Vihreää takkia epätoivoisesti jahtaava McIlroy lähestyy Mastersia uudella taktiikalla - Golfpiste.com

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Masters

Vihreää takkia epätoivoisesti jahtaava McIlroy lähestyy Mastersia uudella taktiikalla

Rory McIlroy tavoittelee ensi viikolla kymmenen kerran career grand slamia. Kuva: Getty Images

Rory McIlroy saapuu tänä vuonna kisamaisemiin myöhään, eikä aio osallistua Mastersin par 3 -kilpailuun.

Rory McIlroy on viimeisen yhdeksän vuoden ajan ollut yksi puhutuimmista henkilöistä kauden ensimmäisen major-kilpailun alla. Kun McIlroy nousi vuonna 2014 Royal Liverpoolissa The Openin voittajien joukkoon, uupui häneltä niin sanotusta career grand slamista enää Masters-titteli. McIlroy ei kuitenkaan lukuisista yrityksistä huolimatta ole onnistunut saamaan vihreää takkia ylleen.

Pohjoisirlantilainen on yrittänyt keksiä lähes kaikki mahdolliset keinot ollakseen Augustassa parhaimmillaan. Tänä vuonna hän on kilpaillut ennen Mastersia ahkerammin kuin koskaan. Torstaina alkava Valero Texas Open on McIlroyn yhdeksäs startti kuluvalla kaudella. Esimerkiksi vuonna 2017 McIlroy kilpaili ennen Mastersia vain neljässä turnauksessa.

Viime vuonna tähti pelasi ensimmäisen harjoituskierroksensa Augustassa maanantaina, mutta nyt hän aikoo Golfweekissä olleen uutisen mukaan saapua kisamaisemiin vasta tiistai-iltana. McIlroy jättää myös Mastersin par 3 -kilpailun väliin, ja pelaa ennen torstaina alkavaa majoria Augusta Nationalilla vain kaksi yhdeksän reiän harjoituskierrosta.

Huolestuttava trendi

Merkittävän valmistautumismuutoksen taustalla lienee ennen kaikkea huolestuttava trendi, sillä hän on karsiutunut Mastersissa kahdesti kolmen viimeisen vuoden sisällä.

Tämä ei voi kerta toisensa jälkeen olla vaikuttamatta pian 35 vuotta täyttävän McIlroyn ajatusmaailmaan, kun hän aloittaa valmistautumisensa Mastersiin.

Pelkästään kahden yhdeksän reiän kävelyn varassa McIlroy ei Mastersiin kuitenkaan starttaa: hän vietti Augustassa alkuviikosta isänsä Gerryn kanssa kaksi päivää ennen kuin matkusti San Antonioon valmistautumaan tämän viikonvaihteen turnaukseen.

Viime viikolla McIlroy tapasi valmentaja Butch Harmonin Las Vegasissa.

”Kun vietät aikaa Butchin kanssa, tunnet aina session jälkeen itsesi hieman paremmaksi – riippumatta siitä, löitkö palloa paremmin vai et. Hän on tavallaan puoliksi valmentaja ja puoliksi psykologi. Butch kertoi minulle pari asiaa, ja ne ovat niitä samoja, joiden parissa olen työskennellyt valmentajani Michael Bannonin kanssa”, McIlroy sanoi Valero Texas Openin lehdistötilaisuudessa.

McIlroy pelaa ensi viikolla 16. Mastersinsa. Hän on sijoittunut Augustassa seitsemän kertaa top 10:een, mutta vain kerran kolmen parhaan joukkoon. Tämä tapahtui vuonna 2022, jolloin hän oli kakkonen häviten Scottie Schefflerille kolmella lyönnillä.

Vaikka McIlroy ei varsinaisesti halua nostaa menestystä Mastersissa muiden majoreiden edelle, on juuri tämän kilpailun voittaminen hänen uransa ehdoton ykköstavoite ja unelmien täyttymys. Mastersin voiton myötä hän tulisi voittaneeksi jokaisen majorin vähintään kerran eli saavuttaneeksi jotain, mihin vain Gene Sarazen, Ben Hogan, Gary Player, Jack Nicklaus ja Tiger Woods ovat pystyneet.

Tämä ei voi kerta toisensa jälkeen olla vaikuttamatta pian 35 vuotta täyttävän McIlroyn ajatusmaailmaan, kun hän aloittaa valmistautumisensa Mastersiin. Myös vuoden 2011 Masters on jättänyt hänen mieleensä lähtemättömän jäljen. McIlroy johti kisaa neljällä lyönnillä ennen päätöspäivää, johon hän käytti 80 lyöntiä. Kyseessä on heikoin tulos, jonka Mastersia johtanut pelaaja on koskaan tilastoinut viimeisellä kierroksella.

McIlroyn ongelmana Augustassa on ollut usein nihkeä avauskierros, ja esimerkiksi murheellisesti päättyneen 2011 Mastersin jälkeen hän on pelannut kilpailun ensimmäisenä päivänä vain kerran kuutosella alkavan tuloksen. Ensi viikolla lentävä lähtö voisi antaa McIlroylle sellaista puhtia, joka mahdollisesti siivittäisi hänet lajin suurimpien legendojen joukkoon.

Lue seuraavaksi: Näin katsot The Mastersin suoria lähetyksiä

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje