Jo jatkopaikka The Openissa on onnistuminen – Suomalaisten tilastoissa yksi on ylitse muiden - Golfpiste.com

20.8.–27.8. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[13][13]
KilpailuaSuomalaista

20.8.–27.8. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[13][13]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Major

Jo jatkopaikka The Openissa on onnistuminen – Suomalaisten tilastoissa yksi on ylitse muiden

Mikko Ilonen lyömässä palloaan raffista vuoden 2001 The Openissa. Kuva: Harry How/ALLSPORT

Vain kertaalleen suomalaispelaaja on yltänyt klassikkokisassa kympin sakkiin.

Torstaina käynnistyvä The Open on pelattu 151 kertaa. Suomalaisedustusta on ollut mukana yhdeksässä kilpailussa ja vain kertaalleen viivalla on ollut samassa kilpailussa enemmän kuin yksi suomalainen. Tämä tapahtui viime vuonna Royal Liverpoolissa, kun Sami Välimäki ja Kalle Samooja selvittivät tiensä kilpailuun.

Eniten The Open -osallistumisia on tilillään Mikko Ilosella, joka ehti pelata peräti seitsemän kisaa. Mikko Korhonen, Kalle Samooja ja Sami Välimäki ovat kaikki pelanneet The Openissa kertaalleen. Välimäki siirtyy tänä vuonna suomalaisten tilastossa kakkoseksi, sillä hän on mukana Royal Troonissa ainoana sinivalkoisena. Samalla hänestä tulee ensimmäinen suomalainen, joka on pelannut The Openin kyseisellä kentällä.

Se oli vähän sellainen keittiön kautta tullut hyvä sijoitus.

Välimäellä on vielä pitkä matka Ilosen saavutuksiin niin määrässä kuin laadussakin. Viime vuonna hän ylsi jatkokierroksille uransa ensimmäisessä The Openissa, jota voi pitää erinomaisena suorituksena. Pelkkä jatkopaikka kilpailussa on nimittäin työn ja tuskan takana. Suomalaisten kohdalla 40 % kisoista on päättynyt karsiutumiseen.

Mikko Ilosen käsialaa on myös Suomen golfhistorian paras sijoitus The Openissa, vuoden 2001 kilpailun upea yhdeksäs sija. Päätöspäivän tulos 66 (-5) oli sunnuntain paras kierrostulos.

”Se oli vähän sellainen keittiön kautta tullut hyvä sijoitus. Hyvä eka ja vika rundi, mutta ei siinä välissä ollut kummoista pelaamista”, Ilonen muistelee kisaa.

”Uran kannalta se oli tosi tärkeä kisa. Ja oli tärkeää, että sai vähän fyrkkaa sisään. Sain myös ponnahduslaudan siihen, että voisi saada jonkun pelipaikan. Onnistumisesta tuli myös sellainen fiilis, että kuulun siihen joukkoon. Se oli tärkeää.”

Vuonna 2006 hän venyi lähes yhtä kovaan suoritukseen oltuaan 16:s Royal Liverpoolissa. Ilonen on The Open -menestyksessä täysin omilla luvuillaan, sillä jos hänet rajataan ulos tarkastelusta, on suomalaisten paras saavutus klassikkokilpailussa Mikko Korhosen 63. sija Royal Portsrushista vuodelta 2019.

Suomalaiset The Openissa

Mikko Ilonen2000MCSt. Andrews
Mikko Ilonen2001T9Royal Lytham & St. Annes
Mikko Ilonen2002T50Muirfield
Mikko Ilonen2006T16Royal Liverpool
Mikko Ilonen2013T79Muirfield
Mikko Ilonen2014MCRoyal Liverpool
Mikko Ilonen2015MCSt. Andrews
Mikko Korhonen2019T63Royal Portrush
Kalle Samooja2023MCRoyal Liverpool
Sami Välimäki2023T68Royal Liverpool

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje