Hybridigolfkenkien uranuurtajiin kuuluva Ecco esitteli hiljattain viidennen sukupolven Biom-jalkineet.
Hybridikengät ovat vuosi vuodelta lujittaneet valta-asemaansa golfkenkämarkkinoilla. Viime vuosikymmenen alussa markkinoita hallinneiden ruusukkeellisten kenkien kysyntä on hiljalleen hiipunut, ja niiden myyntiosuus on enää muutaman prosentin luokkaa.
Hybridikengät ovat perinteisiin golfkenkiin verrattuna kevyempiä ja joustavampia, ja vaimennusteknologia tuo lisää mukavuutta kävelyyn. Parhaiden mallien pohjat on suunniteltu tarjoamaan hyvää pitoa kentän eri pinnoilla, minkä vuoksi hybridikengät ovat yhtä yleisiä ammattilaisten kuin harrastajien käytössä.
Tänä päivänä eniten kysyntää on funktionaalisella hybridikengällä, joka on paitsi moderni myös sporttinen. Katumuoti on näkynyt hybridikengissä jo vuosia. Uusimpina malleina markkinoille ovat ilmestyneet 80-luvun retrohenkiset sneaker-jalkineet, joista löytyy versioita useammalta valmistajalta. Myös lämpimiin olosuhteisiin on alettu valmistaa hybridikenkiä, joissa on hyvin ohut päällinen.
Eccon Biom uudistui
Tanskalainen Ecco kuuluu hybridigolfkenkien uranuurtajiin ja valtamerkkeihin. Biom on vuosia ollut yhtiön myydyin malli, josta lanseerattiin helmikuun lopussa viides sukupolvi, Biom H5.
”Biomista tulee 3–4 vuoden välein uusi malli. Kenkä muuttuu joka kerta, ja uusi versio saattaa aluksi näyttää jopa vieraalta. Tarkemmin tutustuessa jalkineessa onkin paljon tuttua”, sanoo Eccon golfkenkiä Suomessa edustavan LMN Agency Oy:n Leon Nadbornik.
Uusi Biom on edeltäjäänsä kevyempi. Lisäksi kengän holvikaaren ulkoinen tuki ei ole yhtä näkyvä kuin aikaisemmissa malleissa.
”Välipohja on vähän rosoinen, jotta kenkä pysyisi pidempään hyvännäköisenä. Nahka lähtee yleensä uriutumaan kosteudesta, jolloin pintaan voi tulla laikkuisuutta. Tämän välttämiseksi päälliseen on tehty valmiiksi urituksia. Samalla kenkä on saatu ilmeeltään luonnollisemman näköiseksi”, Nadbornik kertoo.
Biom H5:n päällisessä on vähemmän leikkauksia, ja kenkä itsessään on entistä sukkamaisempi. Istuvuus on perinteistä Biomia.
Hybridikenkien valtakaudella markkinoille on tullut rohkeampia värejä. Miehet ja naiset ostavat kuitenkin kauppiaiden mukaan eniten valkoisia kenkiä. Värien suhteen muotivirtauksilla on tunnetusti vaikutuksensa. Naisten kengissä uusia tai paluun tekeviä värejä ovat muun muassa pistaasi ja vaalea beige.

Uuden Biomin välipohjassa on rosoinen pinta. Kuva: Ecco Golf
Miesten kengissä on myös värikkäitä yksityiskohtia, ja esimerkiksi Eccon valkopohjaisia kenkiä on saatavana limen värisellä tai oranssilla välipohjalla. Tämä viestii osaltaan sitä, että lajin pariin on tullut enemmän nuoria harrastajia, joita halutaan puhutella.
Biom H5:n värivaihtoehdoista löytyy konservatiivisempien värien ohella muun muassa oranssia ja tulenpunaista sekä erilaisia kirkkaita lisävärejä. Nadbornik ennustaa myös sarjan mustalle kengälle menekkiä.
”Arvelen, että musta Biom H5 herättää tavallista enemmän kiinnostusta. Musta voi joskus olla värinä hieman tylsän oloinen, mutta tässä kengässä se toimii hyvin päällisen ja välipohjan kanssa.”
Ecco Biom H5 -kenkien suositushinnat ovat mallista riippuen 199,90–249,90 euroa.
BOA-kiinnitysmekanismi on yleistynyt vauhdilla miesten hybridikengissä. Etenkin paremmissa versioissa BOA-kiinnitystä pystyy sekä kiristämään että löysäämään parilla pyöräytyksellä. Aiemmin löysääminen onnistui vain, jos kiinnityksen avasi kokonaan. Naiset suosivat edelleen nauhallisia kenkiä, mikä näkyy myös naisten mallien BOA-versioiden niukempana saatavuutena.
Couples käveli street-kengät maailmankartalle
Myös street-kengiksi kutsutut hybridikengät nousivat maailmantietoisuuteen 15 vuotta sitten, kun Masters Tournamentia avauskierroksen jälkeen johtanut Fred Couples tallusteli ilman sukkia Augusta Nationalilla Eccon piikittömissä tennareissa. Couplesin jalkineiden lanseeraus oli puhdas ”vahinko”, ja monet eivät uskoneet tämäntyyppisillä golfkengillä olevan pitkää tulevaisuutta.
Mitään ei tapahtunut hetkessä, ja 2010-luvun alkupuolella jopa metallipiikkijalkineilla oli yhä pieni kannattajakuntansa. Tuon ajan hybridikengät olivat rakenteellisesti heikkoja ja ”halvanoloisia”, mutta sittemmin niiden kehitys on ollut hurjaa. Nyt tarjolla on huomattavasti kevyempiä ja hengittävämpiä hybridikenkiä, joiden pohjaominaisuudet ja jäykkyydet ovat huippuluokkaa.
