Fuzzy Zoelleria pidettiin vuoden 1997 kevääseen asti yhtenä kilpagolfin suurista viihdyttäjistä. Ajattelematon huuli Mastersin viimeisen kierroksen jälkeen käynnisti syvät haavat jättäneen kohun.
Kymmenen voittoa PGA Tourilla. Joukossa kaksi majoria. Fuzzy Zoeller kuului kiertueen valovoimaisiin tähtiin 1970-luvulta lähtien. Itseään hän luonnehti sinnikkääksi yrittäjäksi, joka sai kiittää onnea suurimmista saavutuksistaan. Opiskeluvuosina koripallokentällä saatu ja koko uraa varjostanut selkävamma auttoi pitämään jalat maassa.
”Olen luonut uran lyömällä hukkia kaikilla mailoilla sand wedge mukaan luettuna. Monipuoliseksi minua ei voi sanoa, mutta tehokkaaksi kyllä.”
Zoellerista tuli vähitellen yleisön suosikki. Rento käytös ja hyväntuulinen huumori upposivat hedelmälliseen maaperään. Hän oli cool ennen kuin sellainen tuli muotiin. Aikaa liikeni niin katsojille kuin median edustajillekin.
Pelikavereita vastustajia myöten Zoeller piti kunnia-asianaan aina kannustaa, tilanteeseen katsomatta. Viheltely kierroksen aikana oli keino pitää ajatukset kasassa ja tunnelma korkealla.
”Voi olla kova kilpailija olematta mulkku. Yliopistossa meillä oli asiasta jatkuvasti riitaa. Lopulta tultiin siihen, että oli joko käyttäydyttävä kuin mulkku tai erottava joukkueesta. Niinpä minä erosin.”
Tunnustukseksi hyvästä urheiluhengestä Zoellerille myönnettiin vuoden 1985 Bobby Jones Award, USGA:n kiitos lajin parhaiden perinteiden vaalimisesta.
12 vuoden päästä oli toinen ääni kellossa.
Kaikkien aikojen möläytys?
Kun kevään 1997 Mastersin vaatimattomasti sujunut viimeinen kierros oli takana, Zoeller avasi tuttuun tapaansa suunsa TV-kameroiden edessä. Kentällä yhä oleva Tiger Woods oli pelaamassa voittoon ja lyömässä lopullisesti läpi ylivoimaisella esityksellä. Pinnistetty yritys olla hauska lensi räikeästi out of bounds.
”That little boy is driving well and he’s putting well. He’s doing everything it takes to win. So, you know what you guys do when he gets in here? You pat him on the back and say congratulations and enjoy it and tell him not to serve fried chicken next year. Got it”, Zoeller aloitti.
Tämä olisi varmaankin mennyt läpi herättämättä sen kummemmin kohua. Mutta muiden pelajien hyväntahtoisesta piikittelystä tunnetuksi tullut vääräleuka ei osannut lopettaa ajoissa. Astuttuaan jo muutaman askeleen poispäin Zoeller kääntyi takaisin kameraan päin ja iski viimeiset naulat omaan arkkuunsa.
”Or collard greens or whatever the hell they serve.”
They? Ne? Mihin muuhun se voisi viitata kuin Yhdysvaltain mustaan väestönosaan? Skandaali oli valmis. Zoellerista tehtiin Woodsia vähättelevä rasisti, vaikka moni musta oli valmis puhumaan hänen puolestaan.
Woods oli aidosti närkästynyt. Fuzzy pyysi anteeksi, mutta anteeksiantoa ei niin vain kuulunut. Sponsoritkin käänsivät selkänsä.
Kun muutama päivä oli kulunut, Woods hyväksyi anteeksipyynnön. Mutta asiaa ei ollut haudattu vielä kymmenenkään kuukauden päästä.
”Voin antaa anteeksi, mutta en voi unohtaa.”
Zoellerille episodista tuli painajainen.
”Se on ollut kauheaa, pahinta mitä minulle ikinä on sattunut”, Zoeller purki mieltään vuonna 2006. ”Minut on uhattu tappaa, ja vaimo ja lapset myös. Talo on uhattu polttaa. Olen saanut satoja kauheita kirjeitä, useimmat nimettömiä, ja saan niitä edelleen… Olen itkenyt moneen kertaan.”
Muisto menestyksistä toi lohtua. Myös 2000-luvun puolella käynnistynyt vodkabisnes auttoi pitämään ajatukset muualla.
Vodka oli tullut tutuksi jo aiemmin.
”Vodka ei auta selkäkipuun. Mutta se auttaa unohtamaan sen.”
Dalyn henkinen isoveli
Ryyppyjen tiedettiin maistuvan Zoellerille siinä missä tupakan ja naurunkin. Siksi ei ole sattumaa, että PGA Tourilla juuri Zoellerista tuli rämäpäisen John Dalyn paras ystävä ja harjoituskierrosten pelikaveri.
”Fuzzy on minun isoveljeni näissä ympyröissä, ja tulee aina olemaan.”, Daly totesi itse.
Zoeller riensi apuun silloin, kun tarvittiin. Esimerkiksi silloin, kun Daly kiidätettin ambulanssilla sairaalaan kesken Players Championshipin.
Kun Daly oli katkaisuhoidossa, Zoeller tuki ystäväänsä pitämällä itsekin korkin kiinni kaksikon viettäessä yhteistä aikaa. Sillekin Daly osasi antaa arvoa.
Kuva © Getty Images
Zoellerilla oli sydän paikallaan, mutta se ei tehnyt hänestä kentällä pehmeää. Kolmen Ryder Cupin saldo tosin on surkea: kymmenestä ottelusta vain yksi voitto ja yksi tasapeli kahdeksan tappion vastapainoksi.
Skinit sen sijaan sujuivat. Ja molemmat major-voittonsa Zoeller otti uusinnassa. Vuoden 1979 Mastersin jatkorei’llä Zoellerille taipuivat Ed Sneed ja Tom Watson, vuoden 1984 U.S. Openin 18-reikäisessä uusinnassa puolestaan Greg Norman.
U.S. Openin viimeistä reikää pelatessaan Zoeller seurasi väylältä, kuinka edellä pelannut Norman upotti pitkän putin yleisön osoittaessa raivoisasti suosiotaan.
Zoeller luuli Normanin tehneen birdien, otti bägistä esiin valkoisen pyyhkeen ja heilutti sitä antautumisen merkiksi. Pitkä putti oli kuitenkin pelastanut par’in, ja Zoellerin oma par hetkeä myöhemmin tiesi uusintaa. Sen Zoeller vei nimiinsä peräti kahdeksan lyönnin erolla. Viimeiselle viheriölle tultaessa oli Normanin vuoro heiluttaa pyyhettä antautumisen merkiksi.
Zoellerin pelottomuudesta, kyvystä elää hetkessä ja taidosta käyttää tilaisuudet hyväksi kertoi myös kahdeksan peräkkäisen birdien putki, jolla Zoeller aikanaan sivusi PGA Tourin ennätystä.
Kulta-aika jäi taakse?
Kilpailun koventuessa ja uusien sukupolvien astuesssa esiin Zoeller alkoi haikailla kilpagolfin kadonneen kulta-ajan perään. Golf oli hänen mielestään mennyt turhan totiseksi, kadottanut jotain pelinomaisuudestaan ja nautinnollisuudestaan.
”Tuntuu siltä, ettei pelaajilla ole niin hauskaa kuin meillä oli 1970- ja 1980-luvuilla. Pakko sanoa, että pääsin nauttimaan PGA Tourin parhaista vuosista.˝
