Masters- ja The Open-paikoista on luvassa sunnuntaina kiivas taistelu.
Hyvät avaukset pohjustavat huippugolfissa mahdollisuuden kunnon birdie-paikoille – myös silloin, kun pallo päätyy hieman karheikon puolelle. Stellenbosch Golf Clubin kentällä olisi kuitenkin tällä viikolla hyödyksi missata sivuun menevät draivit kunnolla.
Hankalampi karheikko on lähellä väylää, ja tämä koitui eilen ja osin myös lauantaina Oliver Lindellin kompastukseksi South African Open Championshipissä. Avaukset olivat nyt tarkempia ja tulos, 70, koheni edellispäivästä kahdella lyönnillä. Hän kuitenkin menetti sijoituksissa kymmenen pykälää, ja on jaetulla 29. tilalla.
Lindell aloitti kahdella birdiellä, mutta etuysille mahtui myös useita heikoimmin sujuneita reikiä. Hän pelasi ulosmenon yksi yli ja päätyi kierroksellaan lopulta par-tulokseen.
”Huippuhyvää lyömistä tänään, missasin ainoastaan kolme väylää kovassa tuulessa. Tuulen kanssa oli sitten enemmän haasteita lähestymislyöntien mitoissa. Alkukierroksesta sain lyötyä lähemmäs lippua, mutta yltynyt tuuli vaikeutti hieman tekemistä. Tänään sain kyllä hyviä paikkoja, mutta hitaisiin viheriöihin en ole päässyt riittävän hyvin käsiksi”, Lindell sanoi.
Tämän viikon virityksessä on epäonnistuttu jonkin verran.
Hän ei ole päässyt tällä viikolla kunnolla sinuiksi kentän viheriöiden kanssa. Lindell kertoi perjantaina, että hänellä on tammikuun jälkeen on ollut haasteita saada tuntumaa hitaisiin griineihin, joilla ei tule loppurullia kuten Lähi-idän parempikuntoisilla kentillä. Nurmikko on viheriöillä epätasaista, ja griinit pehmeitä. Putatessa pallo myös pomppii jonkin verran.
”Ei tässä liikaa viitsi sen taakse mennä, mutta tämän viikon virityksessä on epäonnistuttu jonkin verran. Tuurilla on valtava merkitys. Kolme kertaa löin tänään aavistuksen griinistä vinoon ja ei niistä paikoista meinannut saada palloa edes viheriölle. Esimerkiksi nelosväylällä oli vain viisi metriä matkaa griinille, mutta ei mitään mahdollisuutta saada sitä viheriölle. Metrin pääsin siitä paikasta eteenpäin. Pallo jää nurmen alle juurien sekaan mutaiselle alustalle, joka on tekemätöntä, vaikka täysillä löisi.”
Kilpailun voittajalle on luvassa pääsy kauden ensimmäiseen major-kilpailuun Masters Tournamentiin. Lisäksi kisan kaksi parasta, joilla ei vielä paikkaa ole, lähtevät heinäkuussa pelattavaan The Openiin. Nämä kisapaikat alkavat jo olla Lindellin ulottumattomissa.
Oliver Lindell, Tanskan Jeff Winther sekä Ranskan Antoine Rozner starttaavat kilpailun finaalikierrokselle sunnuntaina kello 9.25.
South African Open Championshipin kärkeen nousi päivän kovinta tulosta jakanut isäntämaan Casey Jarvis (-11). Nuori eteläafrikkalainen on mainiossa vireessä, sillä hän voitti viime viikolla Nairobissa pelatun Kenya Openin.
Italian Francesco Laporta ja viime viikon kolmonen, Etelä-Afrikan Hennie Du Plessis (-10) jakavat toista sijaa, lyönnin päässä Jarvisista.
Uutista muokattu kauttaaltaan 28.2.2026 kello 18.39.
Lue seuraavaksi: Oliver Lindellin kisan suunta muuttui perjantaina

