Oliver Lindell käänsi Abu Dhabin kisan suunnan perjantain huippukierroksella - Golfpiste.com

3.11.–10.11. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[7][4]
KilpailuaSuomalaista

3.11.–10.11. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[7][4]
KilpailuaSuomalaista
DP World Tour - Kilpagolf

Oliver Lindell käänsi Abu Dhabin kisan suunnan perjantain huippukierroksella

Bogivapaa kakkoskierros muutti Oliver Lindellin kisan suunnan. Kuva: Getty Images.

Mikä oliver Lindellin pelissä sitten torstaina mättikin, puttaaminen tai draivaaminen, niin ongelmista ei enää perjantaina ollut nähtävissä merkkiäkään. Päinvastoin, Lindell nosti pelinsä parhaalle tasolleen pelaten kierroksensa 67 lyönnillä eli viisi alle parin.

Koko kierroksen aikana hän ei tehnyt yhtään parin ylittävää reikätulosta. Birdiejä kertyi viisi, ja niistä neljä Lindell teki par-viitosille. Kahdesti hän ylsi kahdella päälle, kahdesti birdie syntyi yhdellä putilla.

”Muutama avaus lähti hieman vinoon, mutta pääsääntöisesti missit olivat oikealla puolella, mikä helpotti pelaamista. Puttaaminen oli vahvaa tänään. Yksi paikka siellä olisi ollut bogey tehdä tänään (väylä 12). Muuten osuin toistuvasti griineihin ja pääsin yrittämään birdieitä”, Lindell kertoi.

Päivän vireestä kertoo se, miten porvoolainen oli jatkuvasti lähempänä birdieä kuin bogia. Ainoa läheltä piti -tilanne oli seurausta puskaan pompanneesta avauslyönnistä väylällä 12.

Erinomainen kierros nosti suomalaista tuloslistalla parikymmentä pykälää ylemmäs. Viikonloppuun hän lähtee 30 parhaan joukosta yhteistuloksella -5.

Kärkipään sijoitus edellyttää samanlaista peliä myös jäljellä olevilla kierroksilla, sillä tulostaso Yas Linksin kentällä on äärimmäisen kova.

”Päivän kierros oli hyvä käännös kilpailuun. Helpottava onnistuminen, joka luo uskoa nyt ensiksi tähän viikonloppuun ”, kiteytti Lindell tyytyväisenä viitaten myös viikon päästä pelattavaan kauden päättävään finaaliin.

Kilpailun kärkeen on noussut Tyrrell Hatton (-13), joka on takonut 13. väylään peräti kahdeksan birdietä. Varsinkin Hattonin rautapeli on ollut häkellyttävän hyvää.

Eilisestä rangaistuksestaan mitä ilmeisimminkin sisuuntunut Rory McIlroy on vastannut päivän parhaasta tuloksesta 63 (-9), jonka myötä hän jakoi hetken johtoakin yhteistuloksella -11. Rory teki päivän aikana peräti 11 birdieä, ja vain kaksi bogia.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)