevat nimirekisterit poistetaan ja kaikki rekisteröityvät uudestaan tänne käyttäjiksi vain omalla oikealla nimellään, jonka ylläpito voi tarvittaessa tarkistaa. Jos rekisteröity nimi ei täsmää tai vilppiä ilmenee, niin henkilön käyttöoikeus poistetaan ja hänet suljetaan yhteisöstä pois. Näin keskustelupalstasta tulisi VIHDOIN asiallinen keskustelufoorumi, jossa turhilta ylilyönneiltä vältyttäisiin ja jokainen sensuroisi ensikädessä omia kirjoituksiaan. Asiaa vastustavat vain ne, jotka haluavat mollata muita nimimerkin takaa. Ps. Jos emme voi kritisoida asioita omalla nimellämme, niin emme siis kritisoi ollenkaan.. Saako kannatusta?

    Kannatan.

    En silti usko että saamme ’VIHDOIN’ niinkuin asian ilmaisit täysin asiallista foorumia, mutta se voisi antaa pienen ryhtiliikkeen.

    Kaikista räikeimmät v***uilu viestit jäisi ehkä pois.

    Omaan kayttäytymiseeni en tiedä vaikuttaisiko.

    No toivottavasti en ole suututtanut ainakaan kovin pahasti ketään.

    Aika harvoin yleensäkkään jaksan vastata tai kommentoida mihinkään keskusteluun.

    Olen koittanut pysyä vain lukija osastolla, kun ’viisaammat’ analysoi kuinka erimuotoiset urat ja varren eri arvot vaikuttaa heidän lyönteihinsä.

    Luen siis mielenkiiinnolla. Älkää suuttuko.

    Veikkaisin etta rekisteroityneiden henkilollisyyden tarkistaminen nostaisi forumin kustannuksia aika merkittavasti….. silla se tuskin hoituisi ilman ’manuaalista’ tyota eli jonkun pitaisi se tehda.

    Vai onko jollain ehdottaa vaivatonta, nopeaa ja kustannustehokasta tapaa asian hoitamiseksi ?

    Tarkistuksen voisi tietenkin rahoittaa tekemalla tasta forumista maksullisen, mutta veikkaampa etta vahaiseksi jaisi kirjoittajien maara siina tapauksessa.

    Mielestani ’sensuuri’ siten kun sita Golfpiste tanaan toteuttaa, toimiii kohtuullisen hyvin, ja aina voi jattaa lukematta ei niin kiinnostavat otsikot.

    en usko että Suomen Golfpiste alkaa deletoimaan asiakasrekisteriään sen takia että saadaan uudet nimet keskustelupalstalle. Juu ei…!

    Voisi kuitenkin olettaa että jokainen tälle palstalle kirjoittava on ensinäkin aikuinen (noin iän puolesta…) ja osaa olla loukkaantumatta jos joku toinen hieman kärkkäämmin kommentoi asioihin. Tuskin herjan heitto vähenee jos oma nimi tulisi tarinan perään!

    itselleni on aivan sama, käytän nimimerkkiä kun sellainen kerta on!

    Olenpa eri mieltä. On varmasti monia ihan päteviäkin syitä, miksi joku ei halua keskustella omalla nimellään. Tämä nyt kuuluu julkisten keskustelupalstojen luonteeseen. Sen sijaan rekisteröityminen ja omien tietojen ylläpito pitäisi tehdä sellaiseksi, ettei nimimerkkiä voi aina sopivan tilanteen tullen vaihtaa. Sitä on nytkin moni peräänkuuluttanut tällä hetkellä aktiivisissa ketjuissa. Myös ylläpidon pitäisi oikeasti hoitaa tehtäväänsä. ’Maailmalla’ moderaattorit poistavat täysin asiattomat tai henkilökohtaisuuksiin menevät keskustelunavaukset ja kommentit varsin nopeasti.

    Työnantaja tykkäisi hyvää kun kävisi ilmi mihin työaikaa käytetään.

    Vähän kakspiippunen juttu, toisaalta ok, toisaalta taas ei. Itse kirjoitan nimimerkillä mutta ei tartte olla Einstein kaivaakseen esiin henkilö joka nimimerkin takana on. Mun mielestä tämä tapa mikänyt on toimii ihan hyvin. Moderaattori poistaa asiattomat viestit ja sillä selvä. Tai mitäs jos tänne persustettaisiin erikseen palsta vain ainoastaan niile ketkä haluavat lukea/kirjoittaa omillanimillä? Epäilen, että tunkosta ei ainakaan olisi.

    Mizuno rules :-)!

    Nimetön

    Miksi nimimerkillä kirjoittelu pitäisi sallia?

    Salassa halutaan pysyä vain silloin, kun mollataan muita. Yhtiöitä, seurajohtoa, yhtiökokouksia jne. on aina herjattu vain ja ainoastaan nimimerkin takaa. Miksi sellaisen pitäisi olla sallittua?

    Paras malli olisi, että oma oikea nimi näkyisi ja lisäksi henkilön kotiseura, jolloin väärinkäytökset olisivat lähes mahdottomia.

    Esimerkki:

    Nimi: Matti Meikäläinen / HGK

    Nimetön

    Samantien SoTu,ammatti, siviilisääty, velat ja varallisuus/luottotiedot, automerkki, puhelin# ja lähiosoite, jotta varmasti kaikki häiriköt saadaan liikkeelle.

    J-P:n alkuperäinen ajatus ei varmaankaan ollut nimenomaan estää nimimerkkien käyttö. Tarkoitus oli kai enemminkin korjata noita lieveilmiöitä joihin se joidenkin kohdalla johtaa. Omalta kohdaltani voin sanoa, että jos mä joskus oon niin neiti, että rupean v..tuilemaan muille jonkun kertakäyttönimimerkin takaa, niin lähden samantien ostamaan hamekangasta. Tää on keskustelupalsta ja tarkoituskin on väitellä asioista. Sen verran vois kuitenkin kaikki pitää itsensä miehenä/naisena, että on valmis vastaamaan puheistaan.

    Nimetön

    Et saa ainakaan minulta kannatusta.Kaltaisesi fundamentalisti pitäisi sulkea ensimmäisenä pois.Nimimerkkien käyttö takaa sen,että kirjoittaja uskaltaa rehellisesti kertoa mielipiteensä.jolloin mielestäni keskustelun taso on mitä parhain.Muuten palsta on miellyttäjien miehittämä liehittelyseura joka sopii enemmänkin naisille.Jos psyyke ei kestä toisten silloin tälloin eriäviä mielipiteitä,kannattaa jättää tänne vierailut väliin.Pidä vaan DDR meno omana tietonasi.

    Jos joku haluu, mä voin kyllä tulla ihan vaikka kotiin asti päin naamaa sanomaan HERÄTYSKELLO!

    Ei tuota ongelmaa, ja voin samalla näyttää ajokorttiakin.

    Ihme kitinää. Nimimerkit toimii ihan hyvin ja se on nähty monilla muilla foorumeilla ympäri maailman.

    Jos softa on vanhaa ja modet puuttuu, J-P:n pitää avata oma klubi jossa on uudenkarhea foorumin moottori aihealueineen ja moderaattoreineen.

    Pari kappaletta nimimerkki ’Boo,Boo’:n hengentuotteita luettuani kallistun mieluusti vähäsen tiukemman otteen kannalle.

    Mika, syntymävuosi 1968, asuntovelallinen, päivätyöltä projektipäällikkö (hoitovapaalla), osa-aikainen clubfitter, ajan Subarulla (’99) ja joskus kesäisin Triumphilla (’73). Puhnummi ja osoitteet, sekä mailiosoite että katuosoite, löytyvät tuolta weppisivultani.

    (Saiskohan tänne sigutoiminnon, jotta tuota litaniaa ei tarvi joka kerta kirjoittaa)

    ’Muuten palsta on miellyttäjien miehittämä liehittelyseura’

    Ei muuten pidä paikkaansa. Meidän kentän keskustelupalsta muutettiin niin, että nimimerkkien sijasta käytetään oikeita nimiä. Sieltä on kyllä liehittely kaukana. Palstan taso kyllä nousi samantien.

    itse en ikinä tule kirjoittamaan omalla nimelläni. Jos siirryttäisiin malliin nimi / seura, se vaan jakaisi sakin enemmän osakas / joku muu leireihin. Samalla kun kerrot täällä nimesi ja asuinkuntasi niin sinusta saadaan selvitettyä tekstiviestillä esim verotiedot, auton rekisterinro, osoitteet jne jne. onko se ihan ok? minulle ei…

    itse olen anonyymi ja sillä hyvä.

    Ehkä pitäisi laittaa nimimerkin lisäksi ikä!? Saisi esimerkiksi tietää, onko eräs nimeltä mainitsematon nimimerkki (mainostaa jokaisessa viestissä 983-K:ta) siinä iässä, jossa kivekset on jo laskeutuneet vai onko muuten vain vintissä vikaa?

    eiköhän tämän koko palstan syvin olemus ole tavalla tai toisella markkinointiin liittyvää. Miettikään, joku avaa ketjun ’Halvin pelioikeus Helsingissä?’ tai ’Offsetit Bleideihin’ tai ’Kokemuksia Mizuno MX23’ jne jne. kaikkihan silloin alkaa mainostamaan sitä mitä itse edustaa ja mun mielestä siinä ei ole mitään väärää!

    Olkaamme onnekkaita ettemme elä kommunismin vaikutuksessa vaan jokainen saa ilmaista itseään tavalla minkä parhaaksi näkee!

    Nimetön

    Itse kun rekisteröydyin joskus -03, niin en edes harkinnut nimimerkin käyttöä. Mä en ymmärrä miksi suomalaiset ovat niin pelkureita, että uskaltavat laukoa mielipiteitään vain anonyymisti. Minulle on kunnia asia pistää oma nimi alle, jos otan johonkin kantaa.

