Kolme tuntia väittelyä, lukuisia puheenvuoroja ja yksi voittaja – näin kävi Oulun Golfin laajennukselle - Golfpiste.com

30.6.–7.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][14]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Kolme tuntia väittelyä, lukuisia puheenvuoroja ja yksi voittaja – näin kävi Oulun Golfin laajennukselle

Oulun Golf nousee laajennuksen myötä kapasiteetiltaan maan toiseksi suurimmaksi golfkeskukseksi. Kuva: Lassi Pekka Tilander

Lähtöaikojen saatavuus on ollut pitkään Oulun Golfin suurimpia haasteita. Nyt osakkaat antoivat johdolle valtuudet ratkaista ongelman yhdeksän uuden väylän avulla.

Oulun Golfin osakkaat antoivat vahvan tukensa hankkeelle, joka muuttaa Sankivaaran golfkeskuksen mittakaavaa pysyvästi.

Ylimääräinen yhtiökokous hyväksyi torstaina noin 3,5 miljoonan euron laajennushankkeen, jonka myötä Oulun Golf rakentaa Sankivaaraan yhdeksän uutta väylää. Päätös syntyi vilkkaan keskustelun jälkeen äänestyksessä, jossa 65 prosenttia oli laajennuksen ja 35 prosenttia vastaesityksen kannalla.

Ratkaisu ei ollut pelkästään investointipäätös. Se oli vastaus ongelmaan, jonka lähes jokainen oululaisgolfari tunnistaa.

”Osakkaiden antaman palautteen perusteella lähtöaikojen saatavuus on ollut yksi suurimmista epäkohdista toiminnassamme. Nyt pystymme reagoimaan siihen. Laajennus tuo meille kaivattua lisäkapasiteettia”, Oulun Golfin toimitusjohtaja Petri Väänänen sanoo.

Oulun seudulla golf on kasvanut viime vuosina vauhdilla. Alueella on peliväyliä vähemmän kuin väestöpohja antaisi odottaa. Hanke helpottaa tilannetta ainakin osittain.

Päätöksen merkitystä kuvaa myös kokouksen poikkeuksellinen kiinnostavuus. Technopoliksen auditorioon saapui yli 250 osakasta, mikä on moninkertainen määrä tavallisiin yhtiökokouksiin verrattuna. Tilaisuus alkoi lopulta tunnin myöhässä, koska osallistujia oli enemmän kuin kenttäyhtiö osasi odottaa.

”Jossain vaiheessa mietimme jopa sitä, riittävätkö tilat, ja voidaanko kokousta pitää. Puheenvuoroja käytettiin runsaasti sekä puolesta että vastaan. Lopputulos oli kuitenkin selkeä, ja saimme vahvan mandaatin hankkeen viemiselle eteenpäin”, Väänänen kertoo.

Kasvu jatkuu ilman osakeantia

Laajennuksen taustalla on Oulun Golfin voimakas kasvu. Yhtiön liikevaihto oli vuonna 2025 noin 2,6 miljoonaa euroa. Viimeisten viiden vuoden aikana liiketoiminta on kasvanut yli 70 prosenttia.

Samalla myös jäsenmäärät, junioritoiminta ja kenttien käyttöaste ovat nousseet. Väänänen korostaa, ettei laajennusta tehdä kasvattamalla osakemäärää.

”Teimme päätöksen, että osakemäärä säilyy 1100. Laajennus toteutetaan ilman osakeantia. Se oli osakkaille tärkeä viesti.”

Erityisen tyytyväinen hän on lasten ja nuorten harrastamisen näkökulmaan. Vuoden golfyhteisöksi valitussa Oulun Golfissa on valtava buumi junioritoiminnassa. Tuore ratkaisu auttaa varmistamaan, että kentällä on tilaa pelata myös tulevaisuudessa.

Sankivaarassa tehtiin viime vuonna yli 100 000 varausta, kun mukaan lasketaan 18 reiän kenttä, molemmat yhdeksän reiän kentät sekä par 3 -kenttä. Luku kertoo golfkeskuksen käyttöasteesta ja siitä, miksi lisäkapasiteetille nähtiin tarvetta.

Kaikki vastustajat eivät varsinaisesti vastustaneet laajennusta.

Laajennushankkeen näkyvimmät kriitikot ovat olleet osakkaita, jotka pelaavat pääasiassa yhdeksän reiän kierroksia. Nykyinen Vaara-kenttä toimii käytännössä kahtena erillisenä yhdeksän reiän kokonaisuutena. Laajennuksen myötä tämä vaihtoehtoisuus vähenee.

”Kaikki vastustajat eivät varsinaisesti vastustaneet laajennusta. Monia huolestutti se, että yhdeksän reiän pelaamisen vaihtoehdot vähenevät nykyisestä”, Väänänen sanoo.

Oulun Golfin ylimääräinen yhtiökokous keräsi paikalle ennätysmäärän osakkaita. Sankivaaran laajennushanke hyväksyttiin lopulta 65 prosentin enemmistöllä. Kuva: Oulun Golf

Jotkut osakkaat olisivat toivoneet ratkaisua, jossa käytössä olisi yksi 18-reikäinen kenttä ja kolme erillistä yhdeksän reiän kokonaisuutta. Se olisi Väänäsen mukaan kiinnostava vaihtoehto, mutta käytettävissä olevat maa-alueet eivät tätä mahdollista.

Laajennus sijoittuu vuonna 2005 valmistuneen uuden Vaaran yhteyteen. Käytännössä nykyisen kentän alkuosa säilyy ennallaan, mutta kierroksen keskivaihe siirtyy uudelle alueelle.

”Pelaaja lähtee edelleen Vaaran ykköseltä. Viidennen reiän jälkeen siirrytään uusille väylille, joita rakennetaan yhdeksän kappaletta. Sen jälkeen tullaan nykyiselle kuutosväylälle eli uudelle 15:lle.”

Valmista vuosikymmenen alussa

Tämänhetkisen aikataulun mukaan puiden poistot ja suurimmat maansiirtotyöt käynnistyvät syksyllä 2027. Varsinainen rakentaminen painottuu vuoteen 2028, väylät kylvetään vuonna 2029 ja pelaamaan uusille rei’ille päästäisiin aikaisintaan kesällä 2030.

Laajennus pyritään toteuttamaan niin, ettei rakentaminen häiritse pelaamista nykyisillä kentillä.

Rakentamislupa sai lainvoiman huhtikuussa. Hankkeen suunnittelussa on jouduttu huomioimaan myös ympäristötekijät. Alueella sijaitsee muun muassa viitasammakon elinympäristöjä sekä happamia sulfaattimaita, joiden käsittelylle on asetettu tarkat ehdot.

Kun laajennus valmistuu, Oulun Golfista tulee Suomen toiseksi suurin golfkeskus Pickalan jälkeen.

Hyöty ei näy ainoastaan tavallisten kierrosten määrässä. Uusi rakenne helpottaa ajanvarausta, lisää kilpailu- ja tapahtumamahdollisuuksia sekä antaa golfkeskukselle enemmän liikkumavaraa tulevaisuudessa.

”Jos kentällä järjestetään iso kilpailu tai yritystapahtuma, pelaajille jää edelleen 27 reikää käyttöön. Se lisää toiminnan elinvoimaa ja parantaa palvelua koko yhteisön näkökulmasta”, Väänänen muistuttaa.

Lue seuraavaksi: Tarinagolf käynnistää miljoonien investointiohjelman ja historiansa suurimman uudistuksen

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje