Pulkkasen peli kulkee – ero kärkeen vain kolme lyöntiä - Golfpiste.com

2.12.–9.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][2]
KilpailuaSuomalaista

2.12.–9.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][2]
KilpailuaSuomalaista
DP World Tour - Kilpagolf

Pulkkasen peli kulkee – ero kärkeen vain kolme lyöntiä

Kuva: Getty Images.

Tapio Pulkkanen on ollut syystäkin tyytyväinen peliinsä kahtena ensimmäisenä päivänä.

Tapio Pulkkanen onnistui hyvin myös Australian PGA Championship -kilpailun toisella kierroksella. Hän teki tuloksen 68 (-3), joka on vain lyönnin avauskierrosta heikompi, ja piti asemansa kilpailun kärkikymmenikössä jaetulla yhdeksännellä sijalla.

Osa pelaajista joutuu pelaamaan toisen kierroksensa loppuun lauantaina, koska pelit pistettiin pimeyden laskeuduttua tauolle perjantaina ennen kuin kaikki olivat ehtineet saatella kierrostaan valmiiksi.

”Hyvin jatkui kilpailu tänään. Avauksissa olin hyvin pelipaikoilla, mutta lähestymisillä vähän kaukana reiästä. Tasaista menoa ja puolivälin vaikeat hetket sain taisteltua, ja loppuun hyvä birkku vielä”, avauskierroksen tapaan neljä birdieä viimeistellyt, mutta perjantaina myös yhden bogin tehnyt Pulkkanen kommentoi.

Kisan kärjessä on kahden päivän jälkeen Uuden-Seelannin Kazyma Kobori tuloksella -10. Hän teki perjantaina loistotuloksen 63 (-8). Koborin kisa on ollut jo tähän mennessä ikimuistoinen. Hän teki avauspäivänä hole in onen, ja päätti toisen kierroksen komeaan neljän birdien putkeen.

Voittoon on kuitenkin vielä pitkä matka, ja kisan tulostaulu on poikkeuksellisen tasainen. Viiden lyönnin sisällä Koborista on 30 miestä, lyönnin päässä kyttää kolme pelaajaa ja kahden päässä neljä. Pulkkasella eroa kärkeen on vain kolme lyöntiä.

Lue seuraavaksi: Tapio Pulkkanen ei sortunut bogeihin kauden avauskierroksella

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)