Argentiinassa sijaitsee maailman eteläisin golfkenttä. Siitä on enää lyhyt matka Etelämantereelle.
Käynti Etelämantereella oli kutkutellut minun ja vaimoni mielessä jo pitkään. Alkanut vuosi tarjosi hyvän syyn ”once in a lifetime” -retkeen, sillä vuoteen osuu 40-vuotishääpäivämme. Tarkempi tutustuminen karttaan osoitti, että myös golfin kannalta mielenkiintoisia paikkoja voisi sovitella matkaohjelmaan. Meriosuuden kohdalla päädyimme hollantilaisen Oceanwide Expeditions -yhtiön pakettiin, jossa ensimmäinen rantautuminen oli Falklandin saarilla. 18 vuorokautta kestävän tutkimusmatkan muut kohteet olivat South Georgia, South Orkney Islands ja kääntöpaikkana Etelämanner.
Ushuaia – portti Etelämantereelle
Argentiinan eteläkärjessä sijaitsevaa noin 80 000 asukkaan Ushuaiaa pidetään maailman eteläisimpänä kaupunkina. Vuosina 1904–1947 se tunnettiin vankilakaupunkina ja sinne sijoitettiin maan vaarallisimmat rikolliset. Nykyisin keskustan tuntumassa sijaitseva vankila on suosittu museo sisältäen paljon muutakin kuin vankilan historiaa.
Olimme vaimoni kanssa totutelleet viiden tunnin aikaeroon Buenos Airesissa muutaman päivän, joten suht virkeinä laskeuduimme Ushuaian lentokentälle. Ensimmäinen huomio oli valoisuus, sillä auringonlasku oli luvassa vasta yhdeksän jälkeen. Kesä oli hehkeimmillään ja sääennusteen mukaan lähipäivinä nautittaisiin auringosta ja noin 15 asteen lämpötilasta.
Ushuaia Golf Club, Argentiina.
Taustalla siintävät vuoret ja paljon urheiluvälinekauppoja – tunnelma Ushuaian pääkadulla muistutti Euroopan alppikylien keskustoja. Talvimatkailu onkin merkittävä työllistäjä sellaisena aikana, kun laivamatkailijat ovat siirtyneet muille vesille. Hiihtokausi maailman eteläisimmällä laskettelualueella kestää kesäkuusta syyskuulle, joten kauppojen asiakaskunta koostuu vuodenvaihteen tietämillä Etelämantereen matkaajien lisäksi läheisen Tierra del Fuegon kansallispuiston vieraista sekä muista lähivuoriston seikkailijoista.
Ushuaia Golf Club
”The most extreme golf courses” -listalle lukeutuu mitä ihmeellisimpiä kenttiä maailman eri laidoilta. Ushuaia Golf Club lienee päässyt mukaan etäisen sijaintinsa vuoksi. Oli selvää, ettemme jättäisi tällaista helmeä pelaamatta. Sitä paitsi kenttä sijaitsi matkan varrella kohti Tierra del Fuegon kansallispuistoa, jossa käynti kuului aamun kierroksen jälkeiseen päiväohjelmaamme.
Viidentoista minuutin ajon jälkeen meitä odottivat valmiiksi kärryihin pakatut golfbägit mailoineen. Kaikesta aisti, että risteilymatkustajat kuuluvat kohderyhmään: pelivaraukseen liittyvä kommunikaatio toimi hienosti ja kentän pro Guillermo Godoy opasti meidät ammattitaitoisesti matkaan. Tuloskortin selkeä väyläkartta oli suunniteltu siten, että ensikertalaisetkaan eivät eksyneet osin konstikkaasti etenevällä kentällä.
Aurinkoinen, tuuleton sää tarjosi mukavat puitteet liikunnalliseen aamuun. Tiukahkon päiväohjelman vuoksi tyydyimme pelaamaan yhdeksän reikäisen kentän vain kerran. Väylien kuntoa voisi arvioida sanalla kohtuullinen, griinit olivat pääsääntöisesti hyviä. Laaksoon, mutkittelevan joen rannalle 1990-luvun alussa rakennetun kentän designia luonnehtisin mielenkiintoiseksi. Mailat ja kärryt sisältävä pelimaksu oli noin 90 euroa per pelaaja.
Väylä numero 8, par 5, 510 jaardia.
Kierroksen jälkeen kerroin Guillermolle suunnitelmastani pelata Falklandin saarilla ja murehdin mahdollista mailojen puutetta. Laivamme täsmällistä vierailuhetkeä ei vielä kukaan tiennyt ennakkoon ja pieni Stanleyn golfklubi saattaisi olla kiinni meidän osuessa saarelle. Viiden minuutin kuluttua kädessäni oli elämää nähnyt rauta seiska, eikä Guillermo hyväksynyt tarjoamaani maksusuoritusta. Voisin nukkua pelivälineiden puolesta seuraavat yöni hyvin.