Myös perinteisemmän näköisiä golfkenkiä on saatavana hybridipohjaisina, mutta ne ovat jääneet eri valmistajien tuotannossa vähemmistöön. FootJoyn Classic oli aikoinaan perinteisten golfkenkien keulakuva. Kengän piirteet ovat säilyneet, mutta hybridipohjainen Classic on selvästi alkuperäistä mallia kevyempi. Etenkin huippupelaajien suosimat Classicit kuuluvat niiden harvojen kenkien joukkoon, joita saa myös ruusukkeellisena versiona.
Muutamissa Etelä-Euroopan maissa on vielä jonkin verran kiinnostusta perinteisen tyylistä golfkenkää kohtaan, mutta globaalisti niiden myynti on vähäistä.
Aikoinaan jäykkä golfkenkä oli myyntivaltti. Tällaiset jalkineet olivat myös raskaita, ja niissä jalat väsyivät kentällä helposti. Nykyisillä pohja- ja välipohjarakenteilla on päästy miellyttävämpään lopputulokseen. Etenkin Euroopassa, missä kentillä kävellään enemmän kuin istutaan golfautossa, kengän rooli ja mukavuus ovat isossa asemassa.

Hybridikengän pohja täyttää nykyään myös kilpagolfin asettamat tiukat vaatimukset. Kuva: Ecco Golf
Patentoitu valmistusmenetelmä
Ecco on patentoinut oman tapansa valmistaa hybridigolfkengän. Käsintehty päällinen tuodaan ensin termoplastisesta polyuretaanista tehdyn ulkopohjan kanssa samaan muottiin. Sen jälkeen välipohja valutetaan muotissa siten, että päällisestä ja ulkopohjasta tulee yhtä ja samaa kenkää. Neuloksia ja liimaa ei kiinnityksessä käytetä.
”Tämän valmistusmenetelmän vuoksi päällisen ja välipohjan sauma on täysin vedenpitävä”, Leon Nadbornik sanoo.
Ecco teki aikoinaan mittavan taustatyön ennen kuin se toi Biomin markkinoille. Yhtiö skannasi ensimmäisen sukupolven versiota luodessaan yli 2000 ihmisen jalkaa. Ideana oli, että kenkä suunnitellaan jalan anatomisen istuvuuden ja liikeradan ehdoilla jalan ympärille eikä päinvastoin.
”Kengän luontainen istuvuus jalassa on mallisarjan suosion suurimpia syitä. Tietysti istuvuus on aina yksilöllistä, kaikki mallit eivät vain kaikille käy”, Nadbornik muistuttaa.
Nadbornikin mukaan yhtiön golfkenkämalleista 95 prosenttia on päällystetty nahalla. Eccolta on tullut uutuutena myös erittäin hengittäviä nylon-tyyppistä materiaalia olevia kenkiä, joissa on verkkomainen päällinen.
”Ne eivät kuitenkaan ole vedenpitäviä. Nahka on iso osa Eccon dna:ta, ja yhtiö tekee suurimmat satsaukset nahkapäällysteisiin kenkiin”, hän toteaa.
Lue seuraavaksi: Cobralla menee hyvin, mutta 3D-välineiden läpimurtoa se saa vielä odottaa
”Ecco teki aikoinaan mittavan taustatyön ennen kuin se toi Biomin markkinoille. Yhtiö skannasi ensimmäisen sukupolven versiota luodessaan yli 2000 ihmisen jalkaa. Ideana oli, että kenkä suunnitellaan jalan anatomisen istuvuuden ja liikeradan ehdoilla jalan ympärille eikä päinvastoin.”
Kyllä lähtökohtana kuitenkin tulisi olla toimivuus golfissa lyönnin aikana. Samalla toki kengän tulee olla mukava jalassa, mutta valitettavan monessa nykyisessä golf kengässä on unohdettu golf kokonaan ja kengät ovat vain kenkiä, joissa on hieman pitävämpi pohja.
”Hybridikengät ovat perinteisiin golfkenkiin verrattuna kevyempiä ja joustavampia, ja vaimennusteknologia tuo lisää mukavuutta kävelyyn.”
Golf on kuitenkin lähtökohtaisesti laji, jossa swingi on se keskeisin asia ja jalkojen ja tämän myötä kenkien osuus liikkeen mahdollistajana on keskeistä.Kävely on sitten siirtymistä seuraavaan lyöntipaikkaan. Kenkä pitää siis suunnitella lähtökohtaisesti niin, että se toimii hyvin swingissä ja tämän lisäksi olisi mahdollisimman mukava kävellä.
On totta, että ammattilaisetkin käyttävät ruusukeettomia kenkiä, mutta hyvin monella kengät ovat kuitenkin aivan oikeat golfkengät, golf edellä suunniteltu. Ei kävelymukavuus edellä.
Eihän juoksukenkääkään suunnitella minkään muun syyn takia, kuin siksi, että se toimii juoksukenkänä hyvin ja oikeasti tuo juoksijalle maksimaalisen edun juoksuun. Samoin suunnitellaan piikkarit yleisurheiluun, lajikohtaisesti niin, että ne toimivat juuri siinä lajissa parhaalla mahdollisella tavalla.
Kengissä on toiminallisuus mielessä oikeasti melkolailla merkkien välillä eroja.
Tähän lisäyksenä, ei pidä sekoittaa hybridikenkiä ruusukkeettomiin/piikittömiin golfkenkiin, Ne ovat eri asia. Niissä on perustavanlaatuinen ero. Piikitön golfkenkä on suunniteltu tarjoamaan vakautta golfsvingin aikana.