Blogissa sukelletaan lähinnä itseironian ja satiirin keinoin tutkimaan rakkaan lajimme ihania kummallisuuksia.
Ruuhkaiset golfkentät tarkoittavat täysiä peliryhmiä. Pitkällä varauskokemuksellani uskallan väittää, että suurin osa ryhmistä täyttyy ainakin puoliksi enemmän tai vähemmän toisilleen tuntemattomista pelaajista. Useimmitenhan vieras peliseura on mukavaa ja energisoivaa, kun taas joskus oudompien kesken voi tarvita hieman enemmän henkistä kapasiteettia.
Yhdellä syksyn viimeisimmällä kierroksellani ryhmässäni oli outo muukalaispelaaja. Hänen ykkösväylän avauslyöntinsä karkasi puiden yli vasemmalle, ja kohti niiden takana piilossa lymyilevää seiskan viheriötä. Ei forehuutoa. Huusin hänenkin puolestaan. Vieras katsoi minua pitkin huomattavan pitkää nenänvarttaan. No, olihan hänellä minuun nähden kymmenen pistettä parempi tasoitus.
Fore-episodin jälkeen meillä ei oikein synkannut. Yritin pysytellä lopun pelin ajan vain omassa seurassani. Sanomattakin oli selvää, että muutenkin herkkä pelini kärsi pelikaveriahdistuksesta.
Seuraavalle reissulle päätin optimoida peliseurani. Aloitin tekemällä listan vaikutusmahdollisuuksistani.
1. Lähetän viestejä golfkavereilleni: ”täällä olis vielä vapaata aamukahdeksan lähdössä!” Syöttiin saattaa napata joku pekkaspäiväläinen, mutta useimmiten kaverit ovat varanneet omat lähtönsä heti ajanvarausikkunan auettua.
2. Tarkistan varatessani ’mustalta listaltani’ ettei mitään viiripäitä olisi ryhmässä, johon aikaa olen varaamassa. Tässä kohtaa ongelmaksi muodostui mustan listan puuttuminen. Päätin tehdä sellaisen hetimmiten, eli sillä kuuluisalla seuraavalla kerralla.
3. Varaan peliajan tyhjään lähtöön. Aivan, muut valitkoot minun seurani! Idea tuntui hetken loistavalta, kunnes muistin, ettei syksyn kahteen viimeiseen varaamaani lähtöön tullut ketään muita.
4. Menen kärkkymään harjoitusviheriölle mahdollisia muita yksinpelaajia. Prospektin havaittuani aloitan tyypillisellä suomalaisella small talkilla: ”vähän on pilvistä”… Kuvittelen miten prospekti vastaa: ”niin on”, ja lyö kolmen metrin chippinsä suoraan kuppiin.
Mieli synkkänä en kyennyt muuta kuin pohtimaan kohtaamiani vääryyksiä: Syksyllä kävi pari kertaa niin, ettei varaamiini vahvistettujen varausten ryhmiin tullut ketään muita. Yhdellä kertaa ketale ei korjannut divotteja, puhumattakaan bunkkereitten haravoinneista. Kaiken kukkurana se tapaus pelin jälkeen klubin parkkipaikalla, jossa muuten niin mukavilla pelikavereilla oli kaikilla vähintään satatuhatta kalliimmat autot.
Lopulta hautasin kaikki typerät ideani hävetyksen outtiin. Hain jääkaapista iltakaljan. Verenpaineen laskettua ja punoituksen tasaannuttua pyrin jatkamaan nerokkaita strategiasuunnitelmiani. Pelaisinko itseni kanssa?
Iltakaljan vaikutus alkoi heti ensimmäisen pullon tyhjennyttyä. Aloin hallusinoimaan aurinkoisesta kentästä sekä vastaleikatusta täydellisestä ruohosta, jolla pallo makaa kuin tarjottimella. Ihanan rento svingini tuottaa lähes suoria ja varsinkin pitkiä lyöntejä.
Ihanteellinen on palloni ballistinen rata, kun se tömähtää griinin pintaan. Ja backspinniä tulee ainakin metrin verran. Birdie on varma, kun puttiakin jää alle puoli metriä kuppiin!
Pelikaverit (ne tuntemattomat) ihmettelevät svingini täydellisyyttä, ja he kohteliaasti tiedustelevat tasoitustani. Ihan väkisinkin suupielet kääntyvät ylöspäin, kun vielä viimeiselläkin viheriöllä pallo pyörähtää kolmannella kuppiin, kas vain par taas!
Mukavan pelin päätteeksi pelikaverit haluavat tarjota kaljan kauden parhaan kierrokseni kunniaksi. Onpa mukavaa porukkaa nämä ferrarikuskit, ajattelen. Estelen vähän kaljojen tarjoamisia, mutta suostun lopulta, kun taputtavat olkapäälle ja kehuvat miten mukavaa peliseuraa olin.
Tottahan se oli eikä kangastusta. Se yksi päivä kentällä viime kesänä meni kaikin puolin ihan nappiin. Niinpä niin, ihme juttu miten nuo ihan tuntemattomat pelikaverit muuttuvat tosi mukaviksi, kun oma peli kulkee.
Tarinoitsija Vesa Airio on epävirallinen “elämänmuutosten ME-mies”. Nuoren miehenalun seikkailumieli johdatti hänet metallityöntekijästä merimieheksi ja postinkantajasta toimitusjohtajaksi. Kaiken aikaa on myös yrittäjyys ollut iso osa hänen elämäänsä. Nykyiseltä ammatiltaan Airio on koulutettu ammattivalokuvaaja. Golfkenttien kauneus pakotti hänet ikuistamaan bongaamiaan kenttiä, ja siitä alkoi golfblogin kirjoittaminen. Airion satiirinen esikoisromaani “Golfia koko rahalla” ilmestyi alkuvuodesta 2026. Hän kutsuu itseään jääräpäiseksi optimistiksi, jonka golfmotto on: paras lyöntisi on osaamisesi todellinen taso.