Olimme onnistuneet saamaan päiväretkellemme kuljettajaksi ja oppaaksi yhden harvoista englantia taitavista taksikuskeista. Sopimuksemme mukaisesti hän haki meidät pelin jälkeen golfklubilta ja lähdimme autoillen sekä kävellen tutustumaan Tierra del Fuegon kansallispuistoon, joka sijaitsi golfkentän välittömässä läheisyydessä.
Osa Tierra del Fuegon kansallispuiston suosiosta perustuu siihen, että sen alueella Bahia Lapataiassa sijaitsee Alaskasta lähtevän maailman pisimmän tien, Pan Amerikan valtatien eteläinen päätepiste. Kuuluisalle kyltille olikin jonoa ja pikaisen analyysin perusteella iso osa kävijöistä oli ennen kuvausoperaatiota kiertänyt moottoripyörällä Etelä-Amerikkaa.
The End of the World Post Office.
Maailman eteläisimmän rautatien lisäksi kansallispuiston alueella sijaitsee ”The End of the World Post Office”. Postikorttiin saatavan erikoisleiman lisäksi postissa on mahdollista saada passiin Argentiinan leima pingviinin kuvan kera. Veden äärelle sijoitettu postitoimisto on sympaattinen vierailukohde.
Liikunnallinen päivä Ushuaiassa oli hieno kokemus, seuraavien viikkojen aikana tulisi oppia pysyttelemään pitkiä aikoja laivalla sisätiloissa.
Kohti uusia seikkailuja
Emme vaimoni kanssa ole erityisen innokkaita vesillä liikkujia, joten edessä olevat 18 vuorokautta merellä tulisivat sisältämään paljon uusia asioita – vähän jännittikin.
Ensimmäiset rantautumiset kumiveneillä Falklandin saarten länsiosiin antoivat ymmärtää mitä tuleman pitää: sadoittain pingviinejä ja upeita albatrosseja pienine poikasineen valloittivat sydämen. Saamamme ohjeistuksen mukaan etäisyys saarten eläimiin tuli olla vähintään viisi metriä ja pingviineillä oli etuoikeus kaikissa risteyksissä.
Stanley Golf Club, Falkland Islands
Argentiinan itäpuolella sijaitsevat Falklandin Saaret on Iso-Britannian itsenäinen merentakainen alue, jota Argentiinan sotilasjuntta yritti huonolla menestyksellä valloittaa vuonna 1982. Kaksi kolmasosaa saarten noin 3500 asukkaasta asuu pääkaupunki Stanleyssä.
Seikkailumme neljäs päivä oli vuoden ensimmäinen sunnuntai ja lauantai-iltana saimme tietää laivamme ankkuroituvan Stanleyn edustalle seuraavana aamuna – oli aika kaivaa rautaseiska ja muu pelivarustus esille. Ensimmäinen kumivene lähtisi liikkeelle klo 8.30 ja viimeinen kuljetus takaisin laivalle starttaisi laiturilta klo 13.00.
Vaimoni päätti tutustua Stanleyn keskustaan tarkemmin, mutta minä tähtäsin ensimmäiseen kumiveneeseen rautaseiskan ja pienen pallopussin kanssa toistaiseksi vielä epävarmana mahdollisuudesta päästä pelaamaan. Golfkenttä sijaitsi noin kolmen kilometrin päässä laiturilta ja taksi oli tilattu vasta seuraavalle päivälle – olimme alustavaa aikataulua päivän etuajassa. Sykettä nosti erityisesti se, että kenttä olisi suljettu jäsenten oman kisan takia aina sunnuntaisin klo 14 asti. 18 reiän pelaaminen ja kuljetukset annetussa aikaikkunassa tarvitsisi onnistumista monella rintamalla.
Stanley Golf Clubin harjoitusviheriö ja klubitalo
Olin ensimmäisten rantautujien joukossa ja onnistuin sataman infon suosiollisella myötävaikutuksella saamaan varaamani taksin ilman pitkää odotusta. Lämpömittari näytti 10 astetta, mutta tuulta oli reippaasti. Istuessani goretexit yllä ja pipo päässä taksikuskin vieressä huomasin kaverin pukeutuneen shortseihin. Asiasta hänelle mainittuani totesi hän hymyillen, että nyt on kesä!
Ehdin klubille sopivasti ennen sunnuntaikisan alkua ja noin 15 pelaajan kuunneltua bongaustarinaani yksi jäsen kiiruhti varastoon hakemaan golfbägin mailoineen ja palloineen. Ilmeisesti pelivarustukseni oli näyttänyt sen verran säälittävältä, että he päättivät varustaa vieraan asiaan kuuluvalla tavalla. Lisäksi sain hiukan etumatkaa ennen ensimmäisiä peliryhmiä – voiko enempää toivoa!
Tunnelma oli katossa, kun suuntasin ykköstiille. Edessä olisi reipastahtinen kierros uudella kentällä, myös paluutaksi oli sovittu. 6 euron green feekään ei harmittanut ja kävely tekisi hyvää laivapäivien jälkeen. Klubin ollessa kiinni maksu olisi onnistunut ”honesty boxia” käyttämällä, mikä on Britteinsaarilla yleinen toimintamalli.
