Kuvitellaan tilanne, jossa avataan par-3 väylällä 150-200 metrisen sivuvesi- tai vesiesteen yli (tai vierestä) kohti takana majailevaa griiniä, siten, että pallo menee esteen puolelle heti lyönnin jälkeen eikä varmuudella tule pois ennen pysähtymistään. Pallo näyttää päätyvän vesiesteen kaukaisimpaan reunaan, jossa koko peliryhmä tietää olevan paalutuksen sisäpuolella 1-n metriä aluetta, josta munkilla saattaa voida pelata tai onpa saattanut käydä niinkin, että pallon on jeesustellut vetten päällä päätyen peliin esteen paremmalle puolelle. OK – jos olisi epäselvyyttä, onko pallo KADONNUT vesiesteeseen vai ei, voi varapallon lyödä (pelin nopeuttamiseksi) – eikös? . Jos taas ei voi olla varma, pystyykö sitä sieltä kaukaisemmasta päästä PELAAMAAN – ryhmä toteaa yksimielisesti, ettei se ainakaan ulos esteestä tullut, mutta voi olla PELATTAVISSA esteessä, voiko lyödä varapallon ja sitten paikanpäällä tarkastaa, onko alkuperäinen pallo pelattavissa vai syvällä vedessä/mudassa/hukassa. Jos varapalloa ei voisi lyödä, saattaa olla joskus aika tuskainen taival takaisin 150-200 metrin päähän huitomaan uusi pallo, kun takaatulijat jo tykittävät kuuliaan nilkoille. Ymmärrän kyllä, että tällä menettelyllä voi vaikuttaa omaan peliin eli valita itselleen mieluisamman pallon (päättää vasta paikan päällä, ettei eka pallo ole pelattavissa ja jatkaa suosiolla griinille (tai jopa kuppiin) menneellä varapallolla). Silti, nopeuttamisnäkökulmasta voisi säännöstä joustaa 😉 Ei ihan teoriaa, sattui minulle eilen kisassa, mutta lyhyellä väylällä, josta oli helpompi a) nähdä pallon laskeutuminen, ja b) palata lyömään esteen takaa uutta. Dekkareista löytyisi varmaan ratkaisu, muttei pikasilmäilyllä, ainakaan.