Kymen Golfin kunniapuheenjohtaja Pekka Günther, 79, muistaa vielä täsmällisesti golfkärpäsen ensipureman. Se tapahtui 25. elokuuta 1980 klo 17.30 Kotkassa Koivulan 9-reikäisellä golfkentällä, jota nykyisin kutsutaan Kymen Golfin ”old courseksi”.
Günther osui ensiyrittämällä palloon niin hyvin, ettei hän ole puremasta sen koommin toipunut.
Kun hän viime lokakuun 26. päivänä lensi bongausretkelle Lounais-Ranskaan, hänellä oli pelikokemuksia 995 eri golfkentältä neljässä maanosassa ja Uudessa Seelannissa. Australiaan tai Etelä-Amerikkaan Günther ei ole bongausretkiä ehtinyt tehdä.Golfkärpäsen iskiessä Günther (lääket.lis.) oli Kotkan kaupunginvaltuuston jäsen.
Yrjö Tiuran kirjoittaman ja tänä vuonna ilmestyneen Kymen Golfin 50-vuotishistoriikin sivuilla todistetaan monen kertojan lausumina, että Kymen Golfin puheenjohtajaksi vuonna 1985 valitulla Güntherilla oli suuri rooli, kun Kotkaan suunniteltiin ja rakennettiin vuonna 1989 avattu Mussalon golfkenttä.
Silloisten valtuustoryhmien keulakuvat tulivat tuntemaan hänet miehenä, joka kernaasti toisteli omaa muotoiluaan roomalaisen valtiomiehen Ciceron tunnetusta Karthago-lausumasta: ”Muuten olen sitä mieltä, että Kotkaan olisi saatava kunnon golfkenttä.”
Lääkärin toimessaan Günther innosti potilaitaan terveellisen liikunnan ja ulkoilun harrastajiksi. Monet Kymen Golfin nykyisistä senioreista ovat aloittaneetkin lajin ”lääkärin määräyksestä”.
Kenttäbongarina Günther on ahkeroinut Mussalon kentän valmistumisen jälkeen eli viimeiset 25 vuotta.
Hänen suosikkikentistään saisi pitkän luettelon, mutta tähän juttuun nimettiin vain viisi mieliin painuneinta.
Ne ovat Royal Portrush (perustettu 1888) Pohjois-Irlannissa, Connemara (1992) Irlannin länsirannikolla, El Jadida (1993) Marokossa, Fanö links (1898) Tanskassa ja 9-reikäinen Björkliden (1985) Ruotsin Lapissa.
Kotikenttäänsä Kotkan Mussalossa Günther ei vaihtaisi suosiolla mihinkään Suomen kenttään. Mieluisimpia vaihtoehtoja olisivat Paltamo, Oulun Virpiniemi ja Vierumäen Cooke Course.
Tonni rikki Ranskassa
Lounais-Ranskaan viime lokakuun viimeisellä viikolla suuntautuneella bongausretkellä aurinko porotti pilvettömältä taivaalta. Bordeaux´n lentokentältä vuokratulla autolla kuljettiin moottoriteitä ja kyläkujia noin 1100 kilometriä; Pekka Günther bongasi 7, hänen moninkertainen matkakumppaninsa Antti Rajatalo 6 ja tämän jutun bongailematon kirjoittaja 8 kenttää.
Viikon ohjelma oli Güntherin ja Rajatalon moniin aiempiin retkiin verrattuna löysä. Muutamana päivänä tielle lähdettiin vasta auringon noustua ja majataloon ehdittiin ennen illan pimenemistä.
Helle hikoilutti niin, että pikkupyykkiä oli kerran pestävä klubin pesuhuoneen lavuaarissa. Auton katolle lukittu pelipaita hulmuaa moottoritiellä kuivaksi nopeasti.
Biscarrrossessa sunnuntaina 26.10. illansuussa pelattu 9-reikäinen Lac oli retken suurin pettymys. Huonosti hoidetut väylät ja talvigriinit kierrettyään kolmikko päätyi ihmettelemään, että kokemuksesta oli pitänyt vähän maksaakin. Caddiemaster ei sanallakaan varoitellut kentän kunnosta.
Maanantaina Güntherin oli jäätävä flunssansa ja kotiapteekkinsa kanssa hotelliin ja häneltä jäi kokematta viikon toinen helmi, Biarritzin ”Le Phare” (par 69), joka on avattu 1888.
Britit löysivät niin Paun kuin Biarritzinkin kylpylä- ja lomakohteekseen jo 1800-luvun puolivälissä ja brittivaikutteet aistii hyvin hoidetulla kentällä yhä.
Robert Van Haggen suunnittelema Seignosse osoittautui klubipelaajille liiankin haastavaksi. Laaksot ja kukkulat seurasivat toisiaan ja jopa golfautoa oli ohjastettava tarkasti kieli keskellä suuta, palloista puhumattakaan.
Kävellen Seignossen kiertäminen ei olisi meiltä onnistunut. Samaa on sanottava Bayonnen hyväkuntoisesta Makilasta, jonka on suunnitellut amerikkalainen Rocky Roquemore.
Tiistaina Seignossen jälkeen löydetty, Ranskan golfliiton harjoituskeskuksenakin toimiva 9-reikäinen Golf d´Ilbarritz oli aivan omaa sorttiansa. Ensin 4 reikää vuorikiipeilyä, sitten autolla sata metriä alas, siellä 4 reikää kävellen, autolla takaisin ylös ja kapuaminen 9. teelle. Poistuimme kentältä lopen uupuneina, lyhyin askelin.
Niin sanotusti uusista kentistä suosikiksemme noteerattiin perjantaina pelattu, Robert Trent Jones seniorin suunnittelema Moliets, jonka takaysillä neljä väylää ja viheriötä on istutettu Biskajanlahden rantadyyneille. Autolla Molietskin on kierrettävä. Keskenkuntoiseksi, mutta klubipelaajille sopivaksi ja käveltäväksi arvioitiin Paun uusi kenttä keskiviikkoaamuna.
Vuonna 1856 9-reikäisenä avattu ja 1860 18-reikäiseksi laajennettu Pau Golf Clubin kenttä sijaitsee melkein keskellä vanhaa kaupunkia ja ansaitsee kaikilta osiltaan korkean arvosanan.
Ainoan pettymyksen tuotti se, että keittiö oli kiinni kun illan suussa ehdimme kentältä klubille. Kentällä ennen meitä kilpaillut senioriseurue istui vielä telttakatokseen katetuissa lounaspöydissä. Puheensorinasta päätellen sekä ruoka että pullotetut palan painikkeet olivat olleet suunmukaisia.
Bongattujen kenttien asiakkaita palvellut henkilökunta ei saa kolmikolta hyvää yleisarvosanaa. Ylpeänoloisia hapannaamoja tuli vastaan usein. Ilahduttavat poikkeukset vahvistivat sääntöä.
Teksti ja kuvat
Jukka Vehkasalo