13. väylän viheriö on yhteinen neljännen väylän kanssa, mutta reitti griinille vaatii ilmavampaa avausta.
Kenttä muodostui 18 lyöntipaikasta sekä 12 griinistä. Kortin mukaan pituutta taaemmalta lyöntipaikalta on 4600 jaardia ja par luku on 67. Ushuaian pro oli kuvannut kenttää sanaparilla ”very natural” ja mielestäni luonnehdinta osui tälle links-henkiselle peliareenalle hienosti. Nykyisessä muodossaan Stanley Golf Club on ollut noin 40 vuotta, mutta alueella on todistettavasti lyöty palloa jo noin 100 vuotta sitten.
Vuoden 1982 sodan jälkeen saarille matkustaminen on muuttunut haasteelliseksi, kun lennot Argentiinan kautta loppuivat. Reitit Chilen ja Englannin kautta toimivat, mutta ne eivät ole helposti toteutettavissa. Omalta osaltani oli tämä rasti nyt hoidettu.
South Georgia ja South Orkney Islands
Stanleyn jälkeen oli aika laittaa golfpallot pariksi viikoksi laukun pohjalle. Totuttelimme eri kokoisiin aaltoihin, sillä ennen South Georgian rantamaisemia oli vuorossa kaksi vuorokautta merellä. Päivät sujuivat mukavasti, sillä laivaisäntämme järjestivät ohjelmaa aamusta iltaan.
Kaikki matkustajat opastettiin huolellisesti tulevien pysäkkien pelisääntöihin. Laivasta sai poistua ainoastaan laivayhtiön tarjoamat kumisaappaat jalassa ja niiden pohjat piti puhdistaa hammasharjalla sekä klemmarilla – yhtään kiveä tai roskaa ei saanut löytyä jalkineista eikä vaatteista.
Coronation Island, South Orkney Islands.
South Georgian viranomainen tarkasti ennen laivalta poistumista noin 10 % matkustajista. Mikäli heidän varusteista olisi löytynyt yhteenlaskettuna 10 pientä roskaa, kukaan alukseltamme ei olisi päässyt maihin. Saarilla maaperään sai koskea ainoastaan saappaan pohjalla.
Moni South Georgian rantautumispaikoista oli 1960-luvulla lakkautettuja valasasemia. Hylkeet ja pingviinit olivat kansoittaneet vanhat ”tehdasalueet” ja tuntuivatkin viihtyvän valitsemillaan asuinalueilla hyvin.
Kohti Etelämannerta
Normaaliin päiväohjelmaan sisältyi kaksi kumivenereissua eri saariin tai rantamaisemiin. Useat pingviini-, valas-, lintu- sekä hyljelajit tulivat tutuiksi. Tuntui, ettei pingviinien hoippuvan kävelyn katseluun kyllästyisi koskaan. Muun muassa South Georgian St Andrewsin lahdella arvioidaan olevan noin 400 000 pingviiniä, ja rannalla kävikin melkoinen kuhina.
South Orkneyn ja Elephant Islandin välisellä meriosuudella vastaamme lipui A23a koodin saanut maailman suurin jäävuori. Se on irronnut Etelämantereesta jo vuonna 1986, mutta vasta viime aikoina se on saanut lisää vauhtia ja liikkuu hiljalleen lämpimämpiin maisemiin. Kooltaan se on ollut noin 80 km x 80 km ja paksuudeltaan lähes 400 metriä, mutta sulamista tapahtuu joka päivä.
Seitsemäs manner bongattu!
Ennen paluumatkaa Ushuaiaan vietimme vielä kolme päivää Etelämantereen maisemissa ja tutustuimme muun muassa uusiin hyljelajeihin. ”Polar plunge” operaatioon eli uintiin jääkylmässä vedessä ilmoittautui noin kolmasosa 140 hengen ryhmästämme – minulla oli kylmä kunnia edustaa Suomen värejä. Rannalla tepastelevat pingviinit seurasivat touhua ihmeissään.
Takaisin Argentiinaan
Merimatkan jännittävin osa sisältyi kahdelle viimeiselle päivälle, sillä kahta isoa merta yhdistävä alue eli Drake Passage tunnetaan hurjista aalloistaan. Kohdallemme osunut myräkkä ei ollut pahimmasta päästä, mutta silti tuli yöllä turvavöitä ikävä.
Ushuaian satamassa hyvästelimme matkaisännät ja -kumppanit. Olimme valmiita siirtymään lämpöisempiin maisemiin, häämatkaohjelman seuraavat kohteet sijaitsivat Brasiliassa, Paraquayssa ja Panamassa.
Lue seuraavaksi: Täpötäysiä, yli satavuotiaita golfkenttiä ja vieläpä pikkurahalla – Pakistan yllätti golfbongarin