Tiger Woods ennätysten kimpussa – joukko voittajasuosikkeja lähti Mastersissa laulukuoroon - Golfpiste.com

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Masters

Tiger Woods ennätysten kimpussa – joukko voittajasuosikkeja lähti Mastersissa laulukuoroon

Tiger Woods esitti perjantaina jämäkkää golfia. Kuva: Getty Images

Max Homa ja Scottie Scheffler nousivat Bryson DeChambeaun seuraksi kisan paalupaikalle.

Perjantai sisälsi Mastersissa isoja kysymysmerkkejä Tiger Woodsin osalta. Kesken jääneeltä avauskierrokselta jäi viisi reikää toisen pelipäivän puolelle, joten lähtökohdat eivät olleet harvakseen kilpailevalle megatähdelle ihanteelliset.

Vuosien saatossa lukuisia kertoja parsittu Tiger kesti kuitenkin mainiosti urakan, ja eteni kirkkaasti kauden ensimmäisen major-turnauksen jatkokierroksille. Tuloksen 73–72 (+1) pelannut Woods jakaa kisan puolivälissä 22. sijaa, seitsemän lyöntiä kärjestä.

Samalla Woods tuli tehneeksi Masters Tournamentin uuden ennätyksen karsintarajan peräkkäisessä selvittämisessä. Hän on kilpaillut Augustassa vuosien 1997–2024 välisenä aikana 24 kertaa, ja edennyt jokaisessa koitoksessa jatkoon.

Woods itse vähätteli ennätystä, jonka hän jakoi aiemmin Fred Couplesin ja Gary Playerin kanssa.

”Ehkä osaan arvostaa ennätystä hieman, kun tämä haastattelu on ohi. ’Freddylle’ (Couples) täytyy lähettää pieni kuittailuviesti”, Woods sanoi toisen kierroksen jälkeen.

Woods vaikutti kentällä freesiltä ja peli sujui tasapainoisesti. Legendan kisakuntoon virittäminen on kuitenkin tätä nykyä melkoisen työn takana ja siihen vaaditaan kohtalainen määrä alansa eksperttejä.

Olen aina halunnut katsella hänen rautalyöntejään Augustassa ja nyt tein sen aitiopaikalta.

Kun illalla hierottu ja voideltu Woods jatkoi perjantaiaamuna peliä Augustan kentän 14. reiältä, monet epäilivät hänen suoriutumistaan isosta haasteesta. Ote ei silti pettänyt missään vaiheessa pitkän päivän aikana, ja Woods on periaatteessa mukana kuvioissa kärkitaistelua ajatellen.

Kova temppu 48-vuotiaalta konkarilta, joka Augustaan saapuessaan oli pelannut PGA Tourilla 24 reikää kilpagolfia sitten vuoden 2023 Mastersin. Kauden tähän asti ainoassa kilpailussaan, Genesis Invitationalissa, hän joutui keskeyttämään terveydellisistä syistä.

”Olen väsynyt. Kaksi kierrosta takana. Tarvitsen nyt vähän ruokaa ja kofeiinia. Sitten taas jaksan jatkaa”, viisinkertainen Masters-voittaja kertoi.

Woods hyödyntää taitavasti kenttätuntemustaan

Tiger on avannut Augustassa luotettavasti, mutta lähestymiset ovat jättäneet hieman toivomisen varaa. Putti- ja lähipeli toimivat sen sijaan erinomaisesti päivänä, jolloin virheet vaanivat kovassa puuskittaisessa tuulessa herkeämättä nurkan takana.

Woods tuntee Augustan kentän jokaisen kolkan, ja siitä hän osaa ottaa kaiken hyödyn irti. Missatut lähestymiset ajautuivat paikkoihin, josta oli mahdollisimman hyvät lähtökohdat selvitä yhdellä chipillä ja putilla.

Kilpailun kärkeen Bryson DeChambeaun ja Scottie Schefflerin seuraksi noussut Max Homa (-6) ihaili kahden ensimmäisen päivän pelikaverinsa suorituksia.

”On toiveiden täyttymys päästä pelaamaan Tigerin kanssa täällä. Olen aina halunnut katsella hänen rautalyöntejään Augustassa ja nyt tein sen aitiopaikalta. Todella hienoa. Enkä osaa edes selittää, miten upeasti hän chippasi tänään”, Homa sanoi.

Vaikka Woods ei ollut ennen kilpailua, eikä kuulu vieläkään 88. Mastersin voittajasuosikkeihin, hän itse uskoo mahdollisuuksiinsa aina kentällä ollessaan. Katse olikin jo tiukasti lauantaissa.

Åberg toisen kierroksen paras

Tuloslista kertoo pitkälti perjantain vaativista olosuhteista, kun tuuli puhalsi noin 15 metriä sekunnissa ja puuskissa paljon enemmänkin. Pelaajat joutuivat usein keskeyttämään lyönnin odottaakseen puhurin rauhoittumista.

Toisella kierroksella ainoana 70 lyönnin rajan alitti seitsemäntenä oleva Ruotsin Ludvig Åberg (-2) tuloksellaan 69. Pohjoismaalaisten panos kilpailussa on hyvä, sillä Tanskan Nicolai Højgaard (-4) väijyy kärkikolmikkoa kahden lyönnin päässä.

Karsintarajaksi muodostui +6, mikä on Mastersin korkein 17 vuoteen. Se oli liikaa monelle voittajasuosikille, kuten Wynhdam Clarkille (+7), Viktor Hovlandille (+8), Jordan Spiethille (+9), Brian Harmanille (+9) ja Dustin Johnsonille (+13).

Kilpailun kärkiryhmä Max Homa-Bryson DeChambeau aloittaa kolmannen kierroksen lauantaina kello 21.45 Suomen aikaa. Ennätysmies Tiger Woods ja Tyrrell Hatton starttaavat tasan kaksi tuntia aikaisemmin.

Lue seuraavaksi: Mastersin avauspäivästä tuli taistelu tuulta vastaan, Bryson DeChambeau hallitsi sen parhaiten

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (7 kpl)