    Tämä taitaa muuten olla neljäs kerta kun tänne kirjoitan, niin etten kuulu aktiivikirjoittajiin. Aika paljon kuitenkin luen muiden juttuja ja oikeastaan nimimerkit ei minua häiritse, naurattaa ehkä välillä, kun on aika jyrkkiä mielipiteitä ja siinä kohtaa kyllä tietää ettei ko. henkilö olisi omalla nimellään samalla tavalla kirjoittanut. Ehkä nimimerkin taakse piiloutuminen rohkaisee kielenkantimia ja näin jutuista tulee räväkämpiä, siis ihan hyväkin?! Eikös tämä ole vähän sama asia kun se, miksi suomalainen juo viinaa? Uskaltaakseen olla oma itsensä ja puhuakseen ääneen mielipiteistään. Sellainen on suomalainen.

    Minulle on aivan yhdentekevää kirjoitanko nimimerkillä, vai omalla nimelläni. Nimimerkkini sitäpaitsi ei ole mikään erityisen nerokas mielikuvituksen lento etunimestäni muutenkaan, joten sukunimen lisäys tuohon perään ei kirjoituksiani mihinkään suuntaan muuttaisi. Monet minusta eivät pidä ja monet pitävät, sitä nimimerkin korvaaminen ristimänimellä tuskin mihinkään muuttaisi.

    Mutta kuten olen jo aiemminkin täällä kuuluttanut, hyvin aktiivisen moderoinnin puolesta antaisin kyllä ääneni. Osa porukasta varmaan aluksi häipyisi, mutta niinhän he nytkin tekevät. Ei suomalainen ilman lastenvahtia mitään osaa sivistyneesti tehdä, eikä aina silloinkaan, mutta edellytykset olisivat sentään paremmat.

    Ei nimimerkin takana välttämättä piilosilla olla. Varsinkin, jos oikea nimi löytyy kenelle tahansa parin sivun takaa.

    Omalla kohdalla nimimerkin käyttöä puoltaa:

    a) nimimerkki, golf-liiketoiminta ja web-osoite muodostavat yhden, (toivottavasti) helposti muistettavan kokonaisuuden

    b) en halua, että foorumin kirjoitteluni löytyy hakukoneiden listauksista oikealla nimelläni

    c) hankala, pitkä nimi on opettanut lyhennyksiin; korttiostoksetkin kuittaan nimikirjaimilla

    Kyllähän nimimerkin käyttäminen on hyvin yleistä koko maailmassa. Tällä keskustelupalstalla kirjoitukset ovat kuitenkin erittäin ’tunkkaisia’ ja ’kireitä’, sekä jotenkin negatiivisen oloisia. Liekö syynä perisuomalainen luonne. Toki täällä on paljon hyviä kirjoittajia, mutta valitettavasti muutama mätä omena pilaa tässä tapauksessa koko sadon. Älkää hyvät kirjoittajat ottako tätä itseenne.

    Käyn päivittäin jenkkiläisillä ja pääsääntöisesti yhdellä jenkkiläisellä keskustelupalstalla/foorumilla ja siellä on aivan toisenlainen meininki, vaikka kaikki kirjoittavat nimimerkillä. Tulee oikeasti hyvälle tuulelle ja keskustelu, neuvominen ym. on todella rakentavaa. Palstalla kirjoittelee mm. nykyisiä ja entisiä US PGA Tourin pelaajia, kakkos-Tourin pelaajia, Jenkkien arvostetuimpia clubfittereitä, mailanvalmistajien tuotekehitysosastojen ym. hlökuntaa jne. Todella harvoin joku rikkoo etikettiä ja räikeä rikkominen tarkoittaa automaattista erottamista. Sitten kun käy täällä niin palaa jälleen suomalaiselle maankamaralle. Keskustelujen sävy on eri planeetalta.

    Nimimerkit on sinänsä ihan OK.

    Toivomuslistalla on:

    – moderointi

    – nimimerkin vaihtaminen vaatisi uutta rekisteröitymistä

    Loppujen lopuksi me ollaan kaikki itse vastuussa tän palstan tasosta.

    Saisiko linkin sinne jenkkilän keskustelupalstalle mitä kehuit?

    Enpä oikein tiedä. Tällä palstalla on jo perinteet nimimerkin käytöstä ja pientä riitaakin saa välillä olla kun pysytään jotakuinkin asialinjalla.

    Joka paikassa tuntuu olevan jonkinlaisia häiriköitä, tännekin niitä eksyy aina välillä. Pitäisin kuitenkin ovet auki hieman lapsellisillekin kirjoittajille. Meitä on moneksi ja sille ei voi mitään. Törkeimmät jutut täällä sensuroidaan jo – se on hyvä.

    Toivottavasti Hörhö ei sitä täällä julkaise. Tätä GP:n ’tautia’ ei kannata jenkkeIHin asti kuljettaa.

    Näin arvelen Hörhönkin päätelleen.

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 38)
Vastaa aiheeseen: SENSUURIA ?!?!?

Etusivu Foorumit Yleistä SENSUURIA ?!